Huomataan itsemme ajoissa

 Nykyaika, ai ettien että miten yksinkertaisen monimutkainen ja kompleksinen aika elää ja olla. Ihmiset säntäilee paikasta toiseen, kokoajan pitää olla tekemässä kaikkea ja paine sekä ahdistus kasvaa pään sisällä.

Toisilla ihmisillä joissain tapauksessa paine sekä ahdistus ovat liikaa ja mieli särkyy/murtuu. Jolloin ei välttämättä enää itse ole se joka sanoo mihin mennään, mitä tehdään tai milloin. Mutta ei nyt enempää mielen koukeroista tai ongelmista.

Päinvastoin, miten ja missä kohti mieltä voisi purkaa ja keventää ennen pintajännityksen särkymistä ja romahdusta. Keinoja on monia, ihan arkipäivän pienistä hengähdyshetkistä, jotka auttaa pinene kuormituksen purkuun. Sitten on pidemmät terapia ja muut keskustelu sessiot joilla mahdollisuus avata isompia lukkoja.

Moni ei välttämättä tunne tai tunnista itsessään piirteteitä ja merkkejä siitä että kuormitus liian suurta (itse ainakaan en tunnistanut). Ja siksi onkin haastava lähteä kuormitusta purkamaan kun menee eteenpäin ajatellen "kaikki on ok, ei hätää, eteenpäin vaan".

Kuten aiemminkin sanottua ei saisi unohtaa ottaa aikaa itselle. Kun pieni hetki vaikka pari biisiä kuunnellen voi auttaa jo tai sitten vaan hetki autossa istuen yksin töiden jälkeen. Toki jos arki mahdollistaa niin miksei pidempi kävely tai juoksulenkki mielen purkuun on mitä oivallisin.

Ei tarvitse itsensä ja olemisensa suhteen vainoharhainen olla tai liikaa alkaa tulkitsemaan, mutta välillä hyvä pysähtyä itsensä äärelle ja vaikka kysyä itseltään "Mitä kuuluu?" Ja kuunnella vastaus.

Seuraavana askeleena sitten ottaa tai koittaa mahdollistaa itselleen arkeen niitä pieniä hetkiä joilla auttaa itseään jaksamaan. Jokainen tavallaan ja tyylillään tottakai. Ja mieltä kun voi "nollata" muutenkin kuin alkoholilla.

Huomioidaan hektisyyden keskellä siis myös itsemme, vaikka helposti itsensä unohtaa huomioidessa muita arjen hulinassa. Oma niin psyykkinen kuin fyysinen hyvinvointi on tärkeää.

Itse itsestään huolehtien ja auttaen eteenpäin ja näin voimme/saamme olla läheisimmillemmekin enemmän sekä pidempään.

Yksi kuva monta merkitystä

 

Joskus opiskeluaikoina oli tehtävä valita kuva joka kuvaa parhaiten itseäni tai elämääni. Ei ollut kovin laaja otanta kuvia joista valita, mutta valitsin vaan jonkun. Jotta pääsi nopeasti muiden edessä puhumisen suorittamaan, koska esiintyminen muiden edessä ei oma juttu ole.

Mutta enivei, kelailin ottamiani kuvia läpi puhelimesta ja tämä yllä oleva jotenkin todella kolahti.

Kuvan tunnelma on synkähkö, mutta silti rauhallinen ja jotenkin omintakeinen. Mustan taivaan verhoaa pilvet kuvasten sitä, että tulevasta ei voi tietää. Ja pari tähteä taivaalla on niitä omia tavoitteita jotka tiedän, mutta joihin matkaa. Tie näyttää tasaiselta ja suoralta, mutta todellisuudessa paljon on kuoppia ja liukkaita kohti joihin kaatua. Kuvastaen omia haasteitani. Suora loppuu osuvasti hautausmaalle, johon melkoisen monen maallinen taivallus päättyy.

Ja valo polun varrella on ne läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset (omat lapset, ystävät sekä omat vahemmat), jotka iloa sekä valoa ja tukea/turvaa elämään tuovat. Kuva on vähän kuten elämässä: joku voi näyttää suunnan, mutta polku on itse kuljettava ja valinnat tehtävä.