Hetki yössä

Lomalla tai ei niin ihmisen elämä sekä arki on täynnä touhua ja toimintaa. Aistiärsykkeidenkin määrä nykymaailmassa aivan valtava, kuten aiemmin jo todettu. Päivät täyttyy aikatauluista ja niiden suoritteista enemmän tai vähemmän. Hengähdystaukoihin ei välttämättä ole ihan hirveästi aukkoja.

Sitten koittaa ilta, joka hyvin nopeasti ajelehtii kohti yötä rauhalliseen tahtiin. Päivän askareet on taputeltu ja pitäisi suunnata unta kohti. Mutta ah tuo niin ihanan kamala mobiililaite piippaa ja jollakulla asiaa. Koita siinä sitten rauhoittua.

Viimein koittaa se maaginen hetki vuorokautta, joka on yöllä noin klo 01-03 välillä. Tuolloin ihminen, kun vielä kukkuu hereillä ei kyse välttämättä ole uniongelmasta. Tuossa hetkessä monille ihmisille on jotain erikoista lähes taianomaista. 

Tuo hetki ja kellonlyömä on vuorokaudessa vihdoin sitä omaa aikaa ihan itsekseen. Ei tule viestejä tai soittoja eikä kukaan vaadi tai odota ihmiseltä mitään. Pitkä päivä vihdoin takana ja seurana vain hiljaisuus tai  korkeintaan kellon tikitys tai sateen ropina.

Tuollaisessa täydellisen seesteisessä hetkessä rauhoittuu, rentoutuu ja ihminen voimaantuu. Ei tarvitse sitä päiväsaikaista suorittamisen kierrettä miettiä tai esittää mitään. Joillekin ihmisille tuollainen yön hetki voi olla se ainoa jolloin tuntee olevansa oikeasti elossa ja olemassa. Ja tuosta olemassaolon tunteesta haluaa pitää kiinni.

Jokaisella meistä on omat aikansa ja paikkansa omille hetkille. Nuo yön hetket allekirjoittaneelle hyvin tuttuja, toimivia ja rauhoittavia. Muistetaan siis pysähtyä häsän keskellä. 

Ahdistuksen Aika vai Aika-ahdistus

Aika tuo asia mikä kuluu, tuntuu pitkältä, matelee tai kiitää. Eikä se kuitenkaan mihinkään lopu vaan aina aika kulkuaan eteenpäin jatkaa. Vaikka ihmisillä tällä pallolla jokaisella vain rajallinen määrä aikaa on kullakin käytettävissä vuorollaan.  Kuten aiemmin mainittua niin ajan suhteen nykymaailmassa "kiire" on suuri tekijä ja muutenkin moni painii sen kanssa, että riittääkö aika kaikkeen ja useasti joutuu jättämään asioita tekemättä sen vuoksi.

Tietoviisaiden mukaan tuollaiset ihmiset, jotka painivat "aikakauhun" kanssa ja ylipäätään ahdistuvat ajasta jo käsitteenäkin niin potevat aika-ahdistusta. Tuossa tilassa ja tilanteessa ihmisestä tuntuu siltä, että aika jokaiseen tekemiseen tuntuu vaan yksinkertaisesti loppumaan. Tai vastaavasti ihminen tuntee itse niin, että on tiettyä aikataulua jäljessä elämässään. Lisäksi kuten sanottua aikataulutus ja niiden suunnittelu päiviin ja viikkoihin ei helpota asiaa laisinkaan, koska alitajuisesti ahdistuu ajasta ja on mielestään jäljessä.

Kyseiset ihmiset jatkuvasti vertaavat itseään muihin kanssaeläjiin, joko ihan tavan tallaajiin tai sitten vastaavasti julkisuudesta tunnettuihin ihmisiin (kiitos sosiaalinen media). Tuossa vertailussa ihminen aina tuntee itse olevansa hopeasijalla ja häviöllä siihen henkilöön tai ihmisryhmään nähden kehen vertaa kulloinkin. Vaikuttavan tekijän vertailun lisäksi ahdistukselle voi olla lapsuuden aikainen paine tai ns trauma, jolloin lapsuudessa saavutuksilla sekä onnistumisilla elämässä vain sai huomioita sekä rakkautta. 

Aletaan useasti peilata omaa ikäänsä siihen mitä olisi "pitänyt" jo saavuttaa. Eikä tuota tilaa paranna toisten sanonnat "sinun iässäsi minulla oli jo...". Ihminen pelkää jatkuvasti tuossa ahdistuksen tilassa sitä, että elämänsä ajan on tuhlannut aikaa ja tuhlaa sitä edelleen parhaillaan. Eikä välttämättä saavuta omasta mielestään mitään, vaikka kuinka yrittää. Tuolloin joissa ajatuksissa sitten omaa polkua kivittäen jää ihminen "paikalleen" pähkimään asioiden kanssa.

Varsin on monimutkaista ja haastavaa aika-ahdistusta potevan ihmisen arki. Jatkuvasti, kun elää epätietoisuudessa tai tietämättömyydessä siitä, että oikeasti on saavuttanut asioita eikä muihin tarvitse itseään verrata. Vaikka joku tuollaiselle ihmiselle asiasta kerran sanoisi ei se käännä päätä, vaan päinvastoin saattaa aiheuttaa lisää ongelmia/ahdistusta. 

Totuus kuitenkin ihan jokaisen ihmisen kohdalla on se, että ei ole yhtä kiveen hakattua mallia siitä kuinka elämä pitäisi elää tai mitä pitäisi tehdä missäkin kohden elämää ja missä ajassa. Ei tuota helposti ehkä ymmärrä jos pitkään ajatellut toisin. Mutta jokaisen ihmisen polku elämässä on yksilöllinen, saattaa olla hidas tai nopea saavutusten suhteen ja monin muinkin tavoin erilainen kuin muilla. 

Summasummaarum, vaikka kuinka ahdistaisi aika ja sen riittäminen olet ihmisenä kuitenkin juuri siinä pisteessä elämääsi kuin sinun kuuluukin. Et ole mistään myöhässä tai jäljessä aikataulusta. Jokainen ihminen on yksilö ja niin on jokaisen ihmisen elämäkin. Muistetaan se ja tehdään niitä asioita joista nautimme, vaikka joskus aikarauta tuntuu päähän potkivan.

Kun aika on

Aika tuo aina niin mielenkiintoinen asia, joka oikealla hetkellä kuluu liian nopeaan ja väärällä hetkellä ei meinaa kulua ollenkaan.

Moni ihminen sanoo/puhuu, että ei ole aikaa tehdä jotain tai tehdään sitten kun on aikaa. Varsinkin pienten lasten kanssa kuulee usein "ei nyt ole aikaa" lausahduksen. Vaikka toisaalta kokoajanhan on ns aikaa, koska aikahan kuluu kokoajan. Tekee jotain tai ei.

Mutta ei nyt aleta hiuksia halkoa. Usein tuntuu, että aika sotii ja taistelee meitä ihmisiä vastaan. Kuten Joskus joku vanhempi herra sanoi "Eilinen on muistoja, huominen on haaveita, tämä hetki tässä ja nyt on todellista".

Juuri nuo kaksi tekijää saattavat olla syy siihen että ei mukamas ole aikaa. Tottakai pitää hoitaa arjen velvoitteet ja ns pakolliset asiat. Mutta jokaisessa päivässä kyllä jää sitä ns luppoaikaakin. Vaikka kuinka hektistä elämää eläisi.

Täytyisi vaan ihmisen osata pysähtyä kun siihen tulee mahdollisuus ja nauttia siitä kun aikaa on, edes se hetki. Etenkin lasten kanssa eläessä ja miksei ilmankin niin jokainen hetki on tärkeä ja pieni hetkikin voi olla suuri seikkailu.

Ei ole väärin muistella menneitä tai haaveilla tulevasta, Kunhan muistaa tämän hetken. Ottaa siitä kaiken irti mitä on kullakin hetkellä elämässä. Aikaa tulee ja menee kyllä, mutta me ihmiset ei olla ikuisia täällä kukaan.

Varsinkin nyt kun on kesä "lyhyt ja vähäluminen" niin nautitaan siitä, ollaan rakkaiden ihmisten kanssa, kerrotaan läheisille mitä he merkitsevät ja Eletään.

Aika aikaansa kutakin sanos pässi kun päätä vietiin.

Ohi kiitävä lapsuusaika

Lasten kanssa eläminen, oleminen ja kasvattaminen on kertakaikkisen ihmeellistä sekä monimuotoista. Kuten asiasta aiemminkin olen jo kirjoittanut. Jokainen päivä ja hetki näissä päivissä on omanlaisensa ja pienetkin hetket voi olla suuria seikkailuja. Aina ei ole helppoa, mutta ei sen kuulukaan olla. Onhan kyse kuitenkin siitä, että kasvatat pientä ihmisen taimea oppimaan ja tekemään asioita oikealla tavalla. Jokainen kuitenkin on oma yksilönsä ja toimii sekä oppii asioita eri tavalla, näin kahden lapsen isänä kokemuksesta voin sanoa. 

Mutta harvoin oikeasti pysähtyy miettimään sitä asiaa, että aika niin päivät, kuukaudet kuin vuodetkin menevät hirmuista vauhtia. Ja jokainen hetki/tapahtuma on ainutlaatuinen, eikä niitä tule vain ohittaa.

Tottakai lapsen syntymä on ainutlaatuinen ja ihmeellinen tapahtuma, joka mullistaa maailman eikä sen merkitys vähene tippaakaan, vaikka lapsia useampi tulisi. Se ensimmäinen huudahdus, jonka lapsi päästää on jotain niin ihmeellistä ja ensimmäisen kerran kun lapsen syliin saa niin siinä maailma muuttuu. Seuraava ohikiitävä hetki on ensimmäinen syntymäpäivä, joka tosiaan vain kerran tulee eikä sitä takaisin saa, kuten muutkin hetket, joita ensimmäisen kerran lapsen kanssa kokee.

Ja lapsi ikänsä puolesta lapsi on vain kahdeksantoista vuoden ajan, eli on vain kahdeksantoista kesää, jotka saat lapsen kanssa viettää ja ottaa niistä ikätasoisesti kaikki mahdollinen irti. Ja jouluja jolloin voit olla joulupukki tai ylipäätään joulupukkiin uskotaan tulee noin kymmenen, eikä näistäkään yksikään ole samanlainen. 

Pieni ihminen oppii vain kerran ajamaan pyörällä, joka todella iso hetki pienen ihmisen elämässä on ja avaa uusia ovia liikkumiseen. Kuten sekin, kun lapsi oppii sanomaan ja puhumaan sanoja/lauseita "oikealla" tavalla ilman sanavirheitä, jotka eivät todellakaan virheitä ole vaan tekevät lapsen kielestä ihanan ainutlaatuisen. Ja mitä puhumiseen tulee niin vain yhden kerran tulee ensimmäinen kerta, kun kuulet pienen ihmisen sanovan sinulle Rakastan Sinua.

Sitten on myöhäisemmän lapsuuden merkkipaalut, kuten vain kerran olevat mahdolliset rippijuhlat ja peruskoulun päättyminen, jonka jälkeen otetaan ne ensimmäiset askeleet kohti aikuisuutta valitessaan opiskelupaikkaa. Mikä kuitenkin omasta mielestä merkityksellistä niin sinulla on yksi mahdollisuus näyttää lapsella millainen on rakkaudellinen koti ja rakastava vanhempi, joka on olemassa lasta varten. Kaiken kun voi yhdellä teolla pienen silmillä rikkoa.

Joskus lapsen kasvatuksessa ja vanhemmuudessa päivät ja jopa hetket saattavat tuntua todella pitkiltä ja toistavat itseään useaan kertaan. Vuodet kuten jo kirjoitin niin menee kuitenkin todella nopeasti, niin ettei aina edes ymmärrä mihin aika menee. Ja kun tuon äärelle pysähtyy voi olla jo monen asian suhteen "myöhäistä".

Tämä teksti ja pohdinta ylipäätään on ihan vain muistutukseksi itselleni ja myös muille siitä, että elää hetkessä lapsen kanssa(miksei muutenkin). Ottaa kaikki mahdollinen irti ihan kaikesta tekemisestä ja olemisesta, pienelle ihmiselle, kun olet koko maailma hetken aikaa ainakin. 

Jossain kohtaa näitä hetkiä ei enää tule tai ole. Eikä niitä saa takaisin, vaikka kuinka tahtoisi. Ja jos "virheitä" tehnyt niin niiden korjaaminen voi olla haastavaa, kuten rypistynyt paperi, sitä vaikea suoraksi enää saada. 

Ollaan siis täysillä mukana jokaisessa hetkessä jonka vanhempana koemme lapsen kanssa. Vuosien päästä voi sitten yhdessä lapsen kanssa muistella miten kivaa oli ja mitä teitte yhdessä. Ja lapsen kanssa vietetyt päivät ovat niitä elämän tärkeimpiä päiviä. On sitten lähivanhempi tai etävanhempi.

Kahviaika

Aika aikaansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. Elikkä aika miettiä aikaa ja sitä kuinka nopeasti tai hitaasti se kuluu ja kuinka ohikiitävää se ihmiselämässä on. Noita seikkoja ei ehkä tule tarpeeksi arjessa ja elämässä ylipäätään mietittyä. Suurin vaikuttava tekijä lienee arjen hektisyys sekä nyky maailman suorittamiskeskeinen yhteiskunnan toimintamalli ja tietysti se "ihana" itse luotu kiire. 

Kaikessa yksinkertaisuudessaan aika on tässä maailmassa asioiden ja tapahtumien peruuttamatonta etenemistä aikajatkumossa. Niin, että kuljetaan heittämällä menneisyydestä aina tulevaisuuteen asti pysähtyen nykyisyyteen eli nykyhetkeen, jossa tällä hetkellä eletään/ollaan. Ihan tietoviisaiden määrittelemänä aika on fysiikan perussuure, joka muodosta neliulotteisen aika-avaruuden (on hyvin jännää). Ja tottakai aikaa mitataan ja aika esitetään kelloilla. 

Mutta puuduttava teoria ja asiateksti sikseen. Jokaisella ihmisellä tällä pallolla on aikaa toimia, olla ja tehdä asioita ennalta määrittämätön määrä. Toisilla enemmän toisilla puolestaan vähemmän. Kuten sanottua aika kuluu kokoajan emmekä voi siihen vaikuttaa, vaikka tietyissä hetkissä toivoisikin ajan pysähtyvän tai ainakin hidastuvan. Puolestaan vaikeimmat asiat sekä ajanjaksot toivoisi voivansa ylittää ja hypätä ajassa eteenpäin (kuten elokuvassa Klik).

Aika kuitenkin on arvokasta oli sitten hyvää/helppoa aikaa tai sitten haastavampaa aika olla ja toimia. Kaikki mitä eteen tulee elämässä on tarkoitettu (luulen ainakin niin) tulemaan silloin ja siinä ajassa kuin tulee. Aikaa ei voi kelata taaksepäin vaikka kuinka haluaisi. Voi kuitenkin muistella asioita ja mietteissään palata ajassa niihin hetkiin, joita kaipaa tai joihin haluaisi fyysisestikin palata.

Kukaan toinen ihminen ei voi määrittää sitä kuinka joku muu aikansa käyttää, vaikka kuinka olisi tietävinään toisen ajan käytön olevan ajanhukkaa. Tekemällä kun oppii ja aika näyttää kuten sanotaan, kun vaan tietäisi mitä se aika näyttää. Tämä hetki ajassa, joka meillä on nyt on arvokasta ja siihen on hyvä pysähtyä ainakin välillä ja elää hetkessä. Aina tuo ei kuitenkaan ole mahdollista, kun on erinäisiä asioita jotka pitää saada tehtyä tietyssä aikataulussa.

Menneisyyteen kun ei voi palata niin sama pätee tulevaisuuteen, koska sinnekään ei pääse hyppäämään vaikka kuinka haluaisi. Ja itse ainakin toisinaan tahtoisin nähdä mitä on tulevaisuudessa, mutta sitten asiaa miettiessä tajuaa sen, että tämän hetken valinnoilla ja teoilla tulevaisuudessa voi olla juuri sitä mitä haluaa. Eikä tulevaisuuteen ns. valmiiseen pöytään esim. koulun suhteen valmistumiseen pääseminen olisi jännää tai kasvattavaa, koska kaikki ne kokemukset sekä teot ja vaivannäkö/työ jäisi kokematta. 

Kuten sanottua aika meillä tällä pallolla on ennalta määrittämätön sekä rajallinen eikä seuraavaa hetkeä voi koskaan ennustaa(jotkut tosin sitä koittaa). Eletään siis tässä ja nyt, asetetaan tavoitteita tulevaan ja muistellaan vanhoja hyviä asioita, ihmisiä ja tapahtumia. Muistoissa kun asiat säilyy niin kauan ainakin kun muisti pelittää. Ja jos aikaa on (ja onhan sitä) niin tehkää asioita joita haluatte tai nähkää niitä ihmisiä, jotka merkitsee/joita haluatte. Aika kun on arvaamaton, ja voi huomenna jo olla toiselta ohi.

Nyt olisi aika tehdä sitä ja tätä, olla aikaansaava ja aikamoisen tuottelias. Aika on kilpajuoksu, jossa aika lentää(varsinkin jos kellon heittää). 

Mutta ensin: KahviAika

Luurin vanki

Aamun matka ruuhkametrossa ja ratikassa on varsin silmiä avaava kokemus. Ihan jo pelkästään siitä syystä, että aamuherätykset ei kaikkien juttu ole ja "herääminen" tapahtuu vasta hyvän tovin jälkeen siitä kun on noussut ylös. Mutta tarkoitin kanssamatkustajien vähäistä vuorovaikutusta ja etenkin sitä kuinka ollaan kiinni puhelimessa.

Huvikseni laskeskelin että yli joka toisella ihmisellä oli nenä kiinni puhelimessa ja niska kyyryssä siinä metrovaunussa jossa itse olin. Ymmärtäähän tuon jos oikeasti on jotain tärkeitä esim. työasioita hoidettavana. Mutta muuten mietin mitä ihmiset teki ennen älypuhelinten tuloa.

Kun ihan kaikkialla moni on kasvanut kiinni puhelimeen tai oikeastaan puhelin ihmisen käteen. Ihan kadulla kävellessäkin katsotaan puhelinta eikä huomioida muuta kevyttä liikennettä saati autoja. 

Jotkut ihmiset tosin ovat niitä säännön vahvistavia poikkeuksia, jotka esim. matkalla kirjaa lukevat tai ottavat kontaktia muihin. Vaikka moni kieroon katsoo jos tuntematon alkaa puhumaan.

Voisi vaikka kehittää jonkun kännykkälukon tai vastaavan, jonka avulla ihminen eläisi tässä maailmassa eikä some/mobiilimaailmassa. Tai jos pääsisi niin käymään, että kaikki mobiiliverkot kaatuisi...Aaaapuva, mitä sitten tehtäisiin!

Ennen otettiin sanonnan mukaan pää pois pensaasta, mutta nykyään voisi nostaa pään pois luurista. Elää ja nauttia tästä mitä ympärillä on ja tapahtuu. Some ja muut kyllä odottaa, mutta tämä hetki elämässä on nyt ja siihen tulee osata tarttua ja nauttia siitä. Ei tämä taivallus pallolla ikuisesti kestä tai ole itsestäänselvyys.

Jätetään puhelin siis taskuun ja annetaan aika "oikeille" asioille. Eikä esim. kasvatetaan lapsia puhelimen kautta tai takaa.