Koulukiusaamisesta osa 2

Jatketaanpa vielä jokusen virkkeen verran koulukiusaamisesta, kun siitä kirjoittamisessa vauhtiin pääsi.

Kiusaaminen kohdistuu aina siihen, joka on heikko tai heikompi tai erilainen kuin kiusaaja/kiusaajat. Otetaan tuollainen nuori/aikuinen silmätikuksi, jonka jokaista tekemistä, liikettä, vaatetta ja tapaa tarkkaillaan ja isketään ilkeällä kuitilla, kun niin sanotusti "tulee syöttö lapaan". Nuo jotka kiusaavat hyvin harvoin toimivat yksin (lieneekö uskalluksen puute vai mikä) ja muodostavat siis kiusaajaporukoita, jotka dominoivat "valtakuntaansa". Siinä on vaikea yksin laittaa vastaa jos viisi kiusaajaa käy kimppuun ja alkaa muiluttaa.

Kiusaamisen lopettamiseksi edellisessä tekstissä mainitsemani kiusaamiskyselyn lisäksi on aina "varma ja kaiken ratkaiseva keskustelu" ja KiVa- koulu hanke, jossa koululla työryhmä käsittelemässä kiusaustapauksia jos tietty raja ylittyy kiusaamisessa (tuon rajan pitäisi olla paljon matalampi). Kuulemieni kokemusten perusteella tuo hanke ja sen olemassaolo on vain hetkittäinen ensiapu kiusaamistilanteisiin. Viimeiseksi sitten jää opiskelijan siirto toiseen kouluun. Ja tuo opiskelija lähes 100% varmuudella on kiusattu, vaikka olisi ehkä kuitenkin parempi purkaa kiusaaja porukkaa, eikä poistaa kiusattua, koska porukka löytää kyllä uuden uhrin hyvin nopeasti.

Kaiken kaikkiaan vuosin mittaan havaintoja tehdessä on koululaitos kiusaamisen edessä edelleen voimaton, eikä kiusaamista saa karsittua pois. Toki tuohon isona tekijänä on nykypäivänä kiusaamisen muodonmuutos ja "kiusaamisalustan" laajeneminen internettiin. Kouluilla tosiaan on hienoja ohjelmia ja suunnitelmia kiusaamisen karsimiseen ja siihen vaikuttamiseen, mutta toteutus ontuu monella tapaa. 

Iso ja ehkä jopa isoin vastuu on kiusatun vanhemmilla/tukiverkolla kiusatun itsensä lisäksi. Jos haluaa vaikuttaa kiusaamiseen ja sen mahdolliseen loppumiseen. Pitäisi uskaltaa puhua kiusaamisesta, lapset vanhemmilleen ja aikuisiässä läheisilleen ja esim. työpaikalla työkavereilleen. Olla vaan ottamatta vastaan sitä paskaa mikä kiusaajilta tulee ja puolustaa itseään. Vaikka tuo varmasti on vaikeaa jos on jo ajettu ahdinkoon ja miettii mielessään esim. päiviensä päättämistä. 

Eikä esimerkiksi nuoren koululaisen vanhempien asiaan puuttumisessa riitä se, että kerran ilmoitetaan asiasta opettajalle/rehtorille ja annetaan sitten olla ajatusmallilla "kyllä ne hoitaa asian koulussa". Pitää olla tukena ja turvana lapselle/nuorelle, osoittaa teoilla pelkkien sanojen lisäksi se että tekee kaikkensa kiusaamisen loppumiseksi.

Itse en nuorena uskaltanut kertoa vanhemmilleni kuinka pahaa kiusaaminen oli ja esim. selitin mustelmat kehossa pulkkamäellä tai vastaavalla lasten leikkitekemisellä. Tuosta nyt saa aikuisiällä kantaa taakkaa vieläkin ja parsia arpia jotka kiusaaminen jättänyt. 

Puhua pitää ja myös toimia. Kuten julkisuuteenkin nousi jokin aika sitten se, että kiusatun tulisi puolustaa itseään vahvasti "lyö kovempaa takaisin niin kiusaaminen loppuu" mentaliteetilla varmasti toimii paremmin kuin kauniit sanat ja asioiden vähättely. Oikeastihan kiusaamisessa vaan on kyse hyvin usein siitä että kiusaajalla itsellään on paha olla. On ongelmia kotona, koulunkäyntivaikeaa, koulumenestys heikkoa tai huono itsetunto. Kyllä se tyhmyys joukossa tiivistyy ja siitä saa sitten muut kärsiä.

Piti vain muutama sana kirjoittaa kiusaamisesta, mutta tulikin hiukan enemmän. Iso ja tärkeä aihe, joka koskettaa hyvin montaa ihmistä kautta maan. Turvataan lasten koulunkäynti ja ollaan työpaikoilla niin aikuisia, että jätetään kiusaaminen pois. 

Eikös juu!

Rakkaat lapset

 Omat rakkaat lapset nuo elämä suola, pippuri, sokeri ja kaikki muut mausteet. Ilman heitä olisin itse täysin eri ihminen ja jäänyt niin paljosta paitsi.

Moni sanoo, että isäksi / äidiksi tullaan, mutta eihän asian laita noin olen. Isyyteen ja äitiyteen kasvetaan, opitaan ja kehitytään ihan jokapäivä ja kokoajan. Ei ole itselle ainakaan tullut sellaista päivää eteen, että ei olisi jotain uutta oppinut joko itsestäni, lapsen kasvatuksesta, vanhempana olemisesta tai elämästä ylipäätään lasten kanssa.

On ne loputtomat kyselyhetket, uhmakiukut, vauhti sekä vaaralliset tilanteet ja ne iki ihanat halihetket ja kädestä kiinni pitäen yhdessä kulkeminen (vain muutama esimerkki merkityksellisistä hetkistä).

Välillä vaan ei haluaisi itse myöntää sitä miten nopeasti aika menee ja kuinka nopeasti lapsi kehittyy/oppii. Esim. omaan taaperon tapaan lausutut sanat ja lauseet ovat jotain niin ihanaa ja merkittävää. Mutta jossain kohti sanat/lauseet aletaan sanoa ns. normaalilla tavalla ja on otettu iso askel eteenpäin. 

Noissa hetkissä itse pysähtyy, herkistyy ja miettii mihin se aika on juossut. 

Sitten on se näkökulma, joka saa pysähtymään ja toivomaan että voisi aina olla lastensa matkassa mukana tukena, apuna ja turvana. 

Eli isänä/vanhempana annan kaikkeni lapsilleni, autan, tuen, kannusta, olen turvana ja kuljen mukana joka hetkessä sekä paljon muuta. Ja tuo kaikki mitä annan on sitä varten, että joku kaunis päivä lapset osaisivat ja pystyisivät toimimaan ilman minua ja pärjäisivät tässä hullussa ja jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

Isoja ja merkityksellisiä hetkiä arki lapsien kanssa täynnä joka ikinen päivä. Nautitaan niistä ja eletään jokainen niin hyvä kuin huonokin hetki kerrallaan. Jokainen hetki on kultaakin kalliimpi. Ja joku päivä lapset isoiksi kasvaa ja astuvat omaan elämään vanhempien väistyessä, vaikka ihan aina lapsen vanhemmille ovat(itselleni ainakin) niitä pikkuisia kultamussukoita.