Kahvit kuolleiden kanssa

Läheisen rakkaan ihmisen menettäminen (kuten jo olen kirjoittanut) on suuri ja käänteentekevä kokemus. Jonka vaikutukset omaiseen/omaisiin ovat monimuotoiset, eivätkä rajoitu ainoastaan menetykseen. Eikä kukaan voi määrittää sitä miten kauan vaikutukset kestää.

Useaan otteeseen läpi viikon ja halki päivien tulee menetetty omainen mieleen. Pieni sana, esine tai asia arkisessa tekemisessä saattaa nostaa muistot ja tunteet pintaan. Läheinen palaa mieleen ja muistot kuten ne olisivat tapahtunee vasta eilen, vaikka niistä olisi jo useampi kymmenen vuotta.

Kaikki tunteet eivät positiivisia välttämättä ole. Sekaan mahtuu myös niin ikäviäkin, kuten harmitus sanomattomista sanoista ja tekemättömistä teoista tai siitä, että ei tarpeeksi ole läheisen kanssa aikaa viettänyt tämän ollessa keskuudessamme.

Oli miten oli niin kaikki tunteet mitä tulee ovat hyvästä, koska tunteita ei saa/kannata padota sisälle vaan antaa tulla ulos. Ja tuo siksi, että tunteet eivät jää mieleen patoutumaan tai luomaan suurempaa tunnemyrskyä, sitten jossain kohden purkautuen isona "myrskynä".

Eikä muistot välttämättä rajoitu vain yhteen kyseiseen läheiseen tai tekemisiin tämän kanssa. Mieleen tulvii kelana muistoja muistakin ajasta ikuisuuteen siirtyneistä läheisistä. Jokainen, kun omalla tavallaan ollut merkityksellinen ja omannut jokainen erikokoiset roolin muistellaan elämässä. 

Näissä muistoissa ja niitä muistellen kirpoaa kyynel jos toinenkin silmäkulmaan, osa ilon kyyneliä ja osa surun/kaipuun kyynelinä. Jokainen kyynel merkitsee paljon.

Ei ole väärin muistella läheisiään. Toiset tekee sitä enemmän ja toiset vähemmän. Ja niin kauan, kun muistamme on läheiset osa meitä ja meidän kanssa.

Kuppi kahvia kuolleiden läheisten muistolle, koska kahvi jos mikä yhdistää meitä.

Kuolinkellot

Kuolema, tuo maanpäällisen taipaleen päättymisen "merkkipaalu". Tarkoittaa kansan kielessä eliön/ihmisen elintoimintojen päättymistä ja tuolla hetkellä elämä loppuu. Ihmieseliön kohdalla kuolemaan johtavia syitä on useita, joista mainittakoon sairaus ja vanhuus. Tokihan on olemassa se äärimmäinen ratkaisu, johon valitettavasti melko moni epätoivoisessa tilanteessa päätyy, eli oman hengen riistäminen. 

Kuolema on aina ikävä ja surullinen asia, jonka kanssa moni ihminen ei osaa/kykene toimimaan jos oma läheinen, sukulainen tai ystävä menehtyy. Menetyksen edessä ihmisen valtaa suru, jota käsittelin aiemmassa kirjoituksessani laajemmin ja sitä kuinka surua eri ihmiset käsittelee. Toisille ihmisille esimerkiksi läheisen pois meno on varovaisen "positiivinen" asia, varsinkin jos läheisen elämä loppuvaiheilla on ollut kurjaa ja ei lähelläkään ihmisarvoista elämää esim. "vihanneksena" sairaalasängyssä olemista. 

Läheisen kuoleman jälkeen alkaa ihmisen mielessä pyörimään surun seassa kelat hetkistä ja ajoista joita sai läheisen kanssa viettää. Mielen valtaa ne ihanan hyvät muistot ja silmiin kirpoaa surun kyynelten sekaan myös onnen ja ilon kyyneleet. Kerrassaan monimutkainen ja hiukan kummallinenkin tila ihmiselle, ainakin itselleni.

Toimia ja tekemistä riittää läheisen menehtymisen jälkeen järjestelyissä. Kyseisiä toimia jokainen ihminen tekee oman kykynsä ja jaksamisensa mukaan, toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Kaikenkaikkiaan aika, joka kuluu ennen hautajaisia voi olla tuskallisenkin pitkä, kun on asioita hoidettavana ja mieli myllerryksessä ja ihminen tunteiden vallassa enemmän ja vähemmän. Eikä vielä ole saanut läheistään viimeiseen leposijaan.

Valmistelut ja työ järjestelyjen kanssa voi olla raastavaa ja tuntuu loputtomalta, mutta palkitsee siinä kohden kun viimein koittaa hetki jolloin saa viimeiset hyvästit läheiselleen heittää. Hautajaisten suhteen ne yleensä ovat vainajan näköiset ja sellaiset, jotka jollain tavalla ilmentävät menehtynyttä ihmistä. Joko ruokien ja "teeman" suhteen. 

Jokaisella on oikeus ja mahdollisuus tuoda omia muistojaan esiin muistotilaisuudessa. Kerto niitä itselle merkityksellisiä tarinoita vainajasta ja jakaa ne muiden kanssa. Nuo kokemukset ja muistelot monella tapaa tuovat niiden kohteen muiden lähelle ja jokaisella mahdollisuus elää mielissään hetkiä uudelleen. Jokaisella ihmisellä kun erilainen mielikuva ja käsitys toisesta on. 

Tuntuu pahalta ja oudolta, kun se rakas läheinen on siinä edessä arkussa ja tietää että enää koskaan ei häntä nää tai voi asioita yhdessä tehdä. Lohdullisena asiana kuitenkin on se, että nyt vihdoin vainajalla on kaikki hyvin ja hän on paremmassa paikassa jossa ei ole kipua tai muuta ikävää.

Rakas läheinen/sukulainen saa levätä rauhassa ja elää ikuisesti tai ainakin niin kauan meidän mielissä, kun muisti toimii. 

Lepää rauhassa Mummo.