Kaksisuuntainen syksy

 Vuodenajan nuo neljä ajanjaksoa vuodessa, jotka tekevät olemisesta ihmeellistä. Ei tarvitse välttämättä reissata maailman ääriin tai ympäri maailmaa kokeakseen eri muotoisia ilmasto-olosuhteita. Sen lisäksi että vuodenajat vaikuttavat ympärillämme olevaan luontoon ne vaikuttavat myös ihmisiin ja ihmisten mieliin. Jokaiseen eri tavalla, joihinkin ei ollenkaan.

Ja nyt kun Syksy jolkottaa jo pitkällä ja lähemmäs talvea liikutaan kokoajan niin tartutaan vuodeajoista syksyyn. 

Aika jolloin kesän kuumuus vaihtuu viileämpään ilmaan ja luonto vaihtaa väriä aivan kuten osa eläimistä turkkiaan kohti talvea mentäessä. Mieleen hiipii haikeus “ohi” menneestä kesästä ja sen lämmöstä. Luonto tosin väriloistollaan korvaa ison osan siitä auringonpaisteesta jota kesällä saa. Ja kyllähän syksylläkin aurinko paistaa.

Ympärillä (jos vain luontoa sattuu olemaan) värikirjo on todella laaja. Usein joutuu ihan pysähtymään ja ihmettelemään kuinka kaunista ympärillä on. Ruskaksi tuota kutsutaan ja, joka Lapissa kuulemma kauneinta on.

Eikä toisaalta viileä tuuli haittaa kun muistaa sen, että pukeutumiseen ihminen voi itse vaikuttaa, että pysyy lämpimänä. Sitten kuitenkin on se yksi seikka, joka isolta osin saattaa syksyssä mieliin vaikuttaa.

Nimittäin lisääntyvä pimeys ja aiemmin pimenevät illat. Ei enää pitkään/myöhäiseen aikaan saakka saa nauttia auringon valosta vaan hämäryys ottaa valtaa. Toki auringonlaskut yhä kauniita on, mutta tulevat päivä päivältä aikaisemmin.

Eikä pimeys ja harmaus tee herkälle ihmismielelle hyvää. Päinvastoin synkkyyteen ja alakuloon taipuvaiset ihmiset ovat ns kovilla hämäryyden lisääntyessä. 

Vetäydytään oman kodin sohvalle Eikä enää välttämättä lähdetä ulkoilemaan “on liian pimeä”. Kesä valo ja kirkkaus vaihtuu pimeään ulkona ja mielikin synkkenee ja ajatukset saattaa syvissä vesissä käydä useammin kuin vain kerran silloin tällöin. 

Eikä tuossa toisaalta mitään ihmeellistä ole olemmehan me jokainen erilaisia ja omia yksilöitämme. Mutta kyllä syksy ruuhkauttaa haravamyymälöiden lisäksi myös psyk. puolen palveluita ja keskustelutukilinjat kuumempia on kuin joulupukin kuuma linja. 

Eikä pimeän tai hämärän kanssa tarvitse vaan oppia olemaan. Valoa ja tunnelmaa tuovat esim kynttilät ja toki mielen valoa läheiset. Joskus yksin on hyvä olla, mutta masennuksen alhossa syksyn pimeydessä ei. 

Toimitaan itse itseämme auttaen, avataan suu asioista ajoissa läheisille ja kysytään se pieni suuri kysymys “Mitä kuuluu” läheisiltä. Se ei paljon vaadi ja voi olla Iso apu toiselle. Selätetään siis pimeä yhdessä ja nautitaan kuitenkin luonnon kauneudesta.

Syksy todella on kaksisuuntainen kuten saattaa olla ihmisen mielikin.

Ihmissuhteettomuusteoria

Yksinäisyys ja yksin oleminen nykypäivänä varsin puhuttava ja yleinen asia valitettavasti Suomessa on. Yksinäisyys kuten jo sanottua on vaarallista ja saattaa ajaa ihmisen jopa itsetuhon partaalle pahimmassa mahdollisessa skenaariossa. Eikä apua välttämättä saa juuri silloin, kun tarve olisi kaikkein suurin ja akuutein. Yksin olemisen loppuminen ja muiden seuraan liittyminen sekä ihmissuhteiden muodostaminen ei sekään pitkän yksin olemisen jälkeen millään tavalla mutkatonta ole, kun asiaa miettii.

Kun ajattelee ihmistä joka jo pidemmän aikaa ehkä kuukausia jopa vuosia yksin ollut ilman kestäviä ja kantavia ihmissuhteita niin kyllä siinä kynnys uusien suhteiden luomiseen kasvaa todella suureksi. Vaikka syyt tuolle vaikeudelle ovat melko selvät ei niistä kuitenkaan paljon puhuta. 

Esimerkiksi, kun vuosia viettää itsekseen omissa oloissaan tehden niitä asioita joita itse haluaa tehdä rakentaa väistämättäkin elämän sellaiseksi, joka sopii vain ja ainoastaan itselle. Eikä siihen silloin ole tilaa muilla. Muodostuu tiettyjä rutiineja arkeen joiden mukaan toimii, tavat toimia alkaa hiljalleen vakiintua juuri itselle sopiviksi, oma tila on aina taattu ja rauha, jonka yksin ollessa kokee on sitä oikeaa rauhaa ja hiljaisuutta. Jokainen asia elämässä ja omassa arjessa toimii juurin niillä pelimerkeillä millä pelaat eli itse haluat.

Ja jos tuohon omaan ns "kuplaan" tuleekin yhtäkkiä jotain tai joku uusi tekijä ihmisen muodossa sotkee se kaiken mitä olet kehittänyt ja millainen elämäsi on. Eikä tuo sotkeminen johdu siitä, että toinen ihminen olisi tungetteleva tai kyselisi liikaa tunkien nenäänsä sinun asioihisi. Ihminen vaan yksinkertaisesti ajan saatossa unohtaa kuinka olla tekemisissä toisen/toisten ihmisten kanssa ja kuinka tehdä tilaa muille.

Toisin sanoen ajan kuluessa itsenäisyydestä ja yksin olemisesta tulee ihmiselle suojamuuri. Mutta toisen ihmisen tullessa kuvioihin mukaan alkaa yksin ollut ihminen peilata tekemistään heikkouksiensa kautta ja tuolloin noista heikkouksista tulee vaarallisia, joiden kautta ihmistä voidaan "haavoittaa". Ja koska ihminen noin alkaa ajatella automaattisestikin pitää edelleen muut ihmiset etäällä itsestään ja itsensä oman yksikkönä. Jos jotain vakavampia ihmissuhteita alkaa muodostua ihminen vetäytyy jälleen askeleita taaksepäin.

Yksin oleminen on ihan ok, vakuutellaan sitten itselleen joka hetki. Pelätään sitä että tullaan satutetuksi toisen/toisten toimesta ja, että yksin oleminen on turvallisempaa. Tuo taasen johtuu siitä kuten mainittua omasta tilasta, rauhasta ja muusta tulee ihmiselle ns turva-alue, jota kohtaan muiden ihmisten läsnäolo on uhka tai ainakin tunnetaan uhkana. Eikä millään ihminen suostu näkemään sitä tulokulmaa, että elämään voisi ihmissuhteiden myötä tulla jotain lisää ja hyvää. 

Mikään yllämainituista ei kuitenkaan johdu siitä, että ihminen olisi jotenkin pohjimmiltaan etäinen tai ei välittäisi muista ihmisistä vaan siitä, että itsesuojelusta tulee yksin olemisen aikana vahva tapa. Kuitenkin jossain syvällä sisimmässään jokainen ihminen (ihan sama onko kuinka pitkään ollut yksin) kaipaa yhteyttä muihin ja varsinkin sellaista yhteyttä, joka ei ajan mittaan hiivu lopulta häviten kokonaan. Tuo kaikki majailee jossain ajan kovettaman mielen sekä sydämen suojakuoren alla.

Annetaan toisillemme siis mahdollisuus olla sellaisia kuin jokainen on ja toimia parhaaksi näkemällään tavalla uusia ihmissuhteita luodessaan. Kaikki kun eivät ole sosiaalisia taitoniekkoja.

Vuorovaikuttamattomuusko

Keskusteleminen ja sosiaalinen vuorovaikutus niiden aidoimmassa muodossaan on nykypäivän maailmassa jokseenkin vähäistä. Kun kuten aiemminkin sanottua sosiaalinen media on ottanut valtaa. Keskustelut ja vuorovaikutus muiden kanssa käydään ruutujen takaa näppäimistöä näpyttäen. 

Ei siinä, että tuollainen vuorovaikutus huonosta olisi (kaikki vuorovaikutus ja sosiaalisuus kun hyvsätä on). Mutta oikea ihmisen kohtaaminen, eleet, ilmeet ja olemus keskustelun aikana on niitä jotka tekevät kohtaamisesta ainutlaatuisen. Ruudun takaa kun ei toista nää kun vain kirjoittelee. Toki joku näppärä sanoo että onhan video puhelut ja facetime tai mikä lie onkaan, mutta ei nyt hiuksia aleta halkoa.

Moneen ihmiseen vaikuttaa suuresti se, että sosiaalinen kanssakäyminen aidoimmillaan on vähentynyt ja muita ei enää tavata ja jutella/paranneta maailmaa kuten ennen.  Tuolloin joissain tapauksissa ja miksei muutenkin keskustelut aletaan käydä itsekseen itsensä kanssa (jota itsekin teen).

Tuohon tilaan ajauduttaessa hyvin suurena vaikuttavana tekijänä on Yksinäisyys, joka monella muullakin tavalla nyky-yhteiskunnassa näkyy. Ja miksei toisaalta sekin, että jotkut ihmiset eivät vain tunne tulevansa muiden toimesta ymmärretyksi ja heidän asiansa mitä kertovat menevät kuuroille korville.

Itsensä kanssa keskustellessa ihminen on ns turvallisessa tilassa joka samalla yksityinen on eikä siihen väliin kukaan muu pääse tulemaan tai huutelemaan. Eikä Tuolloin yliajattele tai ala väärin tulkitsemaan toisen sanomista, eleitä tai ilmeitä. Ja kuuntelemisen/ymmärryksen taso on taattu kun yksi ihminen hoitaa molemmat roolit.

 

Yksinäisyys puhuessa mieli pysyy rauhallisena eikä pääse esim edellämainitun yliajattelun toimesta järkkymään. Kaikki tunteet ja tuntemukset ovat tuolloin sallittuja ja niiden esiin tuomista on lupa harjoitella ilman, että tulee tuomituksi. 

Yksin voi sanoa asioita ja käydä sellaisia keskusteluja joita ei syystä tai toisesta halua/uskalla toisten kanssa käydä. Eikä tarvitse alkaa selittelemään omia sanomisiaan kenellekään kun itse tietää mitä tarkoittaa.

Ei kuitenkaan ajeta ketään siihen pisteeseen, jossa ainoa keskustelukumppani löytyy omasta itsestä. Otetaan muut huomioon ja oikeasti lähdetään ulos, pois koneelta ja laitetaan puhelin sivuun. Oikeat aidot ihmisten kohtaamiset ovat mahtavia ja tekevät hyvää ihan jokaiselle, vaikka sitten pieninä annoksin. 

Ihmiset ympärillämme

Jokainen päivä jokainen ihminen kohtaa ihmisiä elämässään. Oli kyseessä sitten kasvotusten tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen tai somen kautta "tapaaminen". Sitten on tottakai ulkomaailmassa meitä vastaan tulevat ihmiset ja ohikulkijat. Joiden rooli ei välttämättä merkittävä ihmiselle ole. 

Sitten on ihmiset joiden merkitys elämiimme on suurempi kuin toisilla. Tällaisia ihmisiä ovat ystävä, kaverit, tutut, työkaverit ja niin edelleen. Heitä kohtaamme säännöllisen epäsäännöllisesti arjessa ja osalla heistä vaikutus elämiimme isompi on.

Sinällään tutut, työkaverit, harrastustuttavat jne menevät samaan ryhmään joiden kanssa vietetään aikaa vain vähän tai ns pakon sanelemana. Ja heistä jokainen tahollaan erilainen ja heidän oleminen sekä toiminta tahollaan/tavallaan vaikuttaa meihin. Mutta ei nyt tästä ryhmästä enempää.

Ihmiset joiden rooli, vaikutus ja asema elämissämme suurempi on ovat kaverit sekä ystävät. Toisilla noita on enemmän ja toisilla vähemmän, kullakin itselle sopiva määrä. Ja nyt lasketaan pois some-kaverit joita saattaa satoja olla.

Ystäviä sekä kavereita monenlaisia on, minkä olen elämäni ainakaan oppinut ja muilta myös kuullut. Nopealla seulalla nuo ihmist voi jakaa ainakin neljään ryhmään (varmasti useampaankin, mutta nyt näin).

Ensin tulee Tyynen sään ystävät/kaverit, jotka ilmestyvät ja ovat enemmän elämässäsi sekä yhteyksissä, kun oma elämäsi on ns tyyntä. Asiat rullaa ja hommat sujuu. Mutta auta armias kun vähän elämän aallokko kuohahtaa niin aallokon mukana katoavat hetkeksi tuo ryhmittymäkin.

Sitten tulee pilkunnus...-viilaajat. He tietävät kaiken sinua paremmin ja jakavat neuvoja asiaan kuin asiaan vaikka ei se olisikaan huonosti. Lisäksi kyseisillä ihmisillä on tapana toisinaan olla neuvojen ohessa hyvin tuomitsevia. "Mitä sinä noin teit, tee näin", vaikka jokaisen elämä on omanlaisensa ja jokainen tekee itse valintansa olivatpa ne hyviä tai huonoja.

Kolmantena ns ryhmänä kadehtivat kilpailijat. Hyvin mielenkiintoinen ja raskaskin ihmisjoukko. Joka on kanssasi ja elämässäsi, mutta kaikki mitä sinulla on tai tapahtuu hyvän merkissä tulee olla heillä paremmin. Oli kyseessä sitten tavarasta tai ihan vaan elämän saavutuksesta. Toki pieni kilpailu kavereiden/ystävien kesken kivaakin on, mutta rajansa kaikella. Ei elämä ole kilpajuoksu...paitsi ehkä aikaa vastaan, siltä ainakin toisinaan tuntuu.

Viimeinen ja tärkein ryhmä on ne oikeat aidot ystävät. Oli tilanne tai elämänvaihe tyrskyineen ja tyveninaan sinulla millainen hyvänsä, nämä ihmiset seisovat rinnallasi. Kuuntelevat surut, murheet, huolet ja ilot niissä myös tukien ja auttaen. Eikä ole pakko jokapäivä nähdä tai olla yhteyksissä. Kun pitkänkin ajan kuluttua kohtaa aidon ystävän, on kuin eilen olisitte tavanneet ja voitte jatkaa juttua siitä mihin viimeksi jäitte.

Jokainen ihminen toki muodostaa ystävistä, kavereista ja muista ihmisistä sellaisen joukon kuin haluaa. Kaikki ihmiset kuten aiemminkin sanottua ovat erilaisia ja jokaisella paikkansa on. Eikä onneksi kahta samanlaista ihmistä ole. 

Pidetään läheisistämme huoli ja ollaan heitä varten, toki unohtamatta itseämme.  Kaikki tarvitsevat ihmisiä elämäänsä, eikä kenenkään kuuluisi olla yksinäinen. 

Kun saapuu vaikea yö

Joka ilta, kun lamppu sammuu, ja saapuu oikea yö...niin ihana ja mahtava unilaulu. Joka seurannut omasta lapsuudesta mukana ja on omien lasten unilauluna iltaisin myös. Turvalliset, kauniit sanat ja rauhallinen melodia taustalla. Mitä muuta unilaululta voisi toivoa.

Ei oikeastaan mitään. MUTTA tuon laulun teema ja sanat on sellaiset, jotka eivät välttämättä kaikkien (aikuisten) yöhön resonoi samalla tavalla. Yö, kun on pitkä, yksinäinen ja pimeä jos se nukkumatti ei tulekaan käymään.

Voi asettua sänkyyn, kun on päivän touhuista ja tekemisestä rauhoittunut ja vetää peiton korviin valmiina unille. Sitten tapahtuu jotain, ei tiedä mitä ja uni ei tulekaan. Vaikka kuinka yrittää ja tietää että nukkuminen tärkeää ja unta tarvitsisi saada.

Pimeä laskeutuu ja kaikkialla on hiljaista, kuuluu vain kellon tikitys jos sekään. Ajatuksia alkaa tulvia päähän mitä moninaisempia. Osa hyviä, mutta pitkälti ei niin hyviä. On elämän haasteet, ongelmat, raha-asiat ja mitä ikinä kenelläkin on.

Tuossa kohtaa tietää, että yöstä tulee pidempi kuin se nukkuen olisi. Ahdistus alkaa nousta ja sängyssä pyöriminen lisääntyy. Ajatukset jatkaa sarjatulitusta ja välillä pitää nousta kävelemään tai muuta.

Toki voi kokeilla rauhoittavaa musiikkia, mutta ei sekään kaikilla toimi. Ja sitten on lääkkeet joita melkoisen helposti tarjotaan vaihtoehdoksi, mutta eivät pitkässä juoksussa tee hyvää. Luonnollinen väsymys olisi parempi.

Siinä sitten ihminen miettii elämäänsä, menneisyyttä ja tulevaa. Eikä ahdistuksen kasvaminen ole mitenkään outoa. Saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi (kenelle nyt yöllä soittaa). Ja haluaisi vain nukahtaa, mutta ei se väkisin onnistu.

Aika matelee eteenpäin, mutta sekin liian hitaasti. Tuohon kaikkeen kun lisää vielä mahdolliset mielen haasteet/mielenterveysongelmat niin paketti on valmis. Yksin ilman apua/tukea ja kaikkein ikävimmät ajatukset saattavat täyttää mielen. Ja pelkotilat saattavat ottaa mukaansa pään sisäisten kelojen matkaan.

Pitää vaan jaksaa sinnitellä ja koittaa selvitä yöstä ja ajasta. Mahdollisesti uni jossain kohti tulee, mutta jos ei niin sitten kun aamu alkaa sarastaa tietää olevansa voiton puolella. Tietää, että kohta alkaa uusi päivä ja tuska helpottaa tai ainakin hukkuu tekemisen alle. Väsymys kuitenkin alkaa painaa jossain kohti ja tiedostaa mistä se johtuu.

Edellä mainitulla tavalla hyvin usean ihmisen yö/yöt menee. Ei ole mukavaa ja tarvitsisi tukea/apua, mutta kuten aiemminkin sanottua ei sitä niin vaan saa. Jokainen on oikeutettu yöuneen ja pidemmällä aikajänteellä ilman unta oleminen ei hyvää tee.

Nukkumatin vierailua odotellessa siis.

Kodin vanki

Koti tuo monen ihmisen turvapaikka ja rauhan tyyssija, jossa on helppo sekä hyvä olla. Kuulostaa ihanalta ajatukselta ja monelle ihan käytännönkin asiana tuo. Mutta on olemassa myös niitä ihmisiä, joille kodista tulee iso mörkö, joka haastaa psyykkistä sekä fyysistä toimintakykyä. Nuo haasteet ja vaikeudet saattavat monen ihmisen latistaa alleen, varsinkin kun nykypäivänä mielenterveysongelmien määrä kasvussa ja tarjolla olevan avun tarjonta ei todellakaan kohtaa vallitsevaa jatkuvasti kasvavaa kysyntää.

Monessa tapauksessa mitä enemmän ihminen aikaa kotonaan viettää sieltä lainkaan poistumatta, sitä vähemmän hän enää haluaa sieltä poistua. Eikä tuo poistuminen enää lainkaan ole pidemmän ajan kuluttua niin helppoa kuin aikaisemmin. Lisäksi mitä pidempään neljän seinän sisällä ihminen aikaa viettää sitä vaikeammaksi ylipäätään muuttuu normaalien arjen asioiden sekä askareiden hoitaminen/tekeminen. Eikä lopulta enää halua edes aloittaa mitään asioita tai askareita. Helvetillinen noidankehä siis.

Pitkässä juoksussa pienenä lepäilynä alkanut "lepäily" muuttaa muotoaan ja  todellisuudessa ihmisen elämä valuu hiljalleen ohi ja hukkaan. Tuossa tilanteessa ihminen ajautuu loppuviimein siihen pisteeseen, että ei enää oikeasti halua mitään tehdä. Tätä edellä kuvailtua tilaa tietoviisaat ihmiset kutsuvat ajatusten märehtimiseksi = negatiiviset asiat pyörivät taukoamatta mielessä ilman minkäänlaista hyötysuhdetta.

Ihmisen mieli siis kotiin jumituttuaan toimii ja pyörii ja ajatukset kulkee. Ajatukset kuten sanottua negatiivissävytteisiä: ollaan huolissaan tulevasta ajasta, ollaan totaalisen väsyneitä ja loppu vallitsevaan nykyhetkeen tai sitten murehditaan ja stressataan tulevaa. 

Noiden ajatusten jyllätessä mielessä ja neljän seinän ympäröimänä ihan pieni arkinen kävelylenkkikin on ja tuntuu aivan mahdottomalta. Jopa niinkin arkinen asia kuin hampaiden peseminen saattaa nopeasti muodostua liian haastavaksi ja vaikeaksi asiaksi, johon ei todellakaan energiaa ole. Monesti ihminen hienosti itselleen vakuuttelee ja sanoo, että hoitaa asioita kuten suihkussa käyminen ja syöminen. Mutta todellisuudessa neljän seinän vanki makaa kippurassa sohvalla tai sitten kääriytyneenä peittoon skrollaa puhelinta. 

Edellä mainitussa tilassa oleva ihminen ei siis ole sinällään laiska. Vaan hermostossa on tila, joka on selvitymismoodi. Pitkittyessään tuo tila ja noidankehän pysyminen vaikuttaa ihmiseen niin, että entiseen "normaaliin" elämään ja arkeen palaaminen on lähinnä mahdottomuus eikä edes haavekuva enää. Saati se, että kykenisi hoitamaan niitä pieni arjen asioita. 

Kuten jo kirjoitin laiskuudesta ei ole kyse vaan ihminen on psyykkisesti ja mieleltään väsynyt ja joissain tapauksissa aivan loppu. Ahdistuksesta kun tulee uusi normaali niin ihmisen toipuminen tai paranemisprosessikaan ei tunnu hyvältä ja vaikuttaa mahdottomalta.

Ei kukaan halua olla yksin ja mielenterveyden ongelmat ovat asia, joka monet kaataa. Pidetään huoli lähimmäisistämme ja rakkaistamme, osallistetaan tekemiseen ja haetaan vaikka toinen ulos. Ei aina kannata tyytyä siihen, kun toinen sanoo jatkuvasti "kaikki ok". 

Yksin vai yksinäinen

Toisinaan ihminen mielessään käy pohdintaa noiden kahden pienen samanlaisen, mutta kuitenkin niin erilaisen sanan välillä. Eikä oikein osaa aina hahmottaa kummasta oikein on kyse. Toinen kuitenkin on ihmisen tietoinen valinta, johon voi itse vaikuttaa suurelta osin ja toinen ei niinkään.

Tietoisesti valittava olemisen ilmenemismuoto on yksin oleminen. Joka määritellään yksinkertaisuudessaan fyysisenä erillään olemisena muista ihmisistä. Tuon valinnan ihminen tekee itse ja usein syynä yksin olemiselle on tavoitteet joita kohden mennä, kuten urakehitys. Yksin oleminen voi ihmiselle hyvin usein olla arjesta palauttavaa(lyhytaikaisena yksin olemisena) ja voimaannuttavaakin aikaa. 

Lisäksi ihmisen tietoisesti yksin vietetty aikaa mahdollistaa itsetutkiskelun lisäten itsetuntemusta, kun on aikaa tuumailla asioita. Itsenäisyys sekä hyvinvointi siis usein lisääntyy kun ihminen valitsee yksin olemisen erillään kiireestä sekä häsästä ja voi milloin tahansa ns. palata halutessaan muiden saataville ja normaaliin vuorovaikuttavaan ihmiseloon.

Yksinäisyys puolestaan on ihmiselle usein haitallinen ja kivuliaskin kokemus siitä, että vuorovaikutusta muiden kanssa ei ole ja sosiaaliset suhteet puutteellisia tai huonolaatuisia. Yksinäisyys on ihmiselle negatiivinen kokemus, joka saattaa pitkään jatkuessaan ajaa ihmisen radikaaleihinkin tekoihin oman elon/olon suhteen. Kuten sanontakin sanoo: "yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ylipaino".

Ihmisen ollessa yksinäinen tulee voimakkaasti kokemus siitä, että ei ole itse riittävä muiden silmissä. Jolloin alkaa syyllistämään itseään eikä pääse pois noidankehästä, jonka seuraukset kuten sanoin voivat olla mitä vain. Tuollainen ulkopuolisuuden tunne ihmiselle voi olla joko sosiaalista tai emotionaalista. Seurauksena terveysriskit, kuten mielenterveysongelmat.

Kuka tahansa voi ja saakin olla yksin omasta tahdostaan niin halutessaan. Mutta yksinäinen ei kuuluisi kenenkään olla, mutta Suomessa noin 1/5 ihmisistä kokee yksinäisyyttä eristäytyen yhteiskunnasta. Tukitoimia yksinäisyyden ehkäisemiseksi on jonkin verran ja keskusteluapua tarjolla esim kriisipuhelimen toimesta. Puhelimeen tarttuminen ei vaan aina ole niin helppoa. Varsinkin kun kokee jo valmiiksi ulkopuolisuutta eikä ihminen esim. halua myöntää, että on yksinäinen/heikko. On kuitenkin vahvuutta se, että myöntää heikkoutensa. 

Pidetään siis yhteyttä kavereihin, tuttuihin sekä sukulaisiin, eikä anneta keneenkään olla yksinäinen tai tuntea olevansa. Jokaisella on mahdollisuus auttaa ja tukea toista. Ihan vaikka vaan kysymällä mitä kuuluu ja antamalla ajan kertoa/vastata kuulumisensa.