Lapsuus lapsuutena

 

Jokainen ihminen elää itse oman elämänsä ja tekee itse omat valintansa mitä elämältään haluaa. Tuohan olisi aivan ihanne tila noin toteutuessaan. Mutta tuskin kukaan haluaa vapaaehtoisesti esim mielenterveysongelman tai jäädä yksin ja syrjäytyä muista.

Lapsena ihminen ei hirveämmin itse tee päätöksiä elämästään vaan pitkälti vanhemmat vastaavat päätöksenteosta. Mikä hyvä asia on. Toisinaan päätökset menevät kuitenkin vikaan eikä lapsen mielipidettä kuunnella tai ajatella välttämättä lapsen parasta. 

Eikä tuossa mitään väärää ole, jokainen kun kasvattaa lapsensa omalla tavallaan ja tapoja yhtä monta kuin ihmisiä. Joskus vaan tuntuu siltä että vanhemmat elää omaa ns ohi mennyttä lapsuuttaan omien lapsien kautta. 

Muistellaan vanhempana mitä itse lapsena halusi ja sen pohjalta toimitaan oman lapsen kanssa. Haalitaan harrastuksia ja oheistoimintaa lapsen arkeen niin paljon että saattaa lapsuus mennä ohi. Joka päivä koulun jälkeen joku suorite tai laji jota pitää suorittaa. 

Tuossa kuten sanottua ajaa nopeasti lapsuus ohi ja upotaan “kiireen” verkkoon jo varhaisessa iässä. Eikä tuota toivo/haluaa lapselle, koska aikuisiällä ehtii suorituskeskeisessä “kiire"yhteiskunnassa elää sekä toimia. 

Itse vanhempana varmasti olen sortunut liialliseen aikataulutukseen ja suorittamiseen ei käy kieltäminen. Mutta välillä hyvä pysähtyä itsekin miten toimii ja mitä lapselta/lapselleen haluaa. Lapsuus kun on vain kerran elämässä eikä sitä saa takaisin, edes elämällä sitä omien lasten kautta.

Annetaan lasten olla lapsia ja tehdä lasten juttuja. Tottakai iän karttuessa vastuuta tulee ottaa/Antaa lapselle. Kohtuuden rajoissa kuitenkin. 

Harjoittelemalla oppii ja kukaan ei osaa toimia oikein tai oikealla tavalla heti ensimmäisellä kerralla. Ja ilman epäonnistumisen tunnetta ei opi arvostamaan onnistumista. 

Ja onhan meissä aikuisissakin se sisäinen lapsi jossain sisällä piilossa. Toisilla syvemmällä kuin toisilla. Sille kun välillä Antaa tilaa joko omien lasten kanssa touhuten tai ilman niin oppii uusia juttuja ja oppii ehkä miltä nykymaailma vipstaakeineen näyttää lapsen näkökulmasta.

Hiekkalaatikkoterapiaa

Arjen hektisyys, aikataulut niin työn kuin harrastutenkin osalta ja kaikkiin näihin tulevat muuttujat kaupan päälle. Höystettynä toisilla tuolla itse tehdyllä kiireellä niin stressi/ahdistus onnistumisesta ja selviämisestä on taattu.

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut niin monesti arki ihmisillä menee suorittamiseksi ja päiväohjelman läpikäymiseksi. Sitten kun ilta koittaa ja hommat paketissa niin mennään unta etsimään vaan siksi että seuraavana päivänä saman rallin voi uudestaan aloittaa.

Tokikaan kaikilla ei noin ole mutta puhun nyt isossa kuvassa asiasta sen pohjalta mitä havaintoja arjesta tehnyt ja keskusteluja käynyt.

Pysähtyminen edellisiin teksteihin viitaten olisi paikallaan arkipyörityksessä, vaikka edes toviksi aikaa. Tuosta syystä ja muutenkin itse jo vuosia sitten keksin ns. hiekkalaatikkoterapian, kun lapsen kanssa arkea touhusin.

Lapsi kun pystyy olemaan ja touhuamaan leikkejä ja muuta vaikka kuinka pitkään eikä heillä ole ressiä tai muuta arjen taakkaa, niin mietin jos itsekin koittaisi. 

Elikkäs laitetaan puhelin ja muut multimediavälineet sivuun, vapautetaan se oma sisäinen pikkulapsi, ei mietitä (esim. ulkona ollessa) mitä muut ajattelee ja annetaan mennä. 

Ollaan lapselle 150%läsnä ja mennään hänen maailmaansa ja leikkiin. Esim. juuri hiekkalaatikolla rakennetaan teitä, kakkuja, linnoja, kuoppia ja muuta. Tai sitten yksinkin ollessa voi esimerkiksi mennä puistoon keinumaan, potkia palloa tai talvella lumikökköjä sekä tehdä lumienkeleitä tai hypähtää lehtikasaan syksyllä/keväällä.

Helppoa, halpaa ja mukavaa. Antaa vapauttavan aukon/ajan arkeen ja auttaa jaksamaan (ainakin omalla kohdallani).

Vapautetaan siis aina välillä se sisäinen lapsi joka kaikilla on olemassa ja unohdetaan aikuisnormit sekä se että mitä muut ajattelee. Tulee muillekin hyvä mieli kun näkee aikuisen esim. tekemässä lumienkeleitä, ihan omasta kokemuksesta tiedän.

Hop, Hop, Hoppua

Muutama sananen arjen kulkemisesta ja toimimisesta. 

Jokainen päivä on erilainen ja tekemistä, touhua ja sattumuksia mahtuu jokaiseen päivään. On kuitenkin yksi asia mikä monella on osa arkea ja josta kuulee ihmisten puhuvan ja jopa toistavan sitä liiaksi asti. Etenkin pienten lasten kanssa tämä sana/asia nostaa päätään turhankin usein.

Tämä sana nimittäin on KIIRE. 

Tuota sanaa ihmiset toistelee päivät pääksytysten ja kauhia hoppu on jokapaikkaan eikä välttämättä osata nauttia arjen pienistä hetkistä. Kuten esimerkiksi hienoista lumiukoista näin talvella tai linnuista joista ainakin pienet lapset innostuu/kiinnittää huomion.

Oma tulkintani (ei mikään faktuaalinen tosi) on se, että kiireen olemassaoloon vaikuttaa vain ihmiset itse. Kiire sanana ja käsitteenä on itse tehtyä ja rakennettua. 

Aikataulutusta ja suunnitelmallisuutta päivään laadittaessa,kun huomioi hyvissä ajoin toiminnan aloittamisen ja liikkeelle lähdön niin hups ei olekaan kiirettä.

Lapsille sanotaan "tule nyt, on kiire sinne ja tänne" tai "ei ole aikaa jäädä tähän on kiire tehdä jotain"

Esimerkki: taaperon kanssa 200metrin matka voi olla hyvin pitkä ajallisesti, kun on kaikkea hienoa ja jännää nähtävää jokapaikassa. Hyvissä ajoin liikkeelle/toimimaan niin ei tule KIIRE ja on mahdollisuus nauttia arjen pienistä ihmeistä.

Take it easy!