Ihmissuhteettomuusteoria

Yksinäisyys ja yksin oleminen nykypäivänä varsin puhuttava ja yleinen asia valitettavasti Suomessa on. Yksinäisyys kuten jo sanottua on vaarallista ja saattaa ajaa ihmisen jopa itsetuhon partaalle pahimmassa mahdollisessa skenaariossa. Eikä apua välttämättä saa juuri silloin, kun tarve olisi kaikkein suurin ja akuutein. Yksin olemisen loppuminen ja muiden seuraan liittyminen sekä ihmissuhteiden muodostaminen ei sekään pitkän yksin olemisen jälkeen millään tavalla mutkatonta ole, kun asiaa miettii.

Kun ajattelee ihmistä joka jo pidemmän aikaa ehkä kuukausia jopa vuosia yksin ollut ilman kestäviä ja kantavia ihmissuhteita niin kyllä siinä kynnys uusien suhteiden luomiseen kasvaa todella suureksi. Vaikka syyt tuolle vaikeudelle ovat melko selvät ei niistä kuitenkaan paljon puhuta. 

Esimerkiksi, kun vuosia viettää itsekseen omissa oloissaan tehden niitä asioita joita itse haluaa tehdä rakentaa väistämättäkin elämän sellaiseksi, joka sopii vain ja ainoastaan itselle. Eikä siihen silloin ole tilaa muilla. Muodostuu tiettyjä rutiineja arkeen joiden mukaan toimii, tavat toimia alkaa hiljalleen vakiintua juuri itselle sopiviksi, oma tila on aina taattu ja rauha, jonka yksin ollessa kokee on sitä oikeaa rauhaa ja hiljaisuutta. Jokainen asia elämässä ja omassa arjessa toimii juurin niillä pelimerkeillä millä pelaat eli itse haluat.

Ja jos tuohon omaan ns "kuplaan" tuleekin yhtäkkiä jotain tai joku uusi tekijä ihmisen muodossa sotkee se kaiken mitä olet kehittänyt ja millainen elämäsi on. Eikä tuo sotkeminen johdu siitä, että toinen ihminen olisi tungetteleva tai kyselisi liikaa tunkien nenäänsä sinun asioihisi. Ihminen vaan yksinkertaisesti ajan saatossa unohtaa kuinka olla tekemisissä toisen/toisten ihmisten kanssa ja kuinka tehdä tilaa muille.

Toisin sanoen ajan kuluessa itsenäisyydestä ja yksin olemisesta tulee ihmiselle suojamuuri. Mutta toisen ihmisen tullessa kuvioihin mukaan alkaa yksin ollut ihminen peilata tekemistään heikkouksiensa kautta ja tuolloin noista heikkouksista tulee vaarallisia, joiden kautta ihmistä voidaan "haavoittaa". Ja koska ihminen noin alkaa ajatella automaattisestikin pitää edelleen muut ihmiset etäällä itsestään ja itsensä oman yksikkönä. Jos jotain vakavampia ihmissuhteita alkaa muodostua ihminen vetäytyy jälleen askeleita taaksepäin.

Yksin oleminen on ihan ok, vakuutellaan sitten itselleen joka hetki. Pelätään sitä että tullaan satutetuksi toisen/toisten toimesta ja, että yksin oleminen on turvallisempaa. Tuo taasen johtuu siitä kuten mainittua omasta tilasta, rauhasta ja muusta tulee ihmiselle ns turva-alue, jota kohtaan muiden ihmisten läsnäolo on uhka tai ainakin tunnetaan uhkana. Eikä millään ihminen suostu näkemään sitä tulokulmaa, että elämään voisi ihmissuhteiden myötä tulla jotain lisää ja hyvää. 

Mikään yllämainituista ei kuitenkaan johdu siitä, että ihminen olisi jotenkin pohjimmiltaan etäinen tai ei välittäisi muista ihmisistä vaan siitä, että itsesuojelusta tulee yksin olemisen aikana vahva tapa. Kuitenkin jossain syvällä sisimmässään jokainen ihminen (ihan sama onko kuinka pitkään ollut yksin) kaipaa yhteyttä muihin ja varsinkin sellaista yhteyttä, joka ei ajan mittaan hiivu lopulta häviten kokonaan. Tuo kaikki majailee jossain ajan kovettaman mielen sekä sydämen suojakuoren alla.

Annetaan toisillemme siis mahdollisuus olla sellaisia kuin jokainen on ja toimia parhaaksi näkemällään tavalla uusia ihmissuhteita luodessaan. Kaikki kun eivät ole sosiaalisia taitoniekkoja.

KiintymysAhdistus vai AhdistusKiintymys

Nykymaailmassa ihmissuhteiden syvempien sekä vähän pinnallisempienkin muodostaminen on haastavaa. Välillä tuntuu, että lähes mahdotonta. Kun jokaisella tuntuu olevan "kiire" ja kohtaamiset arjessa ovat vain lyhyitä välähdyksiä sekä hetkiä. Toiseen ihmiseen tutustuminen ja tavoittaminen on vaihtunut monessa yhteydessä siihen, että on vaan "hyvänpäivän tuttuja" ja moikka-kavereita.

Kuitenkin kaikki ihmiset ainakin jollain tasolla kaipaavat tai ainakin tarvitseva elämäänsä (syvempiä) ihmissuhteita. Ystäviä, kumppania ja rakkaita joiden kanssa viettää aikaa. Kun ei sukulaisiakaan enää niin usein nähdä, tai nähdään mutta vain ohimennen. Toiset toki haluavat olla enemmän omissa oloissaan ja saattavat jopa ahdistua syvemmistä ihmissuhteista. 

On kuitenkin ihmisryhmä, joka jatkuvasti pelkää ja luulee, että läheiset, rakkaat ja tärkeät ihmiset hylkäävät ja poistuvat mitään sanomatta ihmisen läheltä. On sitten kyse tosiaan ystävistä tai parisuhteesta. Tällaista kiintymyssuhdetta kutsutaan tietoviisaiden mukaan nimityksellä loogisestikin ahdistuneeksi kiintymyssuhteeksi. 

Tuollaisessa kiintymyssuhteessa ihmisellä on jatkuvasti turvaton olo ja lähteisyyden/yhteenkuuluvuuden tunne valtava sekä jatkuva. Ihminen väistämättä ja monesti tiedostamattaan yliajattelee asioita ja elää etukäteen skenaarioita ihmissuhteesta, jotka eivät totta ole tai eivät tule tapahtumaan. Ihminen välittää ja rakastaakin läheisiään, ystäviään ja kumppaniaan valtavasti. Jollain tasolla jopa liikaa, jolloin menettämisen pelko vain korostuu.

Pienen pienetkin muutokset ovat pelottavia olivatpa ne sitten suuntaan tai toiseen ihmissuhteissa. Ihminen ei osaa "oikealla" tavalla suhtautua asioihin vaan kaikki reagoiminen menee yli. Tällaisia yli menon kohteita suhteissa on esimerkiksi keskustellessa toisen ihmisen äänensävyn muuttuminen toisenlaiseksi. Siitä sitten rakennetaan mielessä vaikka millaisia kauhukuvia. Aivan kuten siitä jos toinen ei pidäkään yhtä paljon yhteyttä kun aikaisemmin tai ei heti vastaa esim viestiin. Varsinkin nykyaikana, kun kokoajan pitäisi olla saatavilla.

Tuollaisessa tilassa ihmisen rauhoittuminen tai arjessa paikalleen asettuminen edes hetkeksi on vaikeaa ehkä joissain tilanteissa jopa mahdotonta. Eikä vaan yksinkertaisesti pystymisen lisäksi edes osaa rauhoittua, kuten joskus aikaisemmin tai kuten muut ihmiset. 

Ahdistuksen tila on kuitenkin sellainen tila, joka valehtelee ihmiselle ja saa ihmisen elämään rinnakkaistodellisuudessa kaiken pahan ja epävarman keskellä. On kuitenkin asioita, jotka saavat ihmistä lähemmäs oikeaa todellisuutta ja tiedostamaan sen, että ei oikeasti ole yksi tai muut häviämässä elämästä. Tuollaisia asioita ovat rakkaus, välittäminen ja ystävyys joka aitoa ja pyyteetöntä on. Kunhan vaan kykenee hetkeksi edes huomioimaan noita asioita.

Jos ihminen kykenee noihin edellä mainittuihin asioihin edes hetkeksi tarttumaan jatkuva paniikin tunne vähenee ja ajan mittaan loppuukin. Oma hyvinvointi paranee ja jatkuva pelko sekä sydämen särkyminen mielen syöttäminen kuvitelmien vuoksi loppuu. 

Pienin askelin on edettävä jos/kun haluaa asioita eteenpäin. Kuten muutenkin elämässä. Eikä sitten eristäydy tai koe yksinäisyyttä sellaisten asioiden takia, jotka eivät totta ole. Meitä kun on niin moneen junaa tällä pallolla. 

Mitä kuuluu - vai kuuluuko mitään

Moni ei kysy ollenkaan ja ne jotka kysyy ei välttämättä pysähdy kuuntelemaan saati reagoimaan kysymyksensä vastaukseen. Ja tuo kysymys on "Mitä kuuluu?". Se pieni mutta jollekin todella suuri kysymys, jonka odottaa kuulevansa että pääsee avaamaan sydäntään ja kertomaan mitä oikeasti kuuluu.

Tuo kysymys on nykykulttuurissa muodostunut lähinnä keskustelun avaukseksi, johon ei odoteta sen kummempaa vastausta. Kuten erinäisissä kokouksissa, työyhteisön palaverissa ja muissa, missä käydään kuulumiskierros ja 95% vastaa ihan ok. Ja tuo siksi että ei palaveripöytäkirjan lukijoita varmaan suuremmin kiinnosta.

Surullista miten tuo kysymys on menettänyt merkitystään tässä hektisessä yhteiskunnassa jossa moni ihminen painii psyykkisten ongelmien kanssa ja tuo kysymys saattaisi pelastaa monen päivän ja jopa enemmänkin.

Joskus sitten tuo kysymys esitetään tarkoittaen sitä ja Kysyjä oikeasti haluaa kuulla mitä sinulle kuuluu. Aivan mahtavaa, vihdoin joku jota kiinnostaa ja haluaa kuunnella. Vai onko sittenkään.

Saattaa nimittäin olla, että kysymyksen kuulija on siinä pisteessä oman tilanteensa kanssa, että ei osaa, pysty tai halua enää vastata. Vaikka viikkoja jopa kuukausia olisi odottanut kuulevansa kysymyksen ihmiseltä jota oikeasti kiinnostaa.

Se fiilis, kun et enää tunnista itseäsi olemisestasi tai tekemisistäsi. Muistat millainen joskus olet ollut, mutta et ole enää edes varjo siitä ja kun katsot peiliin sieltä katsoo vastaan "tuntemattomat" kasvot ja tyhjä katse. Miten tuossa antaa mitään vastausta siitä mitä itselle kuuluu, kun tuntuu, että on itselleen vieraampi, kun joku oikeasti tuntematon ihminen. 

Siinä sitten vaan hiljenee, murenee sisältä ja koittaa pitää sen ulkokuoren kasassa ja "naamarin" päässä, että pääsisi tilanteesta vain pois. Ja kun tilanteesta jotenkuten onnistuu uimaan pois niin vajoaa psyykkisesti entistä syvemmälle, kun alkaa miettiä mitä tai kuka on saati mitä kuuluu. Kun ei muista tosiaan kuka itse on.

Aiemminkin olen sanonut, kun kysytään mitä kuuluu, niin ollaan valmiita kuulemaan vastaus eikä vaan heitetään tuota kysymystä ns tapana ilmaan.  Ja muistetaan se, että koskaan ei voi liian usein kysyä mitä kuuluu, kunhan vain oikeasti tarkoittaa sitä.

Yksin ilman sosiaalista kanssakäymistä jäävä ihminen ongelmiensa ja haasteidensa kanssa kadottaa nopeasti itsensä ja tietoisuuden siitä mitä kuuluu. Eikä noin pitäisi päästä tapahtumaan kenellekään. 

Huomioidaan siis muut ja pidetään itse mielessä kuka on, vaikka joskus joissain tilanteissa joutuisikin olemaan hetkittäin muuta kuin itse on.

Roolisuorituksia

Meitä ihmisiä on tässä maailmassa miljardeja ja jokainen omanlaisensa omalla tavallaan. Kahta samanlaista ei siis vastaan tulee, vaikka on tietysti nykymaailman ihailijoita, jotka koittavat muuttaa itsensä esikuvakseen ihan joka tavalla.

Ne suuret ja pienetkin erot luonteessa ja sen piirteissä tekevät meistä uniikkeja ja jokainen täyttää juuri omankokoisensa aukon esim. työpaikassa, kaveriporukassa. Kunhan vain olisi oma itsensä.

Tuo ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista tai helppoa. Moni ihminen kun peittelee joko tietoisesti tai tiedostamatta sitä millainen on tai jotain piirrettä itsessään. Syynä saattaa olla pelko siitä mitä muut ajattelee tai sitten häpeillään jotain piirrettä itsessään.

Tuossa kohtaa vedetään ns naamari päähän ja astutaan johonkin tiettyyn rooliin.

 Joista esimerkkeinä: "johtaja/mikromanageeraaja", joka peittää epävarmuuttaan tekemällä itsestään suuremman kuin on, "vetäytyjä", joka on vaan taustalla tarkkailee ja kuuntelee ollen sanomatta mitään, koska saattaa olla niin ujo tai arka, "hupiukko", joka ottaa ryhmässä roolia vitseillä, kaskuilla ja huumorilla, koska ehkä pelkää vastuuta, on arka eikä pidä itseään osaavana tai asiasta jotain tietävänä ja on myös ujo.

On kuitenkin surullista, että ihmiset joutuvat noin tekemään (itseni mukaanlukien). Kenenkään, kun ei tulisi peitellä tai häpeillä omaa luonnettaan tai sen piirteitä. Vaikka joskus roolin vetäminen saattaa tuntua helpommalta, kuin omana itsenä oleminen. 

Koitetaan heittää roolit sekä naamarit edes kokeilumielessä roskiin ja ollaan omia itsejämme. Että ei loppuviimein unohdu se kuka oikeasti on, koska silloin on sillassa ja hukassa itsensä kanssa. 

Koulukiusaamisesta osa 2

Jatketaanpa vielä jokusen virkkeen verran koulukiusaamisesta, kun siitä kirjoittamisessa vauhtiin pääsi.

Kiusaaminen kohdistuu aina siihen, joka on heikko tai heikompi tai erilainen kuin kiusaaja/kiusaajat. Otetaan tuollainen nuori/aikuinen silmätikuksi, jonka jokaista tekemistä, liikettä, vaatetta ja tapaa tarkkaillaan ja isketään ilkeällä kuitilla, kun niin sanotusti "tulee syöttö lapaan". Nuo jotka kiusaavat hyvin harvoin toimivat yksin (lieneekö uskalluksen puute vai mikä) ja muodostavat siis kiusaajaporukoita, jotka dominoivat "valtakuntaansa". Siinä on vaikea yksin laittaa vastaa jos viisi kiusaajaa käy kimppuun ja alkaa muiluttaa.

Kiusaamisen lopettamiseksi edellisessä tekstissä mainitsemani kiusaamiskyselyn lisäksi on aina "varma ja kaiken ratkaiseva keskustelu" ja KiVa- koulu hanke, jossa koululla työryhmä käsittelemässä kiusaustapauksia jos tietty raja ylittyy kiusaamisessa (tuon rajan pitäisi olla paljon matalampi). Kuulemieni kokemusten perusteella tuo hanke ja sen olemassaolo on vain hetkittäinen ensiapu kiusaamistilanteisiin. Viimeiseksi sitten jää opiskelijan siirto toiseen kouluun. Ja tuo opiskelija lähes 100% varmuudella on kiusattu, vaikka olisi ehkä kuitenkin parempi purkaa kiusaaja porukkaa, eikä poistaa kiusattua, koska porukka löytää kyllä uuden uhrin hyvin nopeasti.

Kaiken kaikkiaan vuosin mittaan havaintoja tehdessä on koululaitos kiusaamisen edessä edelleen voimaton, eikä kiusaamista saa karsittua pois. Toki tuohon isona tekijänä on nykypäivänä kiusaamisen muodonmuutos ja "kiusaamisalustan" laajeneminen internettiin. Kouluilla tosiaan on hienoja ohjelmia ja suunnitelmia kiusaamisen karsimiseen ja siihen vaikuttamiseen, mutta toteutus ontuu monella tapaa. 

Iso ja ehkä jopa isoin vastuu on kiusatun vanhemmilla/tukiverkolla kiusatun itsensä lisäksi. Jos haluaa vaikuttaa kiusaamiseen ja sen mahdolliseen loppumiseen. Pitäisi uskaltaa puhua kiusaamisesta, lapset vanhemmilleen ja aikuisiässä läheisilleen ja esim. työpaikalla työkavereilleen. Olla vaan ottamatta vastaan sitä paskaa mikä kiusaajilta tulee ja puolustaa itseään. Vaikka tuo varmasti on vaikeaa jos on jo ajettu ahdinkoon ja miettii mielessään esim. päiviensä päättämistä. 

Eikä esimerkiksi nuoren koululaisen vanhempien asiaan puuttumisessa riitä se, että kerran ilmoitetaan asiasta opettajalle/rehtorille ja annetaan sitten olla ajatusmallilla "kyllä ne hoitaa asian koulussa". Pitää olla tukena ja turvana lapselle/nuorelle, osoittaa teoilla pelkkien sanojen lisäksi se että tekee kaikkensa kiusaamisen loppumiseksi.

Itse en nuorena uskaltanut kertoa vanhemmilleni kuinka pahaa kiusaaminen oli ja esim. selitin mustelmat kehossa pulkkamäellä tai vastaavalla lasten leikkitekemisellä. Tuosta nyt saa aikuisiällä kantaa taakkaa vieläkin ja parsia arpia jotka kiusaaminen jättänyt. 

Puhua pitää ja myös toimia. Kuten julkisuuteenkin nousi jokin aika sitten se, että kiusatun tulisi puolustaa itseään vahvasti "lyö kovempaa takaisin niin kiusaaminen loppuu" mentaliteetilla varmasti toimii paremmin kuin kauniit sanat ja asioiden vähättely. Oikeastihan kiusaamisessa vaan on kyse hyvin usein siitä että kiusaajalla itsellään on paha olla. On ongelmia kotona, koulunkäyntivaikeaa, koulumenestys heikkoa tai huono itsetunto. Kyllä se tyhmyys joukossa tiivistyy ja siitä saa sitten muut kärsiä.

Piti vain muutama sana kirjoittaa kiusaamisesta, mutta tulikin hiukan enemmän. Iso ja tärkeä aihe, joka koskettaa hyvin montaa ihmistä kautta maan. Turvataan lasten koulunkäynti ja ollaan työpaikoilla niin aikuisia, että jätetään kiusaaminen pois. 

Eikös juu!