Vanhemmuus (omassa tapauksessani isyys) on asia mikä todella muuttaa elämää ja antaa aivan uuden suunnan. Kuten aiemmin kirjoittanut olen, prioriteetit elämässä muuttuu ja asioita oppii katsomaan uudesta perspektiivistä. Lapsen kanssa oppii ja kehittyy itse ihmisenä ja vanhempana jatkuvasti ja oppii uutta. Pienistä asioista tulee suuria ja merkityksellisiä, joita ei aikaisemmin ole osannut välttämättä ajatella. Lapsen kanssa vietetty aika teki sitten mitä hyvänsä on korvaamatonta ja ihaninta aikaa mitä saattaa kuvitella.
On kuitenkin tapauksia, joissa vanhempi ei lapsen kanssa voi/pysty kaikkea aikaa viettämään syystä tai toisesta. Tottakai on aikuisilla työt ja muut velvoitteet mitkä syövät aikaa lapsen kanssa vietetystä ajasta, mutta sitten nykymaailman trendin mukaisesti on myös paljon eroperheitä. Joissa sitten lapsella on kaksi kotia, jossa viettää aikaa, olla sekä elää. Vuoroviikoin tai muutoin sovitulla menettelyllä.
Kyseinen toimintamalli ja menettely vanhempien lisäksi vaikuttaa suuresti lapseen. Molemmissa kodeissa, kun toimintamallit ei välttämättä aivan samanlaiset ole, jonka mukaisesti toimitaan erilailla ja rajat asetetaan eri tavalla. Saattaa lapselle muodostua kuva siitä, että toinen vanhempi olisi se kiva ja toinen se "tiukkis" ns tylsä vanhempi, joka rajoittaa ja pitää säännöistä kiinni. Lapsen kasvatusta ja kehitystä ajatellen tottakai. 
Vanhemman näkökulmasta asia myös monitahoinen on. Kiva vs "tiukkis" asetelma laittaa toisen vanhemman hiekompaan valoon, kun rajaa. Varsinkin kun lapsi ei asiaa välttämättä iästä riippuen käsitä tai sisäistä, miksi vanhempi niin toimii. Tottakai molemmat vanhemmat haluaa toimia ja tehdä lapsen kanssa asioita, mutta toisen pään rajattomuus heijastuu toisessa päässä enemmän rajojen asettamiseen sekä tilanteen rauhoittamiseen.
Ei nyt enempää rajoista tai vastaavasta, vaikka tärkeitä asioita todellakin ovat. Asia mikä pahalta ja haikealta sekä raastavaltakin tuntuu vanhemman näkökulmasta on se, kun lapsi ei itsellä ole. Tahto ja halu lapsen kanssa olemiseen olisi kova, mutta sovitut vuoroviikot tai aikataulut muuten haastavat ja vaikuttavat asiaan.
Aamut yksin tyhjässä asunnossa, syödä yksin aamupala hiljaisuuden vallitessa ympärillä. Koittaa keksiä tekemistä itselleen, kun ei lapsi ole paikalla eikä töitä tai muuta suunnitelmia välttämättä ole. Katsoo ympärilleen ja näkee lapsen leluja, pelejä sekä tavaroita siellä täällä ja samalla muistaa kuinka vasta hetki sitten yhdessä leikittiin ja pelattiin.
Päivä kulkee omaa tahtiaan ja ikävä lasta on joissain hetkissä enemmän ja joissain vähemmän. Mutta kokoajan lapsi mielessä sekä sydämessä mukana kulkee. Pienet asiat arjessa muistuttavat yhteisistä tekemisistä ja esimerkiksi lapsen sanoista ja jutuista. Saaden hymyn nousemaan vanhemman kasvoille. Ulkona liikkuessa lasten äänet puistoista ja muualta ovat kuin musiikkia korville, kun kuulee iloisia leikkivien lasten ääniä. Aivan kuten lapsen itkukin saa aikaan suojeluvaiston vanhemmassa.
Sitten koittaakin ilta-/yöaika. Joka muutenkin toisille ihmisille vaikeaa on, kun päivän touhut loppuu ja hiljaisuus laskeutuu antaen mielelle vallan kaivautua syviinkin vesiin. Kun itse saan iltapuhteet tehtyä ja päivä paketissa niin ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun vanhempi hakeutuu lastenhuoneen ovelle ja katsoo haikeasti hiljaisuutta, joka huoneessa on. Lelut edelleen paikallaan, ääntäkään ei kuulu ja kaipuu sydämessä kasvaa. Jopa sitä lapsen pientä unituhinaa kaipaa.
Vanhempi istuu yksin sohvalla tai unta koittaa hakea vuoteessa ajatellen ja kaivaten lastaan/lapsiaan. Kyynel jos toinenkin nousee silmäkulmaan aika-ajoin. Kunnes uni sitten viimein vie voiton ja vierellä vanhemmalla saattaa olla lapsen antama unikaveri "tämän kanssa voit olla kun ikävä on" saatesanoin. Tuo kaikki edellä mainittu saattaa lyhyeenkin erossa oloon lapsesta sisältyä saati sitten, kun esimerkiksi loma-aikoina lapsi/lapset pidempään poissa vanhemman luota on.
Hyvä kuitenkin muistaa, että sitten kun lapsen kanssa saa ja voi taas aikaa viettää on se aika kaikista parasta mitä kuvitella saattaa, eikä yhdestäkään sekunnista halua jäädä paitsi. Eletään ja ollaan jokaisessa hetkessä täysillä niin lapsen kanssa kuin ilmankin ollessa. Kaikkeen, kun aika on rajallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti