Ohi kiitävä lapsuusaika

Lasten kanssa eläminen, oleminen ja kasvattaminen on kertakaikkisen ihmeellistä sekä monimuotoista. Kuten asiasta aiemminkin olen jo kirjoittanut. Jokainen päivä ja hetki näissä päivissä on omanlaisensa ja pienetkin hetket voi olla suuria seikkailuja. Aina ei ole helppoa, mutta ei sen kuulukaan olla. Onhan kyse kuitenkin siitä, että kasvatat pientä ihmisen taimea oppimaan ja tekemään asioita oikealla tavalla. Jokainen kuitenkin on oma yksilönsä ja toimii sekä oppii asioita eri tavalla, näin kahden lapsen isänä kokemuksesta voin sanoa. 

Mutta harvoin oikeasti pysähtyy miettimään sitä asiaa, että aika niin päivät, kuukaudet kuin vuodetkin menevät hirmuista vauhtia. Ja jokainen hetki/tapahtuma on ainutlaatuinen, eikä niitä tule vain ohittaa.

Tottakai lapsen syntymä on ainutlaatuinen ja ihmeellinen tapahtuma, joka mullistaa maailman eikä sen merkitys vähene tippaakaan, vaikka lapsia useampi tulisi. Se ensimmäinen huudahdus, jonka lapsi päästää on jotain niin ihmeellistä ja ensimmäisen kerran kun lapsen syliin saa niin siinä maailma muuttuu. Seuraava ohikiitävä hetki on ensimmäinen syntymäpäivä, joka tosiaan vain kerran tulee eikä sitä takaisin saa, kuten muutkin hetket, joita ensimmäisen kerran lapsen kanssa kokee.

Ja lapsi ikänsä puolesta lapsi on vain kahdeksantoista vuoden ajan, eli on vain kahdeksantoista kesää, jotka saat lapsen kanssa viettää ja ottaa niistä ikätasoisesti kaikki mahdollinen irti. Ja jouluja jolloin voit olla joulupukki tai ylipäätään joulupukkiin uskotaan tulee noin kymmenen, eikä näistäkään yksikään ole samanlainen. 

Pieni ihminen oppii vain kerran ajamaan pyörällä, joka todella iso hetki pienen ihmisen elämässä on ja avaa uusia ovia liikkumiseen. Kuten sekin, kun lapsi oppii sanomaan ja puhumaan sanoja/lauseita "oikealla" tavalla ilman sanavirheitä, jotka eivät todellakaan virheitä ole vaan tekevät lapsen kielestä ihanan ainutlaatuisen. Ja mitä puhumiseen tulee niin vain yhden kerran tulee ensimmäinen kerta, kun kuulet pienen ihmisen sanovan sinulle Rakastan Sinua.

Sitten on myöhäisemmän lapsuuden merkkipaalut, kuten vain kerran olevat mahdolliset rippijuhlat ja peruskoulun päättyminen, jonka jälkeen otetaan ne ensimmäiset askeleet kohti aikuisuutta valitessaan opiskelupaikkaa. Mikä kuitenkin omasta mielestä merkityksellistä niin sinulla on yksi mahdollisuus näyttää lapsella millainen on rakkaudellinen koti ja rakastava vanhempi, joka on olemassa lasta varten. Kaiken kun voi yhdellä teolla pienen silmillä rikkoa.

Joskus lapsen kasvatuksessa ja vanhemmuudessa päivät ja jopa hetket saattavat tuntua todella pitkiltä ja toistavat itseään useaan kertaan. Vuodet kuten jo kirjoitin niin menee kuitenkin todella nopeasti, niin ettei aina edes ymmärrä mihin aika menee. Ja kun tuon äärelle pysähtyy voi olla jo monen asian suhteen "myöhäistä".

Tämä teksti ja pohdinta ylipäätään on ihan vain muistutukseksi itselleni ja myös muille siitä, että elää hetkessä lapsen kanssa(miksei muutenkin). Ottaa kaikki mahdollinen irti ihan kaikesta tekemisestä ja olemisesta, pienelle ihmiselle, kun olet koko maailma hetken aikaa ainakin. 

Jossain kohtaa näitä hetkiä ei enää tule tai ole. Eikä niitä saa takaisin, vaikka kuinka tahtoisi. Ja jos "virheitä" tehnyt niin niiden korjaaminen voi olla haastavaa, kuten rypistynyt paperi, sitä vaikea suoraksi enää saada. 

Ollaan siis täysillä mukana jokaisessa hetkessä jonka vanhempana koemme lapsen kanssa. Vuosien päästä voi sitten yhdessä lapsen kanssa muistella miten kivaa oli ja mitä teitte yhdessä. Ja lapsen kanssa vietetyt päivät ovat niitä elämän tärkeimpiä päiviä. On sitten lähivanhempi tai etävanhempi.

Isäasiaa

Oma isä tänään 76 vuotta täyttää, joten siitä kumpusi seuraavanlainen pohdinta isyydestä, itsekin kun isä kahdelle lapselle olen.

Isämiehenä nyky-yhteiskunnassa olemisessa on omat haasteensa ja kommervenkkinsä. Moni ihminen olettaa ja odottaa, että isät ovat juuri tietynlaisia ja toimivat tietyllä tavalla.

Noin ei kuitenkaan ole. Vaan ihan kuten jokainen ihminen on erilainen niin on myös jokaisen isän isyys erilainen ja ilmenee eri tavoin. Isänä olemisen vahvuus tulee sisältä ja siitä kuinka paljon haluaa itsestään antaa ja kuinka "auki" on eläen hetkessä. 

Läsnäolevat isät ovat yleensä niitä hiljaisimpia ei todellakaan niitä jotka haluavat huomiota ja paistatella valokeilassa. Luoden itsestään esim. somessa super-isä kuvaa. He eivät halua tai odota arvostusta saati palkintoja tekemisistään.

He nousevat aamulla ylös toimimaan ja ovat lapsiaan varten, oli tilanne millainen hyvänsä. He tekevät pitkiä työpäiviä ja kantavat taakkaa josta harvoin ja aniharvoille haluavat edes puhua." Koska eihän isä/mies voi olla heikko"

Tästä huolimatta isä kotiin palattuaan heti ovat hetkeäkään kyseenalaistamatta valmiita hyppäämään lapsen maailmaan mukaan. Nuo isät korjaavat asioita arjessa ja siinä samalla huomaamattaan antavat pieniä oppitunteja arjen asioista sekä elämästä lapsilleen. 

Suurimman osan ajasta monikaan ei nää miten paljon tuollainen isä antaa itsestään lapsilleen/lapselleen. Vaikka kukaan muu ei näkisi niin lapset näkee, tuntee ja tietää sen miten läsnäoleva ja kaiken antava isä heillä on. 

Lapset aistivat sekä tuntevat sen turvallisuuden tunteen ja rakkauden niissä pienissä hiljaisissakin hetkissä.

Ja tuo on siksi että isänä olemisen vahvuus ei ole olla kokoajan äänessä ja äänekäs tai näkyvillä. Vaan isänä olemisen vahvuus on se että on olemassa, läsnä lapsiaan varten ja rakastaa lapsiaan päivästä toiseen.

Ja tuon isät tekevät koska he todella rakastavat lapsiaan ja lapset merkitsevät isille eniten maailmassa.

                 Hyvää syntymäpäivää iskä

Sananen vanhemmuudesta

 Lapsen saaminen ja vanhemmaksi tuleminen on niitä elämä suuria ja ihmeellisiä hetkiä joita ei koskaan unohda. Eikä hekien suuruus saati ihmeellisyys muutu, vaikka lapsia useamman saisi.

Ensin moni varmasti miettii mielessään, että ei asiat suuresti muutu ja kaikki asiat rullaa omalla painollaan kyllä. Sitten kun syntymän jälkeen ensimmäisen kerran saa oman lapsen syliinsä kapaloituna tai ihonontaktiin paidan alle niin tajuaa miten suuri asia on kyseessä. Se pieni käärö tulee muuttamaan paljon asioita.

Kaikki on uutta ja ihmeellistä, kun pienen vauvan kanssa toimii. Alkuun on kokoajan varpaillaan ja ylireagoi kaikkeen. Pelkää että vauva menee rikki ja, vauva nukkuu tarkistaa monta kertaa että hengittäähän pieni. Aikaa, kun kuluu oppii toimimaan ja tekeminen alkaa tulemaan ns. selkärangasta varmoin ottein.

Ajan vieriessä eteenpäin ja vauvan kasvaessa taaperoksi ja siitä vielä eteenpäin, on oppinut monen monta uutta asiaa ja katsoo maailmaa uudesta vinkkelistä (itsellä ainakin noin kävi). Tajuaa miten julma ja raadollinen paikka maalima on pienelle ja, vanhemmalla suuren suuri vastuu lasta kasvattaessa ja tämän varttuessa.

Vanhemmaksi(omassa tapauksessa isäksi) ei vaan tulla niin, että hups. Jokainen päivä, tunti, minuutti ja hetki voi oppia ja oppiikin uutta. Kasvaa itse ihmisenä pienokaisen rinnalla. Yksikään päivä ei ole samanlainen ja tajuaa sen että kaikki voi hetkessä muuttua.

Oman toiminnan, tekemisen sekä olemisen tarkkailu lisääntyy ja esim. sanavalinnat, toimintamallit ja ylipäätään oleminen muuttuu/mukautuu lapsiarkeen sopivaksi. Pieni lapsi on aito oma itsensä joka hetkessä ja sanoo mielessä olevat asiat suoraan ja tuota omana itsenä olo moni tavoittelee vanhemmalla iällä (itse ainakin). Että ei tarvitse esittää muiden edessä mitään, mutta asioiden sanomisessa lienee hyvä ainakin pieni suodatin olla.

Itse mietin kasvattajan ja vanhempana paljon sitä miten omat vanhempani minut kasvattivat ja peilaan tekemistä siihen. Koska he rakastaen kasvattivat ja olivat tukena (niin ja ovat edelleen). Toki on seikkoja joita tekee erilailla kuin omat vanhemmat, kun maailma paljon muuttunut kasvatuksellisestikin. Mutta suuressa kuvassa toimii samalla tavalla.

Summasummaarum vanhemmuus ja isänä oleminen on parasta mitä tiedän. Virheitä tulee tehtyä, mutta niistä oppii. Lapsiaan rakastaa eniten maailmassa ja heidän eteensä on valmis tekemään mitä vaan. Eikä koskaan tiedä mitä eteen tulee ja siksi jokainen päivä on uusi suuri seikkailu.

Eletään hetkessä, nauttien siitä.

T:IsäMies

Rakkaat lapset

 Omat rakkaat lapset nuo elämä suola, pippuri, sokeri ja kaikki muut mausteet. Ilman heitä olisin itse täysin eri ihminen ja jäänyt niin paljosta paitsi.

Moni sanoo, että isäksi / äidiksi tullaan, mutta eihän asian laita noin olen. Isyyteen ja äitiyteen kasvetaan, opitaan ja kehitytään ihan jokapäivä ja kokoajan. Ei ole itselle ainakaan tullut sellaista päivää eteen, että ei olisi jotain uutta oppinut joko itsestäni, lapsen kasvatuksesta, vanhempana olemisesta tai elämästä ylipäätään lasten kanssa.

On ne loputtomat kyselyhetket, uhmakiukut, vauhti sekä vaaralliset tilanteet ja ne iki ihanat halihetket ja kädestä kiinni pitäen yhdessä kulkeminen (vain muutama esimerkki merkityksellisistä hetkistä).

Välillä vaan ei haluaisi itse myöntää sitä miten nopeasti aika menee ja kuinka nopeasti lapsi kehittyy/oppii. Esim. omaan taaperon tapaan lausutut sanat ja lauseet ovat jotain niin ihanaa ja merkittävää. Mutta jossain kohti sanat/lauseet aletaan sanoa ns. normaalilla tavalla ja on otettu iso askel eteenpäin. 

Noissa hetkissä itse pysähtyy, herkistyy ja miettii mihin se aika on juossut. 

Sitten on se näkökulma, joka saa pysähtymään ja toivomaan että voisi aina olla lastensa matkassa mukana tukena, apuna ja turvana. 

Eli isänä/vanhempana annan kaikkeni lapsilleni, autan, tuen, kannusta, olen turvana ja kuljen mukana joka hetkessä sekä paljon muuta. Ja tuo kaikki mitä annan on sitä varten, että joku kaunis päivä lapset osaisivat ja pystyisivät toimimaan ilman minua ja pärjäisivät tässä hullussa ja jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

Isoja ja merkityksellisiä hetkiä arki lapsien kanssa täynnä joka ikinen päivä. Nautitaan niistä ja eletään jokainen niin hyvä kuin huonokin hetki kerrallaan. Jokainen hetki on kultaakin kalliimpi. Ja joku päivä lapset isoiksi kasvaa ja astuvat omaan elämään vanhempien väistyessä, vaikka ihan aina lapsen vanhemmille ovat(itselleni ainakin) niitä pikkuisia kultamussukoita.