Kuolinkellot

Kuolema, tuo maanpäällisen taipaleen päättymisen "merkkipaalu". Tarkoittaa kansan kielessä eliön/ihmisen elintoimintojen päättymistä ja tuolla hetkellä elämä loppuu. Ihmieseliön kohdalla kuolemaan johtavia syitä on useita, joista mainittakoon sairaus ja vanhuus. Tokihan on olemassa se äärimmäinen ratkaisu, johon valitettavasti melko moni epätoivoisessa tilanteessa päätyy, eli oman hengen riistäminen. 

Kuolema on aina ikävä ja surullinen asia, jonka kanssa moni ihminen ei osaa/kykene toimimaan jos oma läheinen, sukulainen tai ystävä menehtyy. Menetyksen edessä ihmisen valtaa suru, jota käsittelin aiemmassa kirjoituksessani laajemmin ja sitä kuinka surua eri ihmiset käsittelee. Toisille ihmisille esimerkiksi läheisen pois meno on varovaisen "positiivinen" asia, varsinkin jos läheisen elämä loppuvaiheilla on ollut kurjaa ja ei lähelläkään ihmisarvoista elämää esim. "vihanneksena" sairaalasängyssä olemista. 

Läheisen kuoleman jälkeen alkaa ihmisen mielessä pyörimään surun seassa kelat hetkistä ja ajoista joita sai läheisen kanssa viettää. Mielen valtaa ne ihanan hyvät muistot ja silmiin kirpoaa surun kyynelten sekaan myös onnen ja ilon kyyneleet. Kerrassaan monimutkainen ja hiukan kummallinenkin tila ihmiselle, ainakin itselleni.

Toimia ja tekemistä riittää läheisen menehtymisen jälkeen järjestelyissä. Kyseisiä toimia jokainen ihminen tekee oman kykynsä ja jaksamisensa mukaan, toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Kaikenkaikkiaan aika, joka kuluu ennen hautajaisia voi olla tuskallisenkin pitkä, kun on asioita hoidettavana ja mieli myllerryksessä ja ihminen tunteiden vallassa enemmän ja vähemmän. Eikä vielä ole saanut läheistään viimeiseen leposijaan.

Valmistelut ja työ järjestelyjen kanssa voi olla raastavaa ja tuntuu loputtomalta, mutta palkitsee siinä kohden kun viimein koittaa hetki jolloin saa viimeiset hyvästit läheiselleen heittää. Hautajaisten suhteen ne yleensä ovat vainajan näköiset ja sellaiset, jotka jollain tavalla ilmentävät menehtynyttä ihmistä. Joko ruokien ja "teeman" suhteen. 

Jokaisella on oikeus ja mahdollisuus tuoda omia muistojaan esiin muistotilaisuudessa. Kerto niitä itselle merkityksellisiä tarinoita vainajasta ja jakaa ne muiden kanssa. Nuo kokemukset ja muistelot monella tapaa tuovat niiden kohteen muiden lähelle ja jokaisella mahdollisuus elää mielissään hetkiä uudelleen. Jokaisella ihmisellä kun erilainen mielikuva ja käsitys toisesta on. 

Tuntuu pahalta ja oudolta, kun se rakas läheinen on siinä edessä arkussa ja tietää että enää koskaan ei häntä nää tai voi asioita yhdessä tehdä. Lohdullisena asiana kuitenkin on se, että nyt vihdoin vainajalla on kaikki hyvin ja hän on paremmassa paikassa jossa ei ole kipua tai muuta ikävää.

Rakas läheinen/sukulainen saa levätä rauhassa ja elää ikuisesti tai ainakin niin kauan meidän mielissä, kun muisti toimii. 

Lepää rauhassa Mummo.

Kun suru koskettaa

Ihmisillä on halki aikojen ollut monenlaista surua sekä murhetta mielen päällä. Nyky maailmassa tosin usea ihminen ns. uhriutuu  tai on mielensäpahoittaja. Keräten itselleen "keksittyä" surua/murhetta joskus jopa huomionhakuisesti.

Surun niin kutsutut tasot tai vaiheet ovat yksinkertaisuudessaan shokki, reaktio, käsittely ja uusiutuminen. Nuo vaiheet jokainen ihminen käsittelee ja jaottaa sen mukaan mikä itselle kulloinkin hyvältä tuntuu. Eikä mitään kiveenhakattua aikataulua ole olemassa.

Edelliseen tekstiin viitaten esimerkiksi surusta käytän läheisen, rakkaan tai ystävän menettämistä ja sen aiheuttamaa surua/tuskaa.

Vaikka nuo ns. tieteellisesti nimetyt vaiheet on olemassa ja hienosti luokiteltu, toimii ihmiset surun hetkellä eri tavoin. Joista itse olen havainnut kolme: toimija, murtuja, tunteeton (nimitykset ihan oma keksimiä).

Ensiksi tunteeton, joka saattaa ulospäin monelle vaikuttaa siltä, että kaikki on kuten ennenkin. Arki rullaa, asiat tulee hoidettua ja juttu luistaa entiseen malliin. Kyse ei ole siitä, että ei suru missään tuntuisi vaan henkilö ei osaa käsitellä kaikkea sitä tunnetta, joka sisällä. On siis tunnelukossa sisältä.

Murtaja puolestaan hajoaa alta aikayksikön pieniksi palasiksi samalla hetkellä, kun suru-uutinen hänet tavoittaa. Kaikki tekeminen loppuu eikä kyetä mihinkään muuhun kuin itkemään ja purkamaan pahaa oloa. Ulospäin näyttää ja onkin todella raadollinen ja lohduton näky.

Toimija taas on ihminen joka esim. kuolemantapauksen hetkellä alkaa järjestää, organisoida ja aikatauluttaa asioita, jotka on hoidettava vainajan saattamiseksi haudan lepoon. Pysähtyminen ei tule kysymykseenkään ja jos joku sitä ehdottaa niin toimija saattaa suuttua. Vastaavasti toimija saattaa suruaan purkaa/käsitellä tekemällä mielettömästi töitä ja kaikkia oheistoimintoja kuten harrastukset tai remontointi. Pääasia kunhan tekee.

Kaikki tavat käsitellä surua ovat yhtälailla oikeita ja ajavat asiansa kyllä. Tunteeton ja tekijäkin käsittelevät tavallaan surua. Ja kun tekijän tekeminen loppuu ja oikeasti pysähtyy tulee se murtuminen ja tunne ulos.

Ollaan rohkeasti erilaisia ja oma itsemme ihan kaikissa asioissa ei pelkästään surun suhteen.