Kodin vanki

Koti tuo monen ihmisen turvapaikka ja rauhan tyyssija, jossa on helppo sekä hyvä olla. Kuulostaa ihanalta ajatukselta ja monelle ihan käytännönkin asiana tuo. Mutta on olemassa myös niitä ihmisiä, joille kodista tulee iso mörkö, joka haastaa psyykkistä sekä fyysistä toimintakykyä. Nuo haasteet ja vaikeudet saattavat monen ihmisen latistaa alleen, varsinkin kun nykypäivänä mielenterveysongelmien määrä kasvussa ja tarjolla olevan avun tarjonta ei todellakaan kohtaa vallitsevaa jatkuvasti kasvavaa kysyntää.

Monessa tapauksessa mitä enemmän ihminen aikaa kotonaan viettää sieltä lainkaan poistumatta, sitä vähemmän hän enää haluaa sieltä poistua. Eikä tuo poistuminen enää lainkaan ole pidemmän ajan kuluttua niin helppoa kuin aikaisemmin. Lisäksi mitä pidempään neljän seinän sisällä ihminen aikaa viettää sitä vaikeammaksi ylipäätään muuttuu normaalien arjen asioiden sekä askareiden hoitaminen/tekeminen. Eikä lopulta enää halua edes aloittaa mitään asioita tai askareita. Helvetillinen noidankehä siis.

Pitkässä juoksussa pienenä lepäilynä alkanut "lepäily" muuttaa muotoaan ja  todellisuudessa ihmisen elämä valuu hiljalleen ohi ja hukkaan. Tuossa tilanteessa ihminen ajautuu loppuviimein siihen pisteeseen, että ei enää oikeasti halua mitään tehdä. Tätä edellä kuvailtua tilaa tietoviisaat ihmiset kutsuvat ajatusten märehtimiseksi = negatiiviset asiat pyörivät taukoamatta mielessä ilman minkäänlaista hyötysuhdetta.

Ihmisen mieli siis kotiin jumituttuaan toimii ja pyörii ja ajatukset kulkee. Ajatukset kuten sanottua negatiivissävytteisiä: ollaan huolissaan tulevasta ajasta, ollaan totaalisen väsyneitä ja loppu vallitsevaan nykyhetkeen tai sitten murehditaan ja stressataan tulevaa. 

Noiden ajatusten jyllätessä mielessä ja neljän seinän ympäröimänä ihan pieni arkinen kävelylenkkikin on ja tuntuu aivan mahdottomalta. Jopa niinkin arkinen asia kuin hampaiden peseminen saattaa nopeasti muodostua liian haastavaksi ja vaikeaksi asiaksi, johon ei todellakaan energiaa ole. Monesti ihminen hienosti itselleen vakuuttelee ja sanoo, että hoitaa asioita kuten suihkussa käyminen ja syöminen. Mutta todellisuudessa neljän seinän vanki makaa kippurassa sohvalla tai sitten kääriytyneenä peittoon skrollaa puhelinta. 

Edellä mainitussa tilassa oleva ihminen ei siis ole sinällään laiska. Vaan hermostossa on tila, joka on selvitymismoodi. Pitkittyessään tuo tila ja noidankehän pysyminen vaikuttaa ihmiseen niin, että entiseen "normaaliin" elämään ja arkeen palaaminen on lähinnä mahdottomuus eikä edes haavekuva enää. Saati se, että kykenisi hoitamaan niitä pieni arjen asioita. 

Kuten jo kirjoitin laiskuudesta ei ole kyse vaan ihminen on psyykkisesti ja mieleltään väsynyt ja joissain tapauksissa aivan loppu. Ahdistuksesta kun tulee uusi normaali niin ihmisen toipuminen tai paranemisprosessikaan ei tunnu hyvältä ja vaikuttaa mahdottomalta.

Ei kukaan halua olla yksin ja mielenterveyden ongelmat ovat asia, joka monet kaataa. Pidetään huoli lähimmäisistämme ja rakkaistamme, osallistetaan tekemiseen ja haetaan vaikka toinen ulos. Ei aina kannata tyytyä siihen, kun toinen sanoo jatkuvasti "kaikki ok". 

Yksin vai yksinäinen

Toisinaan ihminen mielessään käy pohdintaa noiden kahden pienen samanlaisen, mutta kuitenkin niin erilaisen sanan välillä. Eikä oikein osaa aina hahmottaa kummasta oikein on kyse. Toinen kuitenkin on ihmisen tietoinen valinta, johon voi itse vaikuttaa suurelta osin ja toinen ei niinkään.

Tietoisesti valittava olemisen ilmenemismuoto on yksin oleminen. Joka määritellään yksinkertaisuudessaan fyysisenä erillään olemisena muista ihmisistä. Tuon valinnan ihminen tekee itse ja usein syynä yksin olemiselle on tavoitteet joita kohden mennä, kuten urakehitys. Yksin oleminen voi ihmiselle hyvin usein olla arjesta palauttavaa(lyhytaikaisena yksin olemisena) ja voimaannuttavaakin aikaa. 

Lisäksi ihmisen tietoisesti yksin vietetty aikaa mahdollistaa itsetutkiskelun lisäten itsetuntemusta, kun on aikaa tuumailla asioita. Itsenäisyys sekä hyvinvointi siis usein lisääntyy kun ihminen valitsee yksin olemisen erillään kiireestä sekä häsästä ja voi milloin tahansa ns. palata halutessaan muiden saataville ja normaaliin vuorovaikuttavaan ihmiseloon.

Yksinäisyys puolestaan on ihmiselle usein haitallinen ja kivuliaskin kokemus siitä, että vuorovaikutusta muiden kanssa ei ole ja sosiaaliset suhteet puutteellisia tai huonolaatuisia. Yksinäisyys on ihmiselle negatiivinen kokemus, joka saattaa pitkään jatkuessaan ajaa ihmisen radikaaleihinkin tekoihin oman elon/olon suhteen. Kuten sanontakin sanoo: "yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ylipaino".

Ihmisen ollessa yksinäinen tulee voimakkaasti kokemus siitä, että ei ole itse riittävä muiden silmissä. Jolloin alkaa syyllistämään itseään eikä pääse pois noidankehästä, jonka seuraukset kuten sanoin voivat olla mitä vain. Tuollainen ulkopuolisuuden tunne ihmiselle voi olla joko sosiaalista tai emotionaalista. Seurauksena terveysriskit, kuten mielenterveysongelmat.

Kuka tahansa voi ja saakin olla yksin omasta tahdostaan niin halutessaan. Mutta yksinäinen ei kuuluisi kenenkään olla, mutta Suomessa noin 1/5 ihmisistä kokee yksinäisyyttä eristäytyen yhteiskunnasta. Tukitoimia yksinäisyyden ehkäisemiseksi on jonkin verran ja keskusteluapua tarjolla esim kriisipuhelimen toimesta. Puhelimeen tarttuminen ei vaan aina ole niin helppoa. Varsinkin kun kokee jo valmiiksi ulkopuolisuutta eikä ihminen esim. halua myöntää, että on yksinäinen/heikko. On kuitenkin vahvuutta se, että myöntää heikkoutensa. 

Pidetään siis yhteyttä kavereihin, tuttuihin sekä sukulaisiin, eikä anneta keneenkään olla yksinäinen tai tuntea olevansa. Jokaisella on mahdollisuus auttaa ja tukea toista. Ihan vaikka vaan kysymällä mitä kuuluu ja antamalla ajan kertoa/vastata kuulumisensa.