Pakopaikassa - viimein

Joskus aiemmin kirjoitin siitä, että jokaisella ihmisellä on ns Pakopaikka elämässä, jossa mieli lepää ja on oikeasti kaukana siitä kaikesta häsästä ja "kiireestä", jota elämässä on. On aikaa (edes hetki) vain itselle ja rakkaimmille jotka läsnä on jos on. 

Jokaiselle tuo hetki ja paikka elämässä koittaa. Lähtee suuntaamaan kohti pakopaikkaa tuntien sisällään kuinka helpotus valtaa kehoa ja mieltä. Tiedostaa, että kohta on siinä paikassa johon useammin kaipaisi.

Matkalla jossain kohden mieli tyhjenee täysin asioista joita pyörittää mielessään arjen keskellä 24/7. Hengitys kevenee, kun fyysisesti etääntyy arkihulinasta. Ajatukset on jo vahvasti määränpäässä, mieli on tasaisempi kuin hetkeen ja lopulta edessä aukeaa viimeiset mutkat, suorat ja nurkat joiden takana määränpää on.

Ja vihdoin edessäsi aukeaa se ihana rauhan ja seesteisyyden tyyssija. Kaikki aistit heräävät uudella tavalla eloon, tunnet olevasi yhtä pakopaikkasi kanssa. Näät rakkaat ihmiset (jos mahdollista) ja saat vaan olla.

Pakopaikka-aika voi alkaa. Tuntuu kuin olisit syntynyt uudelleen. Jokainen hengenveto on syvempi, silmät ja muut aistit ahmii sitä kaikkea mitä olet kaivannut ja jota Pakopaikka tarjoaa.

Toki teet normaaleja asioita pakopaikassa joita kotonakin ja töissä. Kaikki vaan tuntuu moninverroin ihmeellisemmältä. Kävelet ulkona jossa näet aamukosteuden haihtuvan, auringon nousevan ja jossain käki kukkuu. Otat kahvikupin käteen ja hörpyn siitä. Taivaallinen maku (vaikka olisikin ihan perus sumppi).

Oli kyseessä pidempi visiitti tai nopea pyrähdys. Tunnet kuinka voimavarastosi täyttyy, mieli lataa itseään uudelleen ja heräät arkeen uudella tarmolla. Jaksat taas hieman paremmin kantaa taakkaa joka kannettavana ja tiedät pystyväsi asioihin.

Toki paikasta lähteminen on haastavaa ja herättää tunteita moneen suuntaa. Eikä kyyneliltä voi välttyä. 

Mutta summasummaarum: jokaisella ihmisellä olisi hyvä olla "pakopaikka" , jossa voi vaan olla ja kerätä voimaa. Ei tarvitse olla suurta huvilaa porealtaineen ja muineen tai edes pientä mökkiä. Pienen pieni luontopläntti ja teltta on ihan passeli. Tai mikä vaan kullekin yksilölle on hyvä ja tuntuu oikealta.

           

 Ei anneta arjen musertaa meitä.

Musiikkia korville

Jokainen ihminen on ihan kaikkina päivinä ainakin jollain tavalla musiikin kanssa tekemisissä. Koska musiikkia eri muodoissa tuutataan tärykalvoillemme monesta eri suunnasta. Kaupoissa soi musiikki ämyreistä mainoksilla sävytettynä, radiot soittaa musiikkia autoissa, kotona ja työpaikoilla jopa puhelimen soittoääni lasketaan jollain asteikolla musiikiksi. 

Useimmiten musiikki on niin sanottuna taustaäänenä meidän arjessa. Aina siihen ei kiinnitä huomiota, ainakaan tarkoituksella. Huomaamattaan kuitenkin ihminen saattaa esimerkiksi kaupan kassajonossa alkaa heilumaan/"tanssimaan" taustalla kuuluvan musiikin tahtiin. Autoissa sitten radiosta tulvan musiikin tahtiin voi heilua ja mikä parasta laulaa ja nähdä mielikuvissaan samalla itsensä isolla stagella esiintymässä. 

Sitten on ihmisiä joihin myös itse lukeudun, jotka musiikkia tarkoitushakuisesti ja tarkoituksenmukaisesti kuuntelevat musiikkia esimerkiksi kuulokkeistaan. Tuolloin on helppo ja hyvä itse valita se millaista ja mitä musiikkia haluaa kulloinkin kuunnella ja välttyy "turhalta" puhejargonilta, jota radiossa on. Jokaisella meistä on oma musiikin tyylilaji, josta pitää ja jota kuuntelee tai sitten useampikin. 

Useimmiten tyylilaji on sitä omaa suosikkia, mutta toisinaan tyylilaji valitaan mielen maailman sekä mielentilan mukaan. Useaan tekemiseen sekä suoritteeseen arjessa on jokin tarkoituksen mukainen biisi tai tyylilaji. Tyylilaji lisäksi kertoo jotain ihmisestä, mutta ei liiaksi tule lokeroida ihmistä pelkästään yhden tyylilajin tai biisin takia.

Monelle musiikki ja sen kuuntelu on hetkellinen "pakopaikka" arjessa/arjesta. Kuulokkeet korvilla ja silmät suljettuna voi olla hetken omassa kuplassaan. Tai sitten keskittyä äänikirjaan. 

Musiikkimaku ei kuitenkaan ihmisellä ole kymmenen käskyn tavoin kiveen hakattu vaan se voi vuosin mittaan muuttua. Kuten itselläni on käynyt ja näin keski-iän kynnyksellä olen useamman tyylilajin läpi käynyt. Ensimmäinen oli suomalainen rock-musiikki, jonka kuuntelun opin isältäni, seuraavan tuli Punk(joka edelleen mukana vahvasti kulkee) ehkäpä asenteellisuuden vuoksi, sitten astui kuvaan raskaampi metallimusiikki Dimmu Borgirin viitoittamana (tuo tyylilaji onkin löytymisen jälkeen ollut se suurin ja tärkein ja on edelleen), nyttemmin sitten on jostain syystä kiinnittänyt enemmän huomiota rap-musiikkiin eli lausuntamusiikkiin. Ei niinkään musiikillisesta näkökulmasta vaan sanoitusten vuoksi joihin kiinnittää huomiota.

Mahtava seikka eri musiikkimauissa on se, kun makuasioista syntyy hyviä keskusteluja ja ihmisten erilaisuus tulee hyvin esiin. Kuunnellun musiikin perusteella kuten jo mainitsinkin ei kannata tehdä yleistystä ihmisestä, hänen asenteestaan tai muusta. Itselläni kun esimerkiksi surullisen ja melankolisen musiikin kuunteleminen ei useinkaan yhdisty siihen että olisin kovinkaan surullinen. Lähinnä musiikki toimii jonkin laisena terapiana ja "keskustelukumppanina" jolla sama aaltopituus. 

Nauttikaamme siis musiikista ja annetaan sen tuoda arkeemme väriä sekä suuntaa. Ilma musiikkia arki sekä elämä olisi paljon tylsempää ja musiikista kun saa voimaa voimabiisin/biisien merkeissä ja eri tilanteet niin arjessa kuin juhlassakin nousevat uusiin ulottuvuuksiin musiikin voimin. 

Pakopaikka

Tähän nykyiseen maailman aikaan kaikilla (kuten aiemmassa tekstissä mainitsin) on kauhea kiire sekä hoppu joka paikkaan ja arki kaupungeissa ja miksi ei niiden ulkopuolellakin on hektistä. Joka puolella pauhaa musiikki, autot tööttäilee, on parfyymien tuoksua ja muuta. Aistiärsykkeitä vaikka muille jakaa siis.

Edellä mainituista syistä moni ihminen stressaantuu, osa paljonkin ihan tavallisesta arjesta selviämisessä. Tuohon vapaa-ajan arkeen kun lisää vielä työn tuoman paineen ja kuormituksen niin paketti on valmis. Seurauksena monella loppuun palaminen eli Burnout(ei siis se konsolipeli). Nuo syyt sekä stressi ja loppuun palaminen ajaa ihmisen haaveilemaan irtiotosta arjesta ja hermojen lepuutuksesta kera kunnon kovalevyjen nollaamisen. Enkä nyt tarkoita alkoholilla tapahtuvaa nollausta, joka varmasti monen aikatauluissa tasaisin välein on. 

Tuon hermojen lepuutuksen ja irtioton paikka sekä tyyssija on monelle ihmiselle joku tietty. Tuollaisessa paikassa ei arkihuolet paina ja saa olla kuin ellun kanat. Paikkaan ja sen valikoitumiseen saattaa vaikuttaa ympäristö sekä puitteet jotka ympärillä on (sellaiset, jotka ei painetta tai stressiä lisää) tai sitten muistot lapsuudesta ja nuoruudesta.

Lisäksi tuollaisessa rauhan tyyssijassa voi päästää sen sisäisen lapsen irti ja valloilleen. Hölmöillä ja hassutella. Heinän korsi suuhun ja nurmikolle/riippukeinuun makoilemaan. Kuitenkaan tuollaiseen paikkaan ei ole aina tai usein mahdollista päästä johtuen työstä ja muista velvoitteista joita on. Siksipä loma-ajat ja pitkät viikonloput jolloin edes hetkeksi "pakopaikkaan" pääsee nousevat arvoon arvaamattomaan ja ovat korvaamattomia.

Omalla kohdallani kuten varmasti monella muullakin tuollainen "pakopaikka" on mökki, jonka ympärillä on metsää, peltoja, vesistö ja yläpuolella avautuu taivas ilman betoniviidakon varjoja. Aiemmin luulin, että tuollainen paikka olisi yksi ja ainoa, mutta käsitykseni oli väärä. Lapsuudessani vietin elämäni parhaat kesät isän kanssa mökillä kalastellen ja pitkään tuo paikka oli se ultimaattinen rauhan tyyssija.

Vanhemmalla iällä ja etäisyyksistä (ehkä saamattomuudesta) johtuen lapsuuden kesien "pakopaikkaan" en ole päässyt/mennyt. Mutta tilalle on tullut toinen vastaavan lainen paikka. Mökki sekin suht samanlaisilla valmiuksilla kun alkuperäinen paikka. Omien läheisten ja rakkaiden seurassa.
 

Tuollaiseen paikkaan ei ketä tahansa viedä. Tunnearvoa on paikalla enemmän kuin keskuspankissa katetta ja siellä elää ns. omassa kuplassa. Ja aina kun "pakopaikkaan" ei pääse niin kaipaa sinne hyvin usein. 

Ottakaa aika kun mahdollista ja menkää/olkaa omassa "pakopaikassanne". Pienikin hetki on parempi kuin ei hetkeä olleenkaan. Ja ottakaan kuplaanne ne ihmiset jotka teille eniten merkitsee. Kesää odotellen läpi talven "pakopaikkaan" pääsyä odotellen.

Ehkä joskus "aikuisena" omistan mökin johon mennä ja jossa olla, mutta siihen on vielä aikaa. Koska keski-ikähän on uusi teini-ikä...vai miten se oli.