Kahvit kuolleiden kanssa

Läheisen rakkaan ihmisen menettäminen (kuten jo olen kirjoittanut) on suuri ja käänteentekevä kokemus. Jonka vaikutukset omaiseen/omaisiin ovat monimuotoiset, eivätkä rajoitu ainoastaan menetykseen. Eikä kukaan voi määrittää sitä miten kauan vaikutukset kestää.

Useaan otteeseen läpi viikon ja halki päivien tulee menetetty omainen mieleen. Pieni sana, esine tai asia arkisessa tekemisessä saattaa nostaa muistot ja tunteet pintaan. Läheinen palaa mieleen ja muistot kuten ne olisivat tapahtunee vasta eilen, vaikka niistä olisi jo useampi kymmenen vuotta.

Kaikki tunteet eivät positiivisia välttämättä ole. Sekaan mahtuu myös niin ikäviäkin, kuten harmitus sanomattomista sanoista ja tekemättömistä teoista tai siitä, että ei tarpeeksi ole läheisen kanssa aikaa viettänyt tämän ollessa keskuudessamme.

Oli miten oli niin kaikki tunteet mitä tulee ovat hyvästä, koska tunteita ei saa/kannata padota sisälle vaan antaa tulla ulos. Ja tuo siksi, että tunteet eivät jää mieleen patoutumaan tai luomaan suurempaa tunnemyrskyä, sitten jossain kohden purkautuen isona "myrskynä".

Eikä muistot välttämättä rajoitu vain yhteen kyseiseen läheiseen tai tekemisiin tämän kanssa. Mieleen tulvii kelana muistoja muistakin ajasta ikuisuuteen siirtyneistä läheisistä. Jokainen, kun omalla tavallaan ollut merkityksellinen ja omannut jokainen erikokoiset roolin muistellaan elämässä. 

Näissä muistoissa ja niitä muistellen kirpoaa kyynel jos toinenkin silmäkulmaan, osa ilon kyyneliä ja osa surun/kaipuun kyynelinä. Jokainen kyynel merkitsee paljon.

Ei ole väärin muistella läheisiään. Toiset tekee sitä enemmän ja toiset vähemmän. Ja niin kauan, kun muistamme on läheiset osa meitä ja meidän kanssa.

Kuppi kahvia kuolleiden läheisten muistolle, koska kahvi jos mikä yhdistää meitä.

Ikuisuuskysymys

Se hassu juttu matkalla kalmistoon, nimittäin elämä, kun päättyy niin mitä sitten tapahtuu. Tuota olen itse miettinyt monesti ja pojan koulussa elämänkatsomuksen tunnilla oli asiasta keskusteltu niin jatkoimme keskustelua kotona.

Uskomuksia ja teorioita kuoleman jälkeisistä tapahtumista on varmaan yhtä monta kuin ihmistäkin maailmassa. Mutta eikö silloin, kun sydän lyö viimeisen kerran niin kaikki lopukaan siihen.

Tutkimusten mukaan ainakin aivojen toiminta saattaa jatkua vielä 10-15min viimeisen sydämenlyönnin jälkeen. Johtuen siitä, että aivot hyvin happirikkaat on. Joidenkin uskomusten mukaan aivojen viimeinen 10min aikana "Käydään läpi" parhaat, rakkaimmat ja tärkeimmät muistot. Tuota nyt ei voi tietää, kun kekään ei ole kertomassa, mutta kaunis ajatus.

Kuoleman hetkellä henki jättää kehon ja poistuu, häviää ja lakkaa olemasta. Toiset uskoo sen jäävän kiertelemään elävien maailmaan, tulevan toisessa olomuodossa jälleen elämään tai sitten päätyvän taivaaseen tai vaan häviävän.

Itse uskon, että kun vehreimmille niityille siirtyy niin kaikki loppuu eikä mitään jää.

Paitsi tietysti muistot edesmenneestä, joita hetimiten hautajaisissa käydään läpi ja muistellaan henkilöä. Kannetaan kauniita kukkia haudalle ja pidetään puheita, mutta ei täältä poistunut noita mukaansa saa tai kuule.

Jotenkin karua ajatella, että arkussa saat sitten läheiset, rakkaat ja sukulaiset sekä tutut ja kaverit vierellesi ja puhutaan kauniita asioita. Eiköhän olisi parempi jos ihmisen eläessä kertoisille tälle mitä merkitsee ja olisi silloin läsnä. Näyttäisi rakkauden ja tärkeyden, ettei sitten jää harmittamaan kun toinen poistuu, että olisi pitänyt sanoa sitä ja tehdä tätä.

Kun joku maallisen taipaleen päättä niin tosiaan jää muistot, kuvat, videot ja mitä ikinä on. Ja niin kauan, kun on nuo edellä mainitut asiat niin juuri niin kauna ihminen on meidän luona ja mukana. Sanotaan vaikka suojelusenkelinä/-henkenä.

Ollaan läheisillemme läsnä ja kerrotaan miten paljon he merkitsevät, kun he ovat täällä.