Suomenko kielikö

 Suomen kieli tuo ainakin omaan korvaan maaliman kaunein kieli. Silloin joskus muinoin kun ulkomailla kävi niin hyvin nopeasti alkoi kaipaamaan tuttua kielen sointia korvissa. Poislukien tottakai ns turistirysät joissa melkein jokatoinen puhuu Suomea ja ravintoloiden tarjoilijat sekä muut oppineet "lentäviä lauseita".

Kielemme rikkaus, kun on useat eri murteet, jotka värittävät ulosantia ja antaa osviittaa mistä puhuja kotoisin. Esim Tampereella ärrä särähtää ja Kuopion suunnalla viännetään ja kiännetään. Todellinen rikkaus tuo.

Silloin, kun joskus 90-luvulla harjoitteli äidinkielen tunneilla lukemaan niin siitä oli kielen kauneus kaukana, kun ei oppiminen meinannut onnistua. Kirjaimet kuiten upposi kieliopin lisäksi myös umpiluuhun ja oppi pitämään lukemisesta sekä kirjoittamisesta.

Nyttemmin asiat hiukan toisella kantilla, enkä nyt tarkoita omaa lukemistani tai kirjoittamistani. Vaan ylipäätää Suomen kieltä, se kun ei enää ole entisensä. Ja näin keski-ikäisenä ei enää ymmärrä mitä nuorisolaiset puhuu. Joskus The Joulukalenterin aikaan, kun se ensimmäistä kertaa tuli niin Suomi - Englanti yhdistelmäkieli vitsinä kuulosti hauskalta.

Nykyyään tuo Suomi-englanti yhdistelmä ei ole enää niin hauska juttu, mutta vitsiltä kuulostaa edelleen. Ja on sille kai nimikin keksitty Finglish vai mikä lie. Joka toinen sana melkein on Englantia ja joka toinen Suomea. Koita siinä nyt pysyä perässä mitä toinen tarkoittaa jos joku koittaa noin asiaansa kertoa.

Eikä tuo outous ja muutos rajoitu pelkästään puheeseen vaan myös kirjoittamiseen. On lyhenteitä "pari" enemmän kuin OMG ja LOL tai IHQ. Kirjoitus virheistä puhumattakaan (joita itsellekin tulee, mutta perustellusti ne antaa tekstiin luonnetta). Ja sitten kaunokirjoitus on jäänyt pois niin itselle ainakin hämmennys oli suuri, kun tuo huomasin esikoisen aloittaessa koulun.

Paljon on muutosta eikä vain hyvään suuntaa, välillä tuntuu että ei lähellekään. Koitetaan pitää meidän kaunis kiellemme sellaisena, kun se on ollut ja ns kuuluu olla. Luetaan, kirjoitetaan ja puhutaan. Pieni lukuhetki päivässä edes vaikka lapsen iltasatu ei ole pitkä aika tai iso uhraus.

Vielä olisi paljon sanottavaa, mutta jätetään tämä nyt tähän, jos vaikka jossain kohti jatkaisi "paatosta". 

Metsään meni

Vanhan sanonnan Mennä metsä/Meni metsään tarkoitetaan, että joku asia menee huonosti tai kertakaikkisen pieleen. Sinällään mielenkiintoinen tuo vertaus pilalle menemiseen, koska nykypäivänä ei ainakaan näin PK-seudulla isompia metsäalueita löydy. Eli toisin sanoen asiat ei mene pieleen/huonosti.

Itselleni metsä ja luonto ylipäätään on sellainen paikka johon pääsemistä ihan odottaa ja sinne halajaa takaisin uudestaan ja uudestaan. Linnun laulu korvissa, metsän tuoksu nenässä, itikoiden vieno surina (hyttyset pois luettuna toki) korvissa ja silmien edessä aukeaa vehreä ja luonnon tilassa oleva metsä kera puiden, pensaiden, oksistojen, kivien sekä maanmuotojen. Tuo on sitä mitä viimeistään näin keski-ikäisenä kaupungissa asuvana arvostaa todella korkealle.

Pienenä poikana muistan kuinka luonto ja metsä oli aina lähellä ja sinne pääsi milloin vain. Kavereiden kanssa saattoi useampi tunti ellei jopa koko päivä mennä metsässä rymytessä ja leikkiessä. Ja seuraavana päivänä sai mennä jatkamaan metsäleikkejä. Lisäksi muistissa on muutama erityinen metsäretki kera oman isän ja Vaarin. Miesten kesken mentiin halki maiden, mantujen ja peltojen Vaarin salaiselle sammakkolammelle. Ja voi että kuin pieni poika oli innoissaan luontoa tutkimassa ja siellä touhutessa.

Lisäksi kesäisin isän kanssa vietetyt useat viikot maaseudulla olivat todellista kulta-aikaa, kun jokapuolella aukesi pellot, hiekkatiet, järvimaisema ja metsät. Maaseudulla oma Pappa käytti melkein kaikki päivät ulkona touhutessa ja tehdessä pienen pojan mielestä hianoja miesten juttuja joita sai seurailla.

Noita aikoja todella kaipaa ja muistelee enemmän kuin lämmöllä näin vanhemmalla iällä ja katsellessa ikkunasta aukeavaa betoniviidakkoa. Eikä välttämättä ihan kävelymatkan päässä ole kunnon metsälämpärettä johon mennä ja jossa kulkea rauhassa luonnosta nauttien. Välillä meinaa ahdistus iskeä, mutta onneksi etäämmälle suuntautuvat metsäretket esim. lasten kanssa eväät mukana on mahtavia pieniä suuria seikkailuita. Eikä eväänä tarvitse leipää kummempaa olla.

Nykyihminen on  surullisella tavalla vieraantunut luonnosta, eikä luonnossa kulkeminen ole enää itsestäänselvyys vaan näin suurkaupungissa tuntuu ylellisyydeltä, jota harvoin saa. Edellä mainitusta syystä jokaisen tulisi tasaisin väliajoin vaan mennä metsään ja viettää siellä aikaa hyvä tovi. Ilman puhelimen ääni ja nettiä sekä muita aistiärsykehärpäkkeitä. Pitäisi vain hieman "nähdä vaivaa" ja liikkua hieman kauemmaksi, jos/kun metsä ei heti ulko-ovelta ala.

Onneksi näin pääkaupunkiseudulla kuitenkin on luonnonpuistoja ja pieniä metsäplänttejä siellätäällä sekä itselleni tuttu Nuuksion kansallispuisto, jossa muutamaan otteeseen vuodessa tulee käytyä retkillä ja tekemässä nuotiolla ruokaa oli vuodenaika mikä hyvänsä.

Kiitollinen saa olla lapsuudesta, jonka sai viettää niin että luonto oli lähellä ja siellä vietti aikaa. Ja tuosta syystä jälkipolville ja miksei muillekin koitan opettaa luonnossa liikkumisen hienouden ja sen, että välillä on hyvä vaan mennä metsään.

Otoksia ympäriltä

Kuten aiemmin kirjoitin aiheesta Kiire, niin monella se tuppaa olemaan vallitseva mielentila ja toimintamalli.

Ei kuitenkaan saisi unohtaa pysähtyä arjessa. Ihan vaikka vaan seistä aloillaan ja katsella ympärilleen. Oli sitten missä hyvänsä päin Suomea.

Itse noita seisahduksia arjessa ja ulkoillessa harrastan usein. Ihan omasta aloitteesta tai lasten kanssa touhutessa. Jokainen pysähdys, kuvakulma, varjo ja heijastus luonnossa ympärillä on erilainen.

Noita arjen seisahdushetkiä koitan mahdollisuuksien mukaan tallentaa puhelimella jakaakseni niitä esim. täällä ja palatakseni uudelleen hetkeen ja tunnelmaan jossa kuvan otin. 

Nauttikaamme siis arjen ja miksei toki juhlankin jokaisesta hetkestä sekä asioista ympärillä. Unohtamatta tietenkään aiemmin kirjoittamieni neljän vuodenajan vaikutusta ympäröivään maailmaan.

Kevättä ja kesää kohti siis kovaa kyytiä :)

Mää vai...No ei kun SÄÄ

Kahvipöytäkeskustelujen ja small talkin suosituin aihe eli Suomena vallitseva sää ja sen kehitys. Ja toki jos ei muuta puhumista keksi niin onhan sää aina turvallinen aihe, josta varmasti osaa jokainen jotain sano joko puolesta tai vastaan.

Nykyään sää ja sen muutokset ovat varsin erikoisia ja huomattavia verrattuna siihen aikaan kun itse oli nuori. Jolloin talvet olivat tasaisen lumisia sekä ymmärrettävän kylmiä ja kesät pitkän aikavälin muodossa tasaisen lämpöisiä. Nyttemmin sekä kesä, että talvi ovat pätkittäisiä ja varsin merkillisiä. 

Kesä saattaa pitkän matkaa joko kesäkuun lopulle tai heinäkuuhun asti olla viileä ja sateinen tai päinvastoin. Sitten alkaa huimat +30 asteen helteet, jolloin joka paikassa on kuuma vaikka kuinka hakeutuisi varjoon. Vastineeksi kuumuudelle on pitkät rankkasateen ajanjaksot, jolloin joka paikka tulvii ja vedenpinnat joissa sekä järvissä nousee yli äyräiden. 

Talvet puolestaan alkavat säiden puolesta nykyään pääsääntöisesti vasta joulukuun lopulla tai tammikuussa. Yleensä siihen malliin, että kerralla tulee se metri lunta ja koko Suomi on sekaisin eikä kukaan osaa liikkua (autolla tai ilman) ja lumiauroja ei koskaan ole tarpeeksi. Sitten tulevat kovat pakkaset, jotka yhtälailla saavat ihmiset sekaisin. Tai sitten vastaavasti lunta tulee alkutalvesta koko talven edestä. Ainakin näin eteläsuomessa asuessa lumeton jouluaatto ja vuodenvaihde eivät todellakaan ole mikään poikkeus.

Syksy ja kevät ainakin jotenkin ovat vielä paikoillaan ja kesän jälkeen mukava huomata kuinka illat pitenee ja pimeä tulee aikaisemmin. Luonto muuttaa värimaailmaa ollen joka päivä hieman erilainen. Ja keväällä valoisuuden määrä lisääntyy saaden illat pitenemään ja aurinko laskee helposti huomattavalla tavalla joka päivä myöhemmin ja myöhemmin. 

Oli sää millainen hyvänsä niin aina ihmisillä löytyy verukkeita ja syitä olla liikkumatta ulkona. On joko liian kuuma tai sataa liikaa ja on pimeä tai on kylmä ja tulee lunta. Mutta hei me asutaan Suomessa, jossa onneksi vielä ainakin on neljä selkeää vuodenaikaa. Ollen jokainen omalla jopa maagisella tavalla erilainen.

Ulos lähteminen ja luonnossa kulkeminen on aina hyvä vaihtoehto ihan säästä riippumatta. Jokainen  ihminen kun osaa joko itse tai avustettuna katsoa ikkunasta ulos, tarkastaa lämpötilan ja pukeutua sen mukaisesti. Ja ainakin itselle luonnossa kulkeminen erinäisissä sääoloissa antaa todella paljon hyvää oloa sekä mieltä, näkee luonnon monimuotoisuuden ja pääsee tutkimaan luontoa seuraten sen muutoksia joko yksin tai lasten kanssa.

Aina kun sää/vuodenajat muuttuu oppii luonnosta jotain uutta ja jokainen ulkoilukerta voi olla suuri seikkailu pienine sävyeroineen joita sääolot saavat aikaan.

Lähtekää siis ulos luontoon, tutkikaa, ihmetelkää ja pysähtykää siihen mitä ympärillä on. Luonto vuodenajanvaihteluineen sekä sääoloineen on todellinen rikkaus meille.