Loma-Ajatuksia

Lomalle lompsis, sanotaan me mukamas maailman "hauskimmat" ihmiset, kun töistä lomalle lähdetään. Mutta mitä loma ja lomalla oleminen tarkoittaa, kuinka se muuttaa olemista ja tekemistä sekä ihmistäkin. Siinä vasta onkin miettiminen. Jos sitä vähän pintaa raapaisisi aiheesta.

Lapsena, kun koulusta kesäloma (tai mikä muu loma tahansa) alkoi niin maailma oli auki eikä ollut koulujuttuja mielessä ja sai vain olla sekä touhuta niinkuin halusi. Ai, että kyllä noita aikoja on ikävä. Varsinkin kun nykypäivänä ja työssäkäyvänä loma kuin loma hiukan erilainen on.

Ensin, kun lähtee töistä lomalle menee hyvä tovi (ehkä muutama päivä) siihen, että työasioista kokonaan tai ainakin lähes kokonaan irti pääsee. Mutta voiko sitä sitten vaan olla leväten laakereillaan? Nykymaailmassa, kun kaikki tuppaa olemaan aikataulutettua ja itse luotu kiire varjostaa tekemistä.

Hyvissä ajoin jo ennen lomaa suunnitellaan tarkasti (ehkä liiankin) se mitä lomalla tulee tehdä, missä käydä ja ketä nähdä. Kalenteri pursuaa merkintöjä melkein koko loma-ajan. Siinä sitä sitten ihminen alkaa suorittaa to do-listaansa ja nopeammin kuin huomaakaan loma on lusittu ja töihin paluu edessä.

Surullista tuo jos loma noin kuluu eikä oikeasti ehdi lomailla (mitä se sitten kenellekin tarkoittaa). Hetki kun olisi vaan olla, hengähtää ja päästää irti "oravanpyörästä". Ehkä hiukan nollata (enkä nyt tarkoita mitään ryyppyputken tai vastaavaa). Nollaminen, kun onnistuu esim tekemällä asioita joista nauttii tai olemalla ystävien tai lasten kanssa tehden asioita joissa unohtaa kaiken arjen kohkotuksen, edes hetkeksi.

Toisaalta on niitäkin ihmisiä joille loma jo ajatuksen tasolla aiheuttaa tuskaa sekä ahdistusta. Toisille kun työ ja töissä käyminen tuo arkeen rytmiä sekä järjestystä auttaen pitämään ns palettia kasassa. Varsinkin jos ihminen yksinäinen on eikä sosiaalisia kontakteja paljon niin tuossa mielessä työssä käyminen tuki ja apua jossa voi/pitää olla sosiaalinen.

Lomalla sitten nuo ihmiset vetäytyvät ja eristäytyvät muista. Ollen yksin ihan vaan omissa oloissaan omien ajatustensa kanssa. Odottaen vaan, että loma loppuu ja pääsee arkeen kiinni ja tapaa muita ihmisiä. Neljä seinää kun helposti ja nopeasti alkaa kaatua päälle jos itsekseen vaan on.

Meitä ihmisiä on niin moneen junaan, että malleja loma-toimille on useita, joista yllä vain kaksi esimerkkiä.Eikä mikään ole ns väärä tai oikea tapa viettää lomaa, jokainen taaplaa tyylillään, kuten sanontakin sanoo. 

Koitetaan kuitenkin nauttia lomasta, tehdä itselle mielekkäitä asioita ilman että kokoajan pitäisi kelloa katsoa tai kalenteria tuijottaa. Kyllä puhelin, kello ja kalenteri sen kestää jos ihminen hetken vaan oikeasti lomailee.

Hyvää ja rentouttavaakin lomaa jokaiselle, vuorollaan. 

Ihmissuhteettomuusteoria

Yksinäisyys ja yksin oleminen nykypäivänä varsin puhuttava ja yleinen asia valitettavasti Suomessa on. Yksinäisyys kuten jo sanottua on vaarallista ja saattaa ajaa ihmisen jopa itsetuhon partaalle pahimmassa mahdollisessa skenaariossa. Eikä apua välttämättä saa juuri silloin, kun tarve olisi kaikkein suurin ja akuutein. Yksin olemisen loppuminen ja muiden seuraan liittyminen sekä ihmissuhteiden muodostaminen ei sekään pitkän yksin olemisen jälkeen millään tavalla mutkatonta ole, kun asiaa miettii.

Kun ajattelee ihmistä joka jo pidemmän aikaa ehkä kuukausia jopa vuosia yksin ollut ilman kestäviä ja kantavia ihmissuhteita niin kyllä siinä kynnys uusien suhteiden luomiseen kasvaa todella suureksi. Vaikka syyt tuolle vaikeudelle ovat melko selvät ei niistä kuitenkaan paljon puhuta. 

Esimerkiksi, kun vuosia viettää itsekseen omissa oloissaan tehden niitä asioita joita itse haluaa tehdä rakentaa väistämättäkin elämän sellaiseksi, joka sopii vain ja ainoastaan itselle. Eikä siihen silloin ole tilaa muilla. Muodostuu tiettyjä rutiineja arkeen joiden mukaan toimii, tavat toimia alkaa hiljalleen vakiintua juuri itselle sopiviksi, oma tila on aina taattu ja rauha, jonka yksin ollessa kokee on sitä oikeaa rauhaa ja hiljaisuutta. Jokainen asia elämässä ja omassa arjessa toimii juurin niillä pelimerkeillä millä pelaat eli itse haluat.

Ja jos tuohon omaan ns "kuplaan" tuleekin yhtäkkiä jotain tai joku uusi tekijä ihmisen muodossa sotkee se kaiken mitä olet kehittänyt ja millainen elämäsi on. Eikä tuo sotkeminen johdu siitä, että toinen ihminen olisi tungetteleva tai kyselisi liikaa tunkien nenäänsä sinun asioihisi. Ihminen vaan yksinkertaisesti ajan saatossa unohtaa kuinka olla tekemisissä toisen/toisten ihmisten kanssa ja kuinka tehdä tilaa muille.

Toisin sanoen ajan kuluessa itsenäisyydestä ja yksin olemisesta tulee ihmiselle suojamuuri. Mutta toisen ihmisen tullessa kuvioihin mukaan alkaa yksin ollut ihminen peilata tekemistään heikkouksiensa kautta ja tuolloin noista heikkouksista tulee vaarallisia, joiden kautta ihmistä voidaan "haavoittaa". Ja koska ihminen noin alkaa ajatella automaattisestikin pitää edelleen muut ihmiset etäällä itsestään ja itsensä oman yksikkönä. Jos jotain vakavampia ihmissuhteita alkaa muodostua ihminen vetäytyy jälleen askeleita taaksepäin.

Yksin oleminen on ihan ok, vakuutellaan sitten itselleen joka hetki. Pelätään sitä että tullaan satutetuksi toisen/toisten toimesta ja, että yksin oleminen on turvallisempaa. Tuo taasen johtuu siitä kuten mainittua omasta tilasta, rauhasta ja muusta tulee ihmiselle ns turva-alue, jota kohtaan muiden ihmisten läsnäolo on uhka tai ainakin tunnetaan uhkana. Eikä millään ihminen suostu näkemään sitä tulokulmaa, että elämään voisi ihmissuhteiden myötä tulla jotain lisää ja hyvää. 

Mikään yllämainituista ei kuitenkaan johdu siitä, että ihminen olisi jotenkin pohjimmiltaan etäinen tai ei välittäisi muista ihmisistä vaan siitä, että itsesuojelusta tulee yksin olemisen aikana vahva tapa. Kuitenkin jossain syvällä sisimmässään jokainen ihminen (ihan sama onko kuinka pitkään ollut yksin) kaipaa yhteyttä muihin ja varsinkin sellaista yhteyttä, joka ei ajan mittaan hiivu lopulta häviten kokonaan. Tuo kaikki majailee jossain ajan kovettaman mielen sekä sydämen suojakuoren alla.

Annetaan toisillemme siis mahdollisuus olla sellaisia kuin jokainen on ja toimia parhaaksi näkemällään tavalla uusia ihmissuhteita luodessaan. Kaikki kun eivät ole sosiaalisia taitoniekkoja.

Vuorovaikuttamattomuusko

Keskusteleminen ja sosiaalinen vuorovaikutus niiden aidoimmassa muodossaan on nykypäivän maailmassa jokseenkin vähäistä. Kun kuten aiemminkin sanottua sosiaalinen media on ottanut valtaa. Keskustelut ja vuorovaikutus muiden kanssa käydään ruutujen takaa näppäimistöä näpyttäen. 

Ei siinä, että tuollainen vuorovaikutus huonosta olisi (kaikki vuorovaikutus ja sosiaalisuus kun hyvsätä on). Mutta oikea ihmisen kohtaaminen, eleet, ilmeet ja olemus keskustelun aikana on niitä jotka tekevät kohtaamisesta ainutlaatuisen. Ruudun takaa kun ei toista nää kun vain kirjoittelee. Toki joku näppärä sanoo että onhan video puhelut ja facetime tai mikä lie onkaan, mutta ei nyt hiuksia aleta halkoa.

Moneen ihmiseen vaikuttaa suuresti se, että sosiaalinen kanssakäyminen aidoimmillaan on vähentynyt ja muita ei enää tavata ja jutella/paranneta maailmaa kuten ennen.  Tuolloin joissain tapauksissa ja miksei muutenkin keskustelut aletaan käydä itsekseen itsensä kanssa (jota itsekin teen).

Tuohon tilaan ajauduttaessa hyvin suurena vaikuttavana tekijänä on Yksinäisyys, joka monella muullakin tavalla nyky-yhteiskunnassa näkyy. Ja miksei toisaalta sekin, että jotkut ihmiset eivät vain tunne tulevansa muiden toimesta ymmärretyksi ja heidän asiansa mitä kertovat menevät kuuroille korville.

Itsensä kanssa keskustellessa ihminen on ns turvallisessa tilassa joka samalla yksityinen on eikä siihen väliin kukaan muu pääse tulemaan tai huutelemaan. Eikä Tuolloin yliajattele tai ala väärin tulkitsemaan toisen sanomista, eleitä tai ilmeitä. Ja kuuntelemisen/ymmärryksen taso on taattu kun yksi ihminen hoitaa molemmat roolit.

 

Yksinäisyys puhuessa mieli pysyy rauhallisena eikä pääse esim edellämainitun yliajattelun toimesta järkkymään. Kaikki tunteet ja tuntemukset ovat tuolloin sallittuja ja niiden esiin tuomista on lupa harjoitella ilman, että tulee tuomituksi. 

Yksin voi sanoa asioita ja käydä sellaisia keskusteluja joita ei syystä tai toisesta halua/uskalla toisten kanssa käydä. Eikä tarvitse alkaa selittelemään omia sanomisiaan kenellekään kun itse tietää mitä tarkoittaa.

Ei kuitenkaan ajeta ketään siihen pisteeseen, jossa ainoa keskustelukumppani löytyy omasta itsestä. Otetaan muut huomioon ja oikeasti lähdetään ulos, pois koneelta ja laitetaan puhelin sivuun. Oikeat aidot ihmisten kohtaamiset ovat mahtavia ja tekevät hyvää ihan jokaiselle, vaikka sitten pieninä annoksin. 

Tulevaisuus hukassa

Jos sitä sitten kävisi sukelluksella sielä asioiden ns syvässä päässä, lähes pohjakosketuksen ottamassa. Aina kun ei ihmisen elämä ja arki ole yhtä ruusuilla tanssimista saati yhtä hurmosta. Väliin mahtuu niitä ei niin mairittelevia ajanjaksoja, jotka toisilla ovat lyhyempiä ja toisilla pidempiä. Saattaen johtaa peruuttamattomiinkin ratkaisuihin.

Syvän pään asioista napataan kiinni ah nykypäivänä sanana niin yleiseen, eli masennukseen. Ei mikään pieni aihe tai pala purtavaksi näin äkkiseltään. Eikä nyt mennä niihin juurisyihin tai muihin syventäviin asian haaraumakohtiin. Vaan pureudutaan tulevaisuuden suunnitteluun ja näkemiseen, kun masentunut on.

Masennus kun lyö ihmisen todella alamaihin ja kanveesiin, kun oikein puskee päälle. Se ei pelkästään tee tulevaisuuden näkemisestä pimeää tai synkkää, vaan voi pahimmillaan ns pyyhkiä tulevaisuuden kokonaan pois. Eikä tuossa kohden ole kysymys pessimismistä eli ajattelusta "kaikki kuitenkin menee pieleen". Kyseessä jotain "oudompaa".

Tulevaisuus yksiselitteisesti lakkaa olemasta ihmiselle. Eikä sitä ole tuolloin edes pelkona tai ajatuksen tasolla. Voisi sanoa, että tulevaisuus ja sen hahmottaminen tuntuu kuin mahdottomalta matemaattiselta kaavalta tai vieraalta kieleltä. 

Ihmisellä ei ole mitään parempaa mitä tavoitella eikä käsitettä myöhemmin mitä asioiden tekemiseen tulee. On vain tämä hetki, nyt. Ja tuo vallitseva nyt-hetki on kaikkialla ja kaikenaikaa. Eikä siitä ole tai ei näe minkäänlaista pakokeinoa. 

Masennus tai sen oireet voivat siis muuttaa sitä kuinka aivot käsittelee ja hahmottaa aikaa. Elämässä eteenpäin meneminen tai tulevaisuus ei ole enää vaihtoehto. Mutta siltikään kyse ei ole heikkoudesta tai siitä että ihminen olisi luovuttanut. 

Mutta vaikka ihminen ei masennuksen aallonpohjalla näkisi/tuntisi tulevaisuutta. On se kuitenkin olemassa. Ihan jokaisella ihmisellä. Aivot ei vaan sitä ns sumussa löydä, vaikka kuinka hakee. On tärkeä vaikeinakin aikoina pitää kiinni ei niinkään tunteesta vaan siitä faktasta, että huominen on huomena ja tulee kyllä.

Muista: Olet olemassa ja tarinasi jatkuu.

Ihmiset ympärillämme

Jokainen päivä jokainen ihminen kohtaa ihmisiä elämässään. Oli kyseessä sitten kasvotusten tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen tai somen kautta "tapaaminen". Sitten on tottakai ulkomaailmassa meitä vastaan tulevat ihmiset ja ohikulkijat. Joiden rooli ei välttämättä merkittävä ihmiselle ole. 

Sitten on ihmiset joiden merkitys elämiimme on suurempi kuin toisilla. Tällaisia ihmisiä ovat ystävä, kaverit, tutut, työkaverit ja niin edelleen. Heitä kohtaamme säännöllisen epäsäännöllisesti arjessa ja osalla heistä vaikutus elämiimme isompi on.

Sinällään tutut, työkaverit, harrastustuttavat jne menevät samaan ryhmään joiden kanssa vietetään aikaa vain vähän tai ns pakon sanelemana. Ja heistä jokainen tahollaan erilainen ja heidän oleminen sekä toiminta tahollaan/tavallaan vaikuttaa meihin. Mutta ei nyt tästä ryhmästä enempää.

Ihmiset joiden rooli, vaikutus ja asema elämissämme suurempi on ovat kaverit sekä ystävät. Toisilla noita on enemmän ja toisilla vähemmän, kullakin itselle sopiva määrä. Ja nyt lasketaan pois some-kaverit joita saattaa satoja olla.

Ystäviä sekä kavereita monenlaisia on, minkä olen elämäni ainakaan oppinut ja muilta myös kuullut. Nopealla seulalla nuo ihmist voi jakaa ainakin neljään ryhmään (varmasti useampaankin, mutta nyt näin).

Ensin tulee Tyynen sään ystävät/kaverit, jotka ilmestyvät ja ovat enemmän elämässäsi sekä yhteyksissä, kun oma elämäsi on ns tyyntä. Asiat rullaa ja hommat sujuu. Mutta auta armias kun vähän elämän aallokko kuohahtaa niin aallokon mukana katoavat hetkeksi tuo ryhmittymäkin.

Sitten tulee pilkunnus...-viilaajat. He tietävät kaiken sinua paremmin ja jakavat neuvoja asiaan kuin asiaan vaikka ei se olisikaan huonosti. Lisäksi kyseisillä ihmisillä on tapana toisinaan olla neuvojen ohessa hyvin tuomitsevia. "Mitä sinä noin teit, tee näin", vaikka jokaisen elämä on omanlaisensa ja jokainen tekee itse valintansa olivatpa ne hyviä tai huonoja.

Kolmantena ns ryhmänä kadehtivat kilpailijat. Hyvin mielenkiintoinen ja raskaskin ihmisjoukko. Joka on kanssasi ja elämässäsi, mutta kaikki mitä sinulla on tai tapahtuu hyvän merkissä tulee olla heillä paremmin. Oli kyseessä sitten tavarasta tai ihan vaan elämän saavutuksesta. Toki pieni kilpailu kavereiden/ystävien kesken kivaakin on, mutta rajansa kaikella. Ei elämä ole kilpajuoksu...paitsi ehkä aikaa vastaan, siltä ainakin toisinaan tuntuu.

Viimeinen ja tärkein ryhmä on ne oikeat aidot ystävät. Oli tilanne tai elämänvaihe tyrskyineen ja tyveninaan sinulla millainen hyvänsä, nämä ihmiset seisovat rinnallasi. Kuuntelevat surut, murheet, huolet ja ilot niissä myös tukien ja auttaen. Eikä ole pakko jokapäivä nähdä tai olla yhteyksissä. Kun pitkänkin ajan kuluttua kohtaa aidon ystävän, on kuin eilen olisitte tavanneet ja voitte jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäitte.

Jokainen ihminen toki muodostaa ystävistä, kavereista ja muista ihmisistä sellaisen joukon kuin haluaa. Kaikki ihmiset kuten aiemminkin sanottua ovat erilaisia ja jokaisella paikkansa on. Eikä onneksi kahta samanlaista ihmistä ole. 

Pidetään läheisistämme huoli ja ollaan heitä varten, toki unohtamatta itseämme.  Kaikki tarvitsevat ihmisiä elämäänsä, eikä kenenkään kuuluisi olla yksinäinen. 

Vanhemmuuden haikeus

Vanhemmuus (omassa tapauksessani isyys) on asia mikä todella muuttaa elämää ja antaa aivan uuden suunnan. Kuten aiemmin kirjoittanut olen, prioriteetit elämässä muuttuu ja asioita oppii katsomaan uudesta perspektiivistä. Lapsen kanssa oppii ja kehittyy itse ihmisenä ja vanhempana jatkuvasti ja oppii uutta. Pienistä asioista tulee suuria ja merkityksellisiä, joita ei aikaisemmin ole osannut välttämättä ajatella. Lapsen kanssa vietetty aika teki sitten mitä hyvänsä on korvaamatonta ja ihaninta aikaa mitä saattaa kuvitella.

On kuitenkin tapauksia, joissa vanhempi ei lapsen kanssa voi/pysty kaikkea aikaa viettämään syystä tai toisesta. Tottakai on aikuisilla työt ja muut velvoitteet mitkä syövät aikaa lapsen kanssa vietetystä ajasta, mutta sitten nykymaailman trendin mukaisesti on myös paljon eroperheitä. Joissa sitten lapsella on kaksi kotia, jossa viettää aikaa, olla sekä elää. Vuoroviikoin tai muutoin sovitulla menettelyllä.

Kyseinen toimintamalli ja menettely vanhempien lisäksi vaikuttaa suuresti lapseen. Molemmissa kodeissa, kun toimintamallit ei välttämättä aivan samanlaiset ole, jonka mukaisesti toimitaan erilailla ja rajat asetetaan eri tavalla. Saattaa lapselle muodostua kuva siitä, että toinen vanhempi olisi se kiva ja toinen se "tiukkis" ns tylsä vanhempi, joka rajoittaa ja pitää säännöistä kiinni. Lapsen kasvatusta ja kehitystä ajatellen tottakai. 

Vanhemman näkökulmasta asia myös monitahoinen on. Kiva vs "tiukkis" asetelma laittaa toisen vanhemman hiekompaan valoon, kun rajaa. Varsinkin kun lapsi ei asiaa välttämättä iästä riippuen käsitä tai sisäistä, miksi vanhempi niin toimii. Tottakai molemmat vanhemmat haluaa toimia ja tehdä lapsen kanssa asioita, mutta toisen pään rajattomuus heijastuu toisessa päässä enemmän rajojen asettamiseen sekä tilanteen rauhoittamiseen.

Ei nyt enempää rajoista tai vastaavasta, vaikka tärkeitä asioita todellakin ovat. Asia mikä pahalta ja haikealta sekä raastavaltakin tuntuu vanhemman näkökulmasta on se, kun lapsi ei itsellä ole. Tahto ja halu lapsen kanssa olemiseen olisi kova, mutta sovitut vuoroviikot tai aikataulut muuten haastavat ja vaikuttavat asiaan. 

Aamut yksin tyhjässä asunnossa, syödä yksin aamupala hiljaisuuden vallitessa ympärillä. Koittaa keksiä tekemistä itselleen, kun ei lapsi ole paikalla eikä töitä tai muuta suunnitelmia välttämättä ole. Katsoo ympärilleen ja näkee lapsen leluja, pelejä sekä tavaroita siellä täällä ja samalla muistaa kuinka vasta hetki sitten yhdessä leikittiin ja pelattiin. 

Päivä kulkee omaa tahtiaan ja ikävä lasta on joissain hetkissä enemmän ja joissain vähemmän. Mutta kokoajan lapsi mielessä sekä sydämessä mukana kulkee. Pienet asiat arjessa muistuttavat yhteisistä tekemisistä ja esimerkiksi lapsen sanoista ja jutuista. Saaden hymyn nousemaan vanhemman kasvoille. Ulkona liikkuessa lasten äänet puistoista ja muualta ovat kuin musiikkia korville, kun kuulee iloisia leikkivien lasten ääniä. Aivan kuten lapsen itkukin saa aikaan suojeluvaiston vanhemmassa. 

Sitten koittaakin ilta-/yöaika. Joka muutenkin toisille ihmisille vaikeaa on, kun päivän touhut loppuu ja hiljaisuus laskeutuu antaen mielelle vallan kaivautua syviinkin vesiin. Kun itse saan iltapuhteet tehtyä ja päivä paketissa niin ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun vanhempi hakeutuu lastenhuoneen ovelle ja katsoo haikeasti hiljaisuutta, joka huoneessa on. Lelut edelleen paikallaan, ääntäkään ei kuulu ja kaipuu sydämessä kasvaa. Jopa sitä lapsen pientä unituhinaa kaipaa.

Vanhempi istuu yksin sohvalla tai unta koittaa hakea vuoteessa ajatellen ja kaivaten lastaan/lapsiaan. Kyynel jos toinenkin nousee silmäkulmaan aika-ajoin. Kunnes uni sitten viimein vie voiton ja vierellä vanhemmalla saattaa olla lapsen antama unikaveri "tämän kanssa voit olla kun ikävä on" saatesanoin. Tuo kaikki edellä mainittu saattaa lyhyeenkin erossa oloon lapsesta sisältyä saati sitten, kun esimerkiksi loma-aikoina lapsi/lapset pidempään poissa vanhemman luota on.

Hyvä kuitenkin muistaa, että sitten kun lapsen kanssa saa ja voi taas aikaa viettää on se aika kaikista parasta mitä kuvitella saattaa, eikä yhdestäkään sekunnista halua jäädä paitsi. Eletään ja ollaan jokaisessa hetkessä täysillä niin lapsen kanssa kuin ilmankin ollessa. Kaikkeen, kun aika on rajallinen.

Ahdistuksen Aika vai Aika-ahdistus

Aika tuo asia mikä kuluu, tuntuu pitkältä, matelee tai kiitää. Eikä se kuitenkaan mihinkään lopu vaan aina aika kulkuaan eteenpäin jatkaa. Vaikka ihmisillä tällä pallolla jokaisella vain rajallinen määrä aikaa on kullakin käytettävissä vuorollaan.  Kuten aiemmin mainittua niin ajan suhteen nykymaailmassa "kiire" on suuri tekijä ja muutenkin moni painii sen kanssa, että riittääkö aika kaikkeen ja useasti joutuu jättämään asioita tekemättä sen vuoksi.

Tietoviisaiden mukaan tuollaiset ihmiset, jotka painivat "aikakauhun" kanssa ja ylipäätään ahdistuvat ajasta jo käsitteenäkin niin potevat aika-ahdistusta. Tuossa tilassa ja tilanteessa ihmisestä tuntuu siltä, että aika jokaiseen tekemiseen tuntuu vaan yksinkertaisesti loppumaan. Tai vastaavasti ihminen tuntee itse niin, että on tiettyä aikataulua jäljessä elämässään. Lisäksi kuten sanottua aikataulutus ja niiden suunnittelu päiviin ja viikkoihin ei helpota asiaa laisinkaan, koska alitajuisesti ahdistuu ajasta ja on mielestään jäljessä.

Kyseiset ihmiset jatkuvasti vertaavat itseään muihin kanssaeläjiin, joko ihan tavan tallaajiin tai sitten vastaavasti julkisuudesta tunnettuihin ihmisiin (kiitos sosiaalinen media). Tuossa vertailussa ihminen aina tuntee itse olevansa hopeasijalla ja häviöllä siihen henkilöön tai ihmisryhmään nähden kehen vertaa kulloinkin. Vaikuttavan tekijän vertailun lisäksi ahdistukselle voi olla lapsuuden aikainen paine tai ns trauma, jolloin lapsuudessa saavutuksilla sekä onnistumisilla elämässä vain sai huomioita sekä rakkautta. 

Aletaan useasti peilata omaa ikäänsä siihen mitä olisi "pitänyt" jo saavuttaa. Eikä tuota tilaa paranna toisten sanonnat "sinun iässäsi minulla oli jo...". Ihminen pelkää jatkuvasti tuossa ahdistuksen tilassa sitä, että elämänsä ajan on tuhlannut aikaa ja tuhlaa sitä edelleen parhaillaan. Eikä välttämättä saavuta omasta mielestään mitään, vaikka kuinka yrittää. Tuolloin joissa ajatuksissa sitten omaa polkua kivittäen jää ihminen "paikalleen" pähkimään asioiden kanssa.

Varsin on monimutkaista ja haastavaa aika-ahdistusta potevan ihmisen arki. Jatkuvasti, kun elää epätietoisuudessa tai tietämättömyydessä siitä, että oikeasti on saavuttanut asioita eikä muihin tarvitse itseään verrata. Vaikka joku tuollaiselle ihmiselle asiasta kerran sanoisi ei se käännä päätä, vaan päinvastoin saattaa aiheuttaa lisää ongelmia/ahdistusta. 

Totuus kuitenkin ihan jokaisen ihmisen kohdalla on se, että ei ole yhtä kiveen hakattua mallia siitä kuinka elämä pitäisi elää tai mitä pitäisi tehdä missäkin kohden elämää ja missä ajassa. Ei tuota helposti ehkä ymmärrä jos pitkään ajatellut toisin. Mutta jokaisen ihmisen polku elämässä on yksilöllinen, saattaa olla hidas tai nopea saavutusten suhteen ja monin muinkin tavoin erilainen kuin muilla. 

Summasummaarum, vaikka kuinka ahdistaisi aika ja sen riittäminen olet ihmisenä kuitenkin juuri siinä pisteessä elämääsi kuin sinun kuuluukin. Et ole mistään myöhässä tai jäljessä aikataulusta. Jokainen ihminen on yksilö ja niin on jokaisen ihmisen elämäkin. Muistetaan se ja tehdään niitä asioita joista nautimme, vaikka joskus aikarauta tuntuu päähän potkivan.

Syntymän muistopäivä

 

Tunti tunnilta, päivä päivältä ja niin edelleen ihminen vanhenee, kun aika kulkee. Sitten kerran vuodessa halusi sitä tai ei niin on syntymäpäivä. Jolla hyvin erilainen merkitys on eri ihmisten keskuudessa.

Lapsena se oli ihan parasta, kun koitti syntymäpäivä. Etukäteen oli tehnyt kutsuja, jotka vienyt kavereille ja tiesi saavansa lahjoja. Tarjolla oli herkkuja, kakkua, sipsiä limua jne. Leikittiin touhuttiin ja vietettiin kavereiden kanssa kivaa aikaa.

Ennen aikuisuuteen astumista syntymäpäivä ja niiden juhlinta muuttaa muotoaan. Teininä ei jaksaisi ei kiinnostaisikaan sukulaisjuhlia viettää pönöttäen tai muuta. Lahjaraha käteen ja siinä se taitaa olla nykymaailman kuvio.
Täysi-ikäisyyden jälkeen sitten "kaveri synttärit" tai juhliminen ylipäätään kiinnostelee todella paljon. Synttärit kun yksi hyvä syy nauttia ölppönen jos toinenkin kavereiden kanssa kun lahjarahan saanut. Eikä sitten seuraavana aamuna välttämättä muista synttäreistä muuta, kun sen että taas on vuoden vanhempi.

Vanhemmalla iällä sitten taas syntymäpäivä monelle vain päivä muiden joukossa. Tiedostetaan kyllä, että vuosi tulee ikää lisää, mutta miksikö siitä numeroa tehdä. Eikä lahjatkaan enää roolia näyttele saati juhla muutenkaan.

Ylipäätään syntymäpäivä on ja sen viettäminen on jokaiselle oma päätös sekä mieltymys. Toiset ihmiset kuukausia ennen saattaa kysellä miten juhlit ja missä, mutta ei sellainen ole kaikkien juttu. Toisille toki sitä ominta omaa.

Ja kun miettii nyky yhteiskuntaa ja ihmisten yksinäisyyttä tai vetäytymistä sosiaalisista tilanteista niin ymmärtää kyllä jos ei halua olla kaikkien ihmisten huomion keskipisteenä. Kyselyt ja painostus syntymäpäivistä saattaa alkaa ahdistaa, josta voi seurata lisää vetäytymistä.

Jokainen juhlikoot tai olkoon juhlimatta tyylillään. Mukava on toki lähimmäisiä ja rakkaita muistaa merkkipäivänä, mutta kortti tai ihan viesti tai puhelu on riittävästi. Samalla jos soittaa niin voi kysyä muutenkin mitä kuuluu toiselle.

Vuosia tulee mittariin lisää ja aika kulkee. Ollaan toisiamme varten ja muistetaan toiset muulloinkin kun vain kerran vuodessa tai kun se liian myöhäistä.

Hyvää syntymän muistopäivää jokaiselle taholle.

Ai olenko väärässä

Päivittäin ihmiset käyvät eritasoisia ja erilaisia keskusteluja toistensa kanssa. Keskustelut voivat olla hyvin monitasoisia ja aiheuttaa reaktioita keskustelun osapuolissa. Voidaan esimerkiksi small talk - tyylisesti puhua ympäripyöreitä esimerkiksi säästä. Tai sitten voidaan mennä aiheesta riippuen syvään päähän ja keskustelut saattaa äityä jopa jonkin tason väittelyiksi. Seurauksen keskusteluista kuten sanottua on jonkinlainen reaktio osapuolissa, kuten helpotus, kiihtymys, raivo, ilo...onhan näitä.

Keskustelujen aloittaminen kuitenkin usein haastavaa, koska ihmisten sosiaalinen vuorovaikutus nykypäivänä paljon vähentynyt ja moni eristäytyy omiin oloihinsa tai ihmisten ilmoilla ollessa haluaa olla ns. omassa kuplassaan kuulokkeet päässä. Varsinkin kasvotusten käytävät keskustelut on harvenemaan päin, kun voi soittaa toiselle tai mikä yleisempää nykypäivänä niin antaa "äänensä" kuulua sosiaalisen median alustoilla omalla nimellä tai ilman. 

Ja kun keskusteluyhteyteen toisen ihmisen kanssa pääsee niin toisinaan törmää ihmisiin, jotka seisovat järkähtämättä oman mielipiteensä takana. Eikä siinä toisaalta mitään väärää ole, että puolustaa omia näkemyksiään ja on omia mielipiteitä. Toisaalta sitten jos/kun ihminen tietää, että on väärässä ja totuus asiasta on itsestään selvä sekä näkyvillä niin miksi pitää kantansa eikä voi myöntää olevansa väärässä. (itsekin tuohon sorrun melko usein).

Toisille jo ajatuksen tasolla ns. väärässä oleminen on epämukava tunne ja todella vaikeaa. Varsinkin jos muutenkin elämässä asiat eivät ole suotuisasti menneet ja elämä potkinut päähän. Tuossa tilanteessa, kun joku vielä tulee sanomaan "olet väärässä" niin se tuntuu kuin henkilökohtaiselta hyökkäykseltä ihmistä kohtaan. Samalta kuin henkinen väkivalta, jota joskus saattanut joutua kokemaan.

Omaa väärässä olemista ei myönnetä eikä hyväksytä site, että on ns. tehnyt virheen. Virheiden tekeminenhän on heikkous, eikä nykymaailmassa saa näyttää saati olla heikko muiden silmissä. Väärässä olijan ensimmäinen reaktio on tottakai loogisestikin itsensä puolustaminen, mutta puolustaminen todella voimakasta eikä huomioida toista näkökulmaa tai juuri mainittuja tosiasioita.

Aina voi keksiä tekosyitä oman näkemyksensä ja katsantokantansa tueksi. Ja jos muu ei auta tai tue omaa näkemystä niin hyökätään keskustelukumppania tai näkemystä vastaan syyttäen toista. Tuosta sitten jos toinen puolustautuu samalla tavalla tilanne vaan syvenee ja saattaa eskaloitua ei toivotulla tavalla. 

Kaikenkaikkiaan ihmisen ego on voimakas kapistus ja koittaa parhaansa mukaan suojella ihmisen minäkuvaa mikä muiden silmiin näkyy. Ja tottakai pitää olla virheetön, eikös juu. Joskus eli hyvin useinkin totuudelle ja asian oikealle katsantokannalle suurin este ei ole ihmisen tietämättömyys. Vaan ylpeys - haluan olla täydellinen. Helposti siis saattaa tietää olevansa väärässä, mutta perkales kun se ylpeys tuppaa käymään lankeamuksen edellä.

Summasummaarum, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja perustellusti seistä sen takana. Mutta kuitenkin on hyvä myöntää tai ainakin koittaa myöntää itselleen, että saattaa joskus olla väärässä. Se on ihan inhimillistä ja oikeutettua ihan jokaiselle. Eikä kukaan ihminen niin täydellinen ole ettei koskaan väärässä olisi. Kuten aiemmin sanottua niin on vahvuus myöntää heikkous, tässä tapauksessa väärässä oleminen. Virheistä oppii ja oppihan ei ojaan kaada, kertaus kun opintojen äiti on. 

Huomataan itsemme ajoissa

 Nykyaika, ai ettien että miten yksinkertaisen monimutkainen ja kompleksinen aika elää ja olla. Ihmiset säntäilee paikasta toiseen, kokoajan pitää olla tekemässä kaikkea ja paine sekä ahdistus kasvaa pään sisällä.

Toisilla ihmisillä joissain tapauksessa paine sekä ahdistus ovat liikaa ja mieli särkyy/murtuu. Jolloin ei välttämättä enää itse ole se joka sanoo mihin mennään, mitä tehdään tai milloin. Mutta ei nyt enempää mielen koukeroista tai ongelmista.

Päinvastoin, miten ja missä kohti mieltä voisi purkaa ja keventää ennen pintajännityksen särkymistä ja romahdusta. Keinoja on monia, ihan arkipäivän pienistä hengähdyshetkistä, jotka auttaa pinene kuormituksen purkuun. Sitten on pidemmät terapia ja muut keskustelu sessiot joilla mahdollisuus avata isompia lukkoja.

Moni ei välttämättä tunne tai tunnista itsessään piirteteitä ja merkkejä siitä että kuormitus liian suurta (itse ainakaan en tunnistanut). Ja siksi onkin haastava lähteä kuormitusta purkamaan kun menee eteenpäin ajatellen "kaikki on ok, ei hätää, eteenpäin vaan".

Kuten aiemminkin sanottua ei saisi unohtaa ottaa aikaa itselle. Kun pieni hetki vaikka pari biisiä kuunnellen voi auttaa jo tai sitten vaan hetki autossa istuen yksin töiden jälkeen. Toki jos arki mahdollistaa niin miksei pidempi kävely tai juoksulenkki mielen purkuun on mitä oivallisin.

Ei tarvitse itsensä ja olemisensa suhteen vainoharhainen olla tai liikaa alkaa tulkitsemaan, mutta välillä hyvä pysähtyä itsensä äärelle ja vaikka kysyä itseltään "Mitä kuuluu?" Ja kuunnella vastaus.

Seuraavana askeleena sitten ottaa tai koittaa mahdollistaa itselleen arkeen niitä pieniä hetkiä joilla auttaa itseään jaksamaan. Jokainen tavallaan ja tyylillään tottakai. Ja mieltä kun voi "nollata" muutenkin kuin alkoholilla.

Huomioidaan hektisyyden keskellä siis myös itsemme, vaikka helposti itsensä unohtaa huomioidessa muita arjen hulinassa. Oma niin psyykkinen kuin fyysinen hyvinvointi on tärkeää.

Itse itsestään huolehtien ja auttaen eteenpäin ja näin voimme/saamme olla läheisimmillemmekin enemmän sekä pidempään.

IsiMiesMoodi

 

Aikaisemmin olen kirjoittanut pariin otteeseen vanhemmuudesta ylipäätään. Nyt ajattelin taasen  hiukan syventyä ja perata isyyttä, koska itsekin isimies olen.

Itsestään selvää ei ole mikään mitä isyyteen tulee. Ja tuleeko ollenkaan isäksi, jotkut tulee vahingossa ja jotkut ei vaikka kuinka yrittää. Oli miten oli niin isäksi tuleminen on suuren suuri asia.

Jokainen päivä on uuden oppimista ja asioiden sisäistämistä kuten jo sanottua. Omat asenteet, tottumukset ja tavat kokevat myös muutoksia. Elämän prioriteetit menee uusiksi myös.

Isä kun on ainoa mies, joka viettää elämänsä toivon sitä, että hänen lapsensa pärjäävät elämässä paremmin kuin hän. Välttäen sudenkuopat ja virheet sekä erheet joita elämä isälle eteen tuonut.

Isänä ei tee numeroa tuosta toiveesta ja toimimisesta sen eteen. Isä tekee hieman enemmän työtä ja askareita sekä toimia asian eteen. Nukkuu normaaliakin vielä vähemmän ja vastapainoisesti murehtii sekä huolehtii hieman enemmän.

Joka ikinen päivä ja hetki Isä kun katsoo lapsiaan hän näkee mahdollisuuden tarjota lapsille elämä jollaista hänellä itsellä ei ollut tai enää tule olemaan. Välillä itseään jos erehtyy miettimään ja asioitaan niin saattaa tuntua pahalta, kun käy läpi asioita/haasteita joita elämä eteen heittänyt. Mutta tajutessaan mahdollisuuden auttaa lapsiaan välttämään vaikeuksia ajatukset taas kirkastuu.

Isä ei halua näyttää eikä näytä tai korostaa väsymystään. Väsyneet silmät varjotaan hymyn taakse ja aina löytyy voimaa sekä virtaa lasten vuoksi. Isä on aina mahdollisuuksien mukaan paikalla ja tulee apuun silloin, kun lapsen/lapsien tilanne sitä vaatii. Ollen se peruskallio.

Isä opettaa lapsiaan olemaan ja  toimimaan suoraselkäisesti, kuinka olla kiltti/ystävällinen. Ja ennenkaikkea kuinka jatkaa ja painaa vain eteenpäin, kun elämä käy vaikeaksi ja potkii kunnolla päähän.

Sinä yhtenä kauniina päivänä, kun lapset jahtaavat omia unelmiaan tai lapset ovat saavuttaneet paikan elämässä johon halusivat ja johon Isä ei pystynyt pääsemään. Isä ei juhli saati sano sanaakaan, Isä vain hymyilee ja myhäilee tyytyväisesti itsekseen.

Kaikki mitä lapsilleen isä halusi on saavutettu.

Enkä nyt tässä/tällä tekstillä vähättele äitiä/äitejä millään muotoa. Lapsi tarvitsee sekä isää että äitiä. Itse vaan enemmän pohtinut elämää ja sen kulkemista lasten kanssa isän näkökulmasta.