Vanhan sanonnan Mennä metsä/Meni metsään tarkoitetaan, että joku asia menee huonosti tai kertakaikkisen pieleen. Sinällään mielenkiintoinen tuo vertaus pilalle menemiseen, koska nykypäivänä ei ainakaan näin PK-seudulla isompia metsäalueita löydy. Eli toisin sanoen asiat ei mene pieleen/huonosti.
Itselleni metsä ja luonto ylipäätään on sellainen paikka johon pääsemistä ihan odottaa ja sinne halajaa takaisin uudestaan ja uudestaan. Linnun laulu korvissa, metsän tuoksu nenässä, itikoiden vieno surina (hyttyset pois luettuna toki) korvissa ja silmien edessä aukeaa vehreä ja luonnon tilassa oleva metsä kera puiden, pensaiden, oksistojen, kivien sekä maanmuotojen. Tuo on sitä mitä viimeistään näin keski-ikäisenä kaupungissa asuvana arvostaa todella korkealle.
Pienenä poikana muistan kuinka luonto ja metsä oli aina lähellä ja sinne pääsi milloin vain. Kavereiden kanssa saattoi useampi tunti ellei jopa koko päivä mennä metsässä rymytessä ja leikkiessä. Ja seuraavana päivänä sai mennä jatkamaan metsäleikkejä. Lisäksi muistissa on muutama erityinen metsäretki kera oman isän ja Vaarin. Miesten kesken mentiin halki maiden, mantujen ja peltojen Vaarin salaiselle sammakkolammelle. Ja voi että kuin pieni poika oli innoissaan luontoa tutkimassa ja siellä touhutessa.
Lisäksi kesäisin isän kanssa vietetyt useat viikot maaseudulla olivat todellista kulta-aikaa, kun jokapuolella aukesi pellot, hiekkatiet, järvimaisema ja metsät. Maaseudulla oma Pappa käytti melkein kaikki päivät ulkona touhutessa ja tehdessä pienen pojan mielestä hianoja miesten juttuja joita sai seurailla.
Noita aikoja todella kaipaa ja muistelee enemmän kuin lämmöllä näin vanhemmalla iällä ja katsellessa ikkunasta aukeavaa betoniviidakkoa. Eikä välttämättä ihan kävelymatkan päässä ole kunnon metsälämpärettä johon mennä ja jossa kulkea rauhassa luonnosta nauttien. Välillä meinaa ahdistus iskeä, mutta onneksi etäämmälle suuntautuvat metsäretket esim. lasten kanssa eväät mukana on mahtavia pieniä suuria seikkailuita. Eikä eväänä tarvitse leipää kummempaa olla.
Nykyihminen on surullisella tavalla vieraantunut luonnosta, eikä luonnossa kulkeminen ole enää itsestäänselvyys vaan näin suurkaupungissa tuntuu ylellisyydeltä, jota harvoin saa. Edellä mainitusta syystä jokaisen tulisi tasaisin väliajoin vaan mennä metsään ja viettää siellä aikaa hyvä tovi. Ilman puhelimen ääni ja nettiä sekä muita aistiärsykehärpäkkeitä. Pitäisi vain hieman "nähdä vaivaa" ja liikkua hieman kauemmaksi, jos/kun metsä ei heti ulko-ovelta ala.
Onneksi näin pääkaupunkiseudulla kuitenkin on luonnonpuistoja ja pieniä metsäplänttejä siellätäällä sekä itselleni tuttu Nuuksion kansallispuisto, jossa muutamaan otteeseen vuodessa tulee käytyä retkillä ja tekemässä nuotiolla ruokaa oli vuodenaika mikä hyvänsä.
Kiitollinen saa olla lapsuudesta, jonka sai viettää niin että luonto oli lähellä ja siellä vietti aikaa. Ja tuosta syystä jälkipolville ja miksei muillekin koitan opettaa luonnossa liikkumisen hienouden ja sen, että välillä on hyvä vaan mennä metsään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti