Nykymaailmassa ihmisiä ja heillä huolia sekä ongelmia on laidasta laitaan. Enkä tarkoita sitä etteikö ennen noin olisi ollut, mutta nykyään asiat tuodaan kärkkäämmin ja helpommin esille. Varsinkin, kun kanavia asioiden esilletuomiseen on somen muodossa paljon enemmän kuin mitä "vanhaan hyvään aikaan" oli. Ja noista esille tuotavista asioista huomaa helposti sen, että ongelmat ja epäkohdat nostetaan helpommin esiin ja mielipiteet, jotka sitten ihmisten lisäksi riitelevät keskenään syötevirrassa.
On kuitenkin yksi asia, josta ei ihan hirveästi puhuta tai nosteta pöydälle. Joka lienee asianosaisten opituista tavoista sekä kuvasta jollainen kyseisten ihmisten tulee antaa itsestään ja kuinka toimia yhteiskunnassa. Nimittäin miesten mielenterveysongelmat. Tuo kenttä/nuo asiat helposti ns. painetaan villaisella eikä miehet isommin jaksa saati halua pitää asioistaan ja ongelmistaan meteliä. Poikkeuksia lukuun ottamatta tietenkin.
Omassa nuoruudessa ja aikana jolloin itse kasvoi ei suuremmin nostettu esiin sitä, että miehet voi puhua tunteistaan ja on ihan hyväksyttävää olla heikko (ja myöntää se). Asioita niin hyviä kuin niitä huonojakin tapahtui eikä niihin sen suuremmin kiinnitetty huomioita tai keskusteltu niistä. Saati sitten hakeuduttu avun piiriin.
Miehen tuli olla kova ja kestää kaikki asiat mitä eteen tuli oli sitten tilanne millainen hyvänsä. "pojat on poikia" sanottiin ja elämä jatkui. Surulle ja murheelle oli hetkensä ja aikansa arjessa, mutta ei sitä käsitelty tai käyty läpi. Lähinnä itse muistaa sen, että kun tapahtui jotain ikävää/mahdollisesti traumaattista niin korvattiin paha olo ja ikävä tunne jollain täytteellä ja kivalla jutulla painaen ikävä asia syvälle mielen sopukoihin ja takaraivoon.
Lieneekö nuo syyt niitä miksi tuntuu nykymaailmassa siltä, että ainakin oma sukupolveni maksaa kovaa hintaa mielenterveyden asioiden suhteen mitä miehiin tulee. Toki aiemmat sukupolvet ja miksei uudemmatkin ongelmien kanssa panivat. Ja kuten sanottua niin miehen malli tai kuva siitä millainen miehen tulee ja pitää olla ei ole suuremmin muuttunut ajan saatossa. Edelleen meidän miesten tulee olla se vankkumaton peruskallio ja kestää tulee mitä vaan, ainakin siltä tuntuu.
Ja nyt kun vietetään miesten mielenterveyden kuukautta kansainvälisesti niin ei voi enempää korostaa sitä miten tärkeää on huolehtia omasta mielenterveydestä. Olla rohkea ja myöntää olevansa heikko ja hakea apua jos sitä tarvitsee, vaikka avun piiriin hakeutuminen ja pääseminen usein kovin vaikeaa on. Ei kenenkään kuulu olla yksin asioidensa kanssa. Koska asioiden painaminen sivuun/takaraivon sopukoihin kostautuu ja saattaa eskaloitua sillä kaikkein ikävimmällä tavalla kuten tilastotkin osoittavat.
Otanta vain miesten tekemistä itsemurhista (WHO):
noin 520 000 miesten itsemurhaa vuosittain
noin 70% kaikista itsemurhista miesten tekemiä
noin 1440 miesten itsemurhaa päivässä
noin 60 miesten itsemurhaa tunnissa
Lyhyellä matematiikalla 1 miehen tekemä itsemurha sekunnissa.
Ei siis jätetä "veljiä" yksin. Ollaan olemassa toisia varten ja osoitetaan se tekemällä itsensä näkyväksi toisille. Kysytään mitä kuuluu, eikä vaan ohiteta vastausta vaan pysähdytään ja kuunnellaan mitä toiselle oikeasti kuuluu. "Mitä kuuluu" kun ei ole vain totuttu täytekysymys kohdattaessa. Toisille se saattaa olla valtavan suuri mahdollisuus kertoa miltä tuntuu ja mitä oikeasti kuuluu.
Ketään ei ole luotu olemaan ja elämään asioidensa kanssa yksin! Vaikka joskus on vaikeaa ja elämä tuntuu musertavan alleen niin on hyvä muistaa kuten olen jo sanonut "on vahvuutta myöntää heikkoutensa". Puhutaan asioista, tehdään asioita yhdessä, ei jätetä ketään yksin, pidetään yhteyttä kavereihin ja ystäviin (vaikka edellisestä kerrasta olisi aikaa). Me voimme itse vaikuttaa siihen miten me ja kanssaeläjämme voivat.
Hyvää miesten mielenterveyden kuukautta!
