Oman elämänsä majakka

 

Aika kun kuluu eteenpäin ja vuodetkin vierii etiäpäin niin ihmiset muuttuu. Siinä samalla muuttuvat ihmissuhteet ja se ketä ihmisiä omaan ns lähipiiriin kuuluu. Kuten aiemmin kirjoitettua niin vaan harvat pysyy pitkiä aikoja saata loppuun asti ihmisen elämässä.

Itse olen pidemmän aikaa mieltänyt asian niin että ihmiset on kuin majakoita. Majakat kun ei seuraa tai jahtaa laivoja saati vaadi niitä jäämään luokseen. Majakat ovat sielä missä ovat. Kuten jokainen ihminenkin tavallaan Majakka loistaa valoa. Ja tuon valon osa laivoista näkee ja löytää täten kotiin.

Osa laivoista lipuu ohi vaan ja niitä ei koskaan enää nää, kuten on ihmisilläkin. Toisilla on vaan hetki toisen elämässä ja sitten heitä ei enää nää. Majakka ei tuosta kuitenkaan ota itseensä tai pahoita mieltään vaan jatkaa eloaan sekä oloaan. Osalla ihmisistä myös noin on, toki sitten on niitä jotka ottavat itseensä ja tulee riitoja.

Summasummaarum elämä hyvin paljon tuollaista samanlaista. Ihmisiä tulee ja menee, osa säilyy osa lähtee. Sellainen kiertokulku jatkaa vaan eteenpäin. Kaikkia poiskäveleviä ei tarvitse jahdata tai vaatia jäämään, heillä pienempi rooli ihmisen elämässä. 

Elämässä niitä oikeita ihmisiä ei tarvitse pakottaa jäämään tai olemaan elämässäsi. He kyllä näkevät sen “valosi” ja tulevat lähemmäs. 

Ollaan siis oman elämämme majakoita.

Merkityksellinen kuoleman jälkeen?

Ihmisen elämä varsin vaiherikasta on (tietysti tapauksesta riippuen) ja jokainen ympärilleen tietyn määrän tärkeitä ihmisiä haalii. Lisäksi on olemassa hyvänpäin tuttuja joiden kanssa tervehditään ehkä sana pari vaihdetaan ei enempää. 

Nykyaika vaan rakenteeltaan ja muodoltaan sosiaalisen kanssakäymisen suhteen hiukan ontuvaa on. Tosi elämän kohtaamisia ei juuri tule ja elämä on somessa. Monesti ihminen pysähtyy miettimään mitenköhän paljon sitä toisille merkitsee ja millainen rooli toisen elämässä itsellä on. Ja tuotahan ei voi tietää ellei sitten ihan kysymällä kysy toiselta.

Mutta sitten kun koittaa se viimeinen päivä, kun ihminen siirtyy suorasääristen pataljoonaan ja makaa umpinaisessa puuvuoteessa, niin silloin on useampi kuin tuo oma lähipiiri itkemässä vierelläsi. Ihmiset hamuilee vielä yhtä mahdollisuutta toisen kanssa, yhtä väliin jäänyttä keskustelua, edes Halausta mitä koskakaan ei annettu kun toinen oli fyysisesti vierellä. 

Tuo sinällään kovin surullista ja jokseenkin outoakin on kuinka kuolema tekee toisesta ihmisestä ja hänen läsnäolostaan niin korvaamattoman. Toisen ollessa elossa kun ei laiteta viestejä tai soitella saati niin, että mentäisiin käymään toisen luona. Eikä monikaan sano toiselle mitä toinen itselle merkitsee. Ja sitten kun aletaan miettiä miksi ei toiseen pidä yhteyttä tai käy kylässä niin yleinen syy on tottakai "kiire", joka kuten sanottua usein itse rakennettua ja helppo tekosyy monelle asialle.

Sitten kun miettii miksi moni ihminen toimii yllämainitulla tavalla toisen kuoltua niin tottakai on sitä surua ja ikävää mitkä itkemään ja kaipaamaan saa. Mutta monella surijalla kuitenkin ihan tietoviisaita lainatakseni kyseessä katumus-heijaste. Joka pohjautuu omaan toimintaan silloin kun toinen ihminen vielä elossa oli. 

Oma toiminta kaduttaa toisen poistumisen hetkellä ja soimataan itseään. Toki myös monesti tuollaiset ihmiset tajuavat toisen arvon vasta, kun menetys tapahtunut (pätee ihmissuhteissakin). 

Ei siis odoteta siihen viimeiseen hetkeen tai sen yli sitä, että ollaan toisen kansaa tai otetaan yhteyttä. Kerrotaan toiselle tämän merkitys vielä, kun molemmat samaa ilmaa hengittää. Ja kukat mukavampi saada ja varmasti antaakin silloin kun saaja ei vielä ole kuollut. Vaikka surullisen usein miehet ainakin saavat kukkia sen ensimmäisen ja viimeisen kerran juuri silloin, kun arkussa makaavat.

Pidetään yhteyttä ja kerrotaan läheisillemme mitä he meille merkitsee. Pienillä sanoilla ja teoilla voi olla suurikin merkitys.

Ihmiset ympärillämme

Jokainen päivä jokainen ihminen kohtaa ihmisiä elämässään. Oli kyseessä sitten kasvotusten tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen tai somen kautta "tapaaminen". Sitten on tottakai ulkomaailmassa meitä vastaan tulevat ihmiset ja ohikulkijat. Joiden rooli ei välttämättä merkittävä ihmiselle ole. 

Sitten on ihmiset joiden merkitys elämiimme on suurempi kuin toisilla. Tällaisia ihmisiä ovat ystävä, kaverit, tutut, työkaverit ja niin edelleen. Heitä kohtaamme säännöllisen epäsäännöllisesti arjessa ja osalla heistä vaikutus elämiimme isompi on.

Sinällään tutut, työkaverit, harrastustuttavat jne menevät samaan ryhmään joiden kanssa vietetään aikaa vain vähän tai ns pakon sanelemana. Ja heistä jokainen tahollaan erilainen ja heidän oleminen sekä toiminta tahollaan/tavallaan vaikuttaa meihin. Mutta ei nyt tästä ryhmästä enempää.

Ihmiset joiden rooli, vaikutus ja asema elämissämme suurempi on ovat kaverit sekä ystävät. Toisilla noita on enemmän ja toisilla vähemmän, kullakin itselle sopiva määrä. Ja nyt lasketaan pois some-kaverit joita saattaa satoja olla.

Ystäviä sekä kavereita monenlaisia on, minkä olen elämäni ainakaan oppinut ja muilta myös kuullut. Nopealla seulalla nuo ihmist voi jakaa ainakin neljään ryhmään (varmasti useampaankin, mutta nyt näin).

Ensin tulee Tyynen sään ystävät/kaverit, jotka ilmestyvät ja ovat enemmän elämässäsi sekä yhteyksissä, kun oma elämäsi on ns tyyntä. Asiat rullaa ja hommat sujuu. Mutta auta armias kun vähän elämän aallokko kuohahtaa niin aallokon mukana katoavat hetkeksi tuo ryhmittymäkin.

Sitten tulee pilkunnus...-viilaajat. He tietävät kaiken sinua paremmin ja jakavat neuvoja asiaan kuin asiaan vaikka ei se olisikaan huonosti. Lisäksi kyseisillä ihmisillä on tapana toisinaan olla neuvojen ohessa hyvin tuomitsevia. "Mitä sinä noin teit, tee näin", vaikka jokaisen elämä on omanlaisensa ja jokainen tekee itse valintansa olivatpa ne hyviä tai huonoja.

Kolmantena ns ryhmänä kadehtivat kilpailijat. Hyvin mielenkiintoinen ja raskaskin ihmisjoukko. Joka on kanssasi ja elämässäsi, mutta kaikki mitä sinulla on tai tapahtuu hyvän merkissä tulee olla heillä paremmin. Oli kyseessä sitten tavarasta tai ihan vaan elämän saavutuksesta. Toki pieni kilpailu kavereiden/ystävien kesken kivaakin on, mutta rajansa kaikella. Ei elämä ole kilpajuoksu...paitsi ehkä aikaa vastaan, siltä ainakin toisinaan tuntuu.

Viimeinen ja tärkein ryhmä on ne oikeat aidot ystävät. Oli tilanne tai elämänvaihe tyrskyineen ja tyveninaan sinulla millainen hyvänsä, nämä ihmiset seisovat rinnallasi. Kuuntelevat surut, murheet, huolet ja ilot niissä myös tukien ja auttaen. Eikä ole pakko jokapäivä nähdä tai olla yhteyksissä. Kun pitkänkin ajan kuluttua kohtaa aidon ystävän, on kuin eilen olisitte tavanneet ja voitte jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäitte.

Jokainen ihminen toki muodostaa ystävistä, kavereista ja muista ihmisistä sellaisen joukon kuin haluaa. Kaikki ihmiset kuten aiemminkin sanottua ovat erilaisia ja jokaisella paikkansa on. Eikä onneksi kahta samanlaista ihmistä ole. 

Pidetään läheisistämme huoli ja ollaan heitä varten, toki unohtamatta itseämme.  Kaikki tarvitsevat ihmisiä elämäänsä, eikä kenenkään kuuluisi olla yksinäinen. 

KiintymysAhdistus vai AhdistusKiintymys

Nykymaailmassa ihmissuhteiden syvempien sekä vähän pinnallisempienkin muodostaminen on haastavaa. Välillä tuntuu, että lähes mahdotonta. Kun jokaisella tuntuu olevan "kiire" ja kohtaamiset arjessa ovat vain lyhyitä välähdyksiä sekä hetkiä. Toiseen ihmiseen tutustuminen ja tavoittaminen on vaihtunut monessa yhteydessä siihen, että on vaan "hyvänpäivän tuttuja" ja moikka-kavereita.

Kuitenkin kaikki ihmiset ainakin jollain tasolla kaipaavat tai ainakin tarvitseva elämäänsä (syvempiä) ihmissuhteita. Ystäviä, kumppania ja rakkaita joiden kanssa viettää aikaa. Kun ei sukulaisiakaan enää niin usein nähdä, tai nähdään mutta vain ohimennen. Toiset toki haluavat olla enemmän omissa oloissaan ja saattavat jopa ahdistua syvemmistä ihmissuhteista. 

On kuitenkin ihmisryhmä, joka jatkuvasti pelkää ja luulee, että läheiset, rakkaat ja tärkeät ihmiset hylkäävät ja poistuvat mitään sanomatta ihmisen läheltä. On sitten kyse tosiaan ystävistä tai parisuhteesta. Tällaista kiintymyssuhdetta kutsutaan tietoviisaiden mukaan nimityksellä loogisestikin ahdistuneeksi kiintymyssuhteeksi. 

Tuollaisessa kiintymyssuhteessa ihmisellä on jatkuvasti turvaton olo ja lähteisyyden/yhteenkuuluvuuden tunne valtava sekä jatkuva. Ihminen väistämättä ja monesti tiedostamattaan yliajattelee asioita ja elää etukäteen skenaarioita ihmissuhteesta, jotka eivät totta ole tai eivät tule tapahtumaan. Ihminen välittää ja rakastaakin läheisiään, ystäviään ja kumppaniaan valtavasti. Jollain tasolla jopa liikaa, jolloin menettämisen pelko vain korostuu.

Pienen pienetkin muutokset ovat pelottavia olivatpa ne sitten suuntaan tai toiseen ihmissuhteissa. Ihminen ei osaa "oikealla" tavalla suhtautua asioihin vaan kaikki reagoiminen menee yli. Tällaisia yli menon kohteita suhteissa on esimerkiksi keskustellessa toisen ihmisen äänensävyn muuttuminen toisenlaiseksi. Siitä sitten rakennetaan mielessä vaikka millaisia kauhukuvia. Aivan kuten siitä jos toinen ei pidäkään yhtä paljon yhteyttä kun aikaisemmin tai ei heti vastaa esim viestiin. Varsinkin nykyaikana, kun kokoajan pitäisi olla saatavilla.

Tuollaisessa tilassa ihmisen rauhoittuminen tai arjessa paikalleen asettuminen edes hetkeksi on vaikeaa ehkä joissain tilanteissa jopa mahdotonta. Eikä vaan yksinkertaisesti pystymisen lisäksi edes osaa rauhoittua, kuten joskus aikaisemmin tai kuten muut ihmiset. 

Ahdistuksen tila on kuitenkin sellainen tila, joka valehtelee ihmiselle ja saa ihmisen elämään rinnakkaistodellisuudessa kaiken pahan ja epävarman keskellä. On kuitenkin asioita, jotka saavat ihmistä lähemmäs oikeaa todellisuutta ja tiedostamaan sen, että ei oikeasti ole yksi tai muut häviämässä elämästä. Tuollaisia asioita ovat rakkaus, välittäminen ja ystävyys joka aitoa ja pyyteetöntä on. Kunhan vaan kykenee hetkeksi edes huomioimaan noita asioita.

Jos ihminen kykenee noihin edellä mainittuihin asioihin edes hetkeksi tarttumaan jatkuva paniikin tunne vähenee ja ajan mittaan loppuukin. Oma hyvinvointi paranee ja jatkuva pelko sekä sydämen särkyminen mielen syöttäminen kuvitelmien vuoksi loppuu. 

Pienin askelin on edettävä jos/kun haluaa asioita eteenpäin. Kuten muutenkin elämässä. Eikä sitten eristäydy tai koe yksinäisyyttä sellaisten asioiden takia, jotka eivät totta ole. Meitä kun on niin moneen junaa tällä pallolla. 

Apua vailla

Moni ihminen nykypäivänä painii erinäisten ongelmien sekä haasteiden kanssa. Toisten kohdalla haasteet vievät voiton ja ihminen lamaantuu niiden alle. Eikä tuossa tilanteessa ole kysymys siitä, että ei hakisi apua vaan, kun sitä ei yksinkertaisesti saa. Vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä ja osa heistä sanoisi välittävänsä niin ei apu ole aina saatavilla. Sinällään surullista, kun moni ihminen lähimmäisiinsä luottaa ja olettaa saavansa apua elämän haasteiden edessä. 

Apua ei kuitenkaan kannata pitää itsestäänselvyytenä, koska silloin unohtaa itse hyvin helposti sen kuinka toimia hädän hetkellä ja jää toimettomaksi vaan odottamaan apua, kun kohtaa ongelmia. Tuollainen toimettomuuden tila ei nyky-yhteiskunnassa ole mitenkään kummallinen, koska moni ihminen on tottunut saamaan asioita kuin Manu illallisen. Kasvatuksestahan tuo kaikki lähtee, mutta voinee jokainen itsekin opetella ja harjoitella asioita sekä toimimista.

Kuten kirjoitinkin jo niin ihminen, kun kohtaa haasteita elämässään niin voi olla vaikea apua pyytää. Tässä ilmiössä ei kuitenkaan ole kyse itsenäisyydestä tai siitä, että olisi jotenkin super ihminen. Moni apua pyytämätön ihminen vaan yksinkertaisesti väsyy siihen, että saa odottaa apua liian kauan. Ja lopulta sitten sitä apua ei tule ollenkaan. 

Sitä vaan lopulta tajuaa (niin surullista kuin se onkin), että joissain elämän kohdissa ihminen vaan on ja tulee olla itsekseen ja omillaan. Pyynnöistä huolimatta sitä vaan saa taistella yksin omat taistelut ja muille kelpaa vain silloin, kun on hauskaa ja kivaa. Aivot ihmisellä pitkässä juoksussa ja usean kerran pettymyksen jälkeen muovautuu ja kehittyy niin, että oikeasti opit aina toimimaan itse. Avun pyytämisen korvikkeeksi ihmisen mieli ja aivot treenaavat itsensä sellaiseen toimintamoodiin, että oikeasti yksin on parempi.

Sitten kun aikaa kuluu saattaa saadakin yhtäkkiä apua ja avuntarjouksia toisen havaittua ihmisen painivan ongelmien kanssa. Mutta tuossa kohtaa treenin vaikutuksesta avun saaminen saati vastaanottaminen tuntuu epämiellyttävältä ja hankalalta. Tuo ei ole siksi, että yksin olisit jotenkin super vahva ja voittamaton, vaan olet oppinut, että muiden avusta riippuvaisena oleminen ei ole turvallista. 

Olethan itse selvittänyt aiemmatkin haasteet elämässäsi niin miksi nyt sitten tarvitsisit apua. Tuo on kysymys, joka mielessä pyörii.

Ei päästetä ketään lähimmäistämme tuohon pisteeseen. Ollaan toisiamme varten ja saatavilla, kun joku oikeasti apua tarvitsee. Sen pienen Mitä kuuluu- kysymyksen kysyminen ei paljon vaadi. Eikä sekään, että odottaa vastausta ja kuuntelee mitä toiselle oikeasti kuuluu. 

Yhdessä me ollaan vahvempia, vaikka pitkän kaavan kautta asioista ehkä selviää yksinkin.

Päivä ystäville

Ensin "epäonnenpäivä" eli 13 perjantai, jolloin taikauskon mukaan sattuu ja tapahtuu huonoja asioita. Ei tietysti kaikkien kohdalla pidä paikkaansa ja ainakin itse onnistuin suurimmilta kömmähdyksiltä välttymään, vaikka ainahan sitä rapatessa roiskuu kuten sanontakin sanoo. Eikä liika varovaisuus tai taikauskoisuus muuta kuin omasta mielestäni lisää mahdollisuuksia sille että jotain sattuu.

Seuraavaksi sitten toinen teemapäivä eli ystävänpäivä, jolloin muistetaan niitä rakkaimpia ja tärkeimpiä ihmisiä joita elämässä kullakin on. Vaikka toisaalta mikä tahansa päivä kalenterivuodessa voisi ja pitäisi olla ystävänpäivä, kuten mikä vain päivä voi olla isän-/äitienpäivä. Ystäviä ei voi koskaan muistaa liikaa ja kertoa sitä kuinka rakkaita sekä tärkeitä he ovat.

Kuten aiemmin kirjoitin ystävistä niin heillä omassa sydämessäni jokaisella paikka on ja heidän olemassaolo korvaamatonta, kun miettii elämän kulkua tähän päivään asti ja kaikkea mitä yhdessä koettu niin hyvän kuin vähemmän hyvän merkeissä. 

Nykypäivänä kuitenkin ystävänpäivästä tullut hiukan liian kaupallinen ja markkinamiesten juhla, mitä nyt kuunnellut muiden mielipiteitä ja itsekin tuota mieltä olen. On kaikenlaista krumeluuria, juhlaa ja tapahtumaa sekä härpäkkeitä myynnissä kaupoissa. Ostetaan isolla rahalla tavaraa toisille osoittaakseen sen, että toinen tärkeä ja merkityksellinen on.

Vaikka merkityksellisyyden ja tärkeyden voi parhaiten osoittaa toiselle sanoilla ja teoilla sekä sillä, että on toiselle läsnä/olemassa. Kyllä sen jokainen omalla kohdallaan ja sydämessään tietä ketkä tärkeitä on ja kenelle on merkityksellinen. Ja mitä kaupallisuuteen ja myytäviin tavaroihin ja härpäkkeisiin tulee niin kauppamiehet siinä voittaa, kun ihmiset tavaroita ostaa. Eikä noita tavaroita välttämättä edes muisteta enää muutaman kuukauden kuluttua.

Ja lähtökohtaisestihan ystävänpäivä lontoon kielellä valentines day ymmärykseni mukaan tarkoittaa päivää jolloin muistetaan sitä omaa rakasta puolisoa. Vaikka nuoruudessani muistan kuinka oli mukava koulussa tehdä kavereille ystävänpäiväkortteja ja pieniä lahjoja joita sitten antaa ystävänpäivänä.

Muistetaan siis kertoa itselle tärkeille ihmisille mitä he merkitsevät ja että ovat tärkeitä. Ja ollaan kiitollisia niistä ihmisistä joita elämässä on, koska ei ole hyvä olla yksin eikä ystäviä koskaan voi olla liikaa. 

Kiitos ystävilleni kun olette!

Vuodet vaihtuu, muuttujia tulee - vaan jotkut asiat pysyy

 Nykypäivän ihmisten elämässä muuttujia on enemmän kuin niitä asioita, jotka pysyvät ennallaan tai ovat kiinteitä. Ei ole mitenkään kiveen hakattua, että seuraavan vuoden ajan on esim työ, talous, terveys mallillaan.

Työn suhteen on nykymaailmassa ja sen menossa ehkä suurin muuttujien mahdollisuus, kun joka paikasta leikataan ja supistetaan määrärahoja sillä seurauksella, että työntekijävähennyksiä tehdään. Lisäksi on nopeaa, helpompaa ja halvempaa työvoimaa tarjolla - laatu sitten ei välttämättä ole sitä toivottua. Mutta ei nyt jäädä sorviin enempää kiinni.

Talous kokee muutoksia alati ja on vahvasti sidonnainen työhön. Arki heittää eteen mitä erinäisempiä haasteita ja yllättäviä rahareikiä on enemmän kuin reikiä reikäjuustossa. Tukia leikataan niiltä ketkä niitä saa ja pahimmassa tapauksessa joku tuki lakkautetaan jollain hämmentävällä perusteella kokonaan.

Terveyden suhteen ei voi mitään varmaa sanoa, jos aletaan ihan pieniin flunssiin ja muihin kiinnittää huomiota. Illalla voi olla terve ja aamulla sairas. Mutta isommassakin kuvassa terveys niin psyykkinen kuin fyysinenkin voi muuttua erinäisten tekijöiden seurauksena. Elämän kriisi/kriisit eskaloituu ja oma sietokyky ylittyy niin psyykkisesti kuin fyysisestikin ja seurauksen voi olla monitasoinen sairastuminen, jonka hoito pitkä prosessi ja kysyy nappulaa lompakosta. Sekä tietty vaikuttaa suurissakin määrin juuri työn tekemiseen ja onko siihen kykenevä.

Loppuviimein kun alkaa ajattelemaan oikein tarkkaan niin nuo arjen ja elämän muuttujat luovat pienen (miksi ei joskus isommankin) oravanpyörän. Jossa sitten ihminen pyörii kuukaudesta toiseen. Mainitsemani muuttuja tässä ovat ehkä jonkun mielestä negatiivisia, mutta kuten yleensä negatiiviset ja huonot asiat jää paremmin mieleen aiheuttaen isomman muistijäljen niin siksi kerron niistä. 

Ei kuitenkaan pidä sulkea pois positiivisia muuttujia joita ihmisillä myös on elämässä ja jotka tuovat valoa sekä iloa elämään. Toisaalta kun miettii niin osaisiko ihminen arvostaa niitä pienenpieniä positiivisia muuttujia ilman noita negatiivisia. Kun ei olisi tietoa tai kokemusta siitä mitä ja miten huonosti asiat voisivat olla. Mietinpä vain?

Muuttujia kuten sanottua on paljon ja ne tekevät elämästä elämisen arvoista niin hyvässä kuin pahassakin ja ilman niitä olisi vain sitä tasaista harmaata arkea (jota voisi kyllä joskus ihan kokeillakin). Mutta on myös asioita, jotka eivät muutu ja jotka ainakin itselleni ovat kultaakin kalliimpia. 

Tuollaisia asioita/ihmisiä ovat ystävät, siis sellaiset ystävät, jotka ovat kulkeneet elämän polulla mukana jo ihan pikkupojasta asti tai tulleet mukaan nuoruudessa. Sellaisia, jotka pitkänkin tauon jälkeen tuntuvat siltä kuin olisi viimeksi eilen nähty ja se jokin sanaton yhteys on ja pysyy vaikka aikaa kuluu ja ajan luistin urtaa meitä monellakin tapaa.

Voi puhua puutaheinää ja kertoa huonoja vitsejä tai sitten voi keskustella vakavammista asioista sekä elämän haasteista. Nuo ystävät ei tuomitse tai hylkää, vaan pysyvät tukena ja jaksavat, vaikka itse tietäisi ajoittain olevansa mailman raskain ihminen ja keskustelukumppani. 

Ystävien tapaaminen usein ei ole välttämätöntä, kun tietää ja tuntee, että ystävyys on aitoa ja voi luottaa siihen, että toinen on olemassa. Nuorempana sitä ei tiennyt tarkkaan mitä ystävyys merkitsee ja luuli, että ystävä katoaa tai häviää jos ei useana päivänä viikossa vietä aikaa yhdessä tai nää. Mutta nyt vanhempana ja "viisaampana" sitä tietää, että oikea ystävyys kestää ja kantaa vaikka tulisi erimielisyyksiä tai riitojakin jotka ajaisi vuosiksi erilleen. Eikä maantieteellinenkään etäisyys ole este, ainakaan nykymaailmassa, kun on viestit ja erinäiset videoyhteydenpitomahdollisuudet. 

Mutta mikään ei voita sitä kun ystävän tapaa kasvotusten in real life, kuten sanotaan. Siinä on jotain sellaista mikä allekirjoittaneelle on kultaakin kalliimpaa ja nuo hetket on niitä kun ainakin voi olla oma itsensä. 

Isosti kiitollinen omista parista ystävästä olen ja tahdon tuleville sukupolville opettaa myös sen miten tärkeitä ystävät on. Eikä niitä ystäviä tarvitse kymmeniä olla. pari todellista ystävää on riittävästi. Ei se määrä vaan laatu.

Ja loppuun vielä sen sanon, että oikeita ystäviä ei ihan joka oksalla istu ja pitkiä ystävyyssuhteita ei niin vain hektisessä yhteiskunnassa muodostu. Jos on edes yski oikea ystävä niin pidä siitä kiinni ja vaali ystävyyttä.

Kiitos