Pyhäinpäivä vai Halloween

Aiemminkin erinäisiä teemapäiviä ja muita käynyt läpi ja miettinyy niiden olemassaoloa. Nyt, kun lokakuu kohti loppuaan käy niin taasen edessä yksi tuollainen. Tai oikeastaan kaksi, miten sen nyt haluaa mieltää.

Nimittäin Halloween ja Pyhäinpäivä. Luonteeltaa kaksi niin erilaista samaan ajankohtaan ajoittuvaa ns juhlapäivää. Toisen merkitys itselle ainakin vähäinen, mutta jokainen saapi tykätä mistä tahtoo.

Muistan kun pikkupojasta alkaen aina pyhäinpäivänä suvun voimin (ketkä nyt paikalle pääsi) kokoonnuttiin mummolaan syömään ja viettämään aikaa yhdessä. Vähän niinkuin treeni jouluaterialle, mietin joskus. Samana iltana käytiin haudoilla viemässä kynttilöitä ja oli jokseenkin harras tunnelma.

Noita aikoja ja perinteitä kaipaa nykyisin paljonkin, kun sukulaisten määrä harventuu ajan saatossa ja tavat muuttuu myös. Vaikka toisaalta sanonta sanoo " väki vähenee pidot paranee" tiedä häntä sitten. Kokonaisuutena kristillinen juhlapäivä tuo Pyhäinpäivä. Eikä suuremmin omassa lapsuudessa ollut tietoa tai meteliä halloweenista. Ehkä Tenavat sarjassa oli pyhäinpäivä ja suuri lentävä kurpitsa tai jotain.

Nyky ihmisten keskuudessa lienee asia toisinpäin. Ainakin kun katsoo kauppoja, mainoslehtiä, ja muuta niin ei voi välttyä Halloweenilta. Kurpitsa sielä kummitus täällä ja kaikkea tilpehööriä ja härpäkettä on rantautunut teeman mukaisesti myös suomeen.

Joka vuosi kertakäyttöisen luonteen vuoksi hilavitkuttimet ja koristukse uusiksi pitää ostaa, muuttaa itsensä sellaisen näköiseksi että ei itsekään enää itseään tunnista ja naapuri luulee sinun nousseen haudasta. Toki nuo puvut hienoja on, en sitä sano. Mutta meillä on vappu jolloin puvut ja asut ainakin ennenmuinoin oli se juttu.

Ihan kuten joulun ja monen muun juhlimispäivän jälkeen pää on kipeä, roskakatokset pursuaa kalliilla rahalla ostettuja koristuksia ja somet pullollaan sitä miten upeaa ja hienoa on. Sopii joillekin varmasti. Mutta ei ihan kokonaan omaan ymmärrykseen tuo mahdu, lieneekö se keneltäkään pois.

Enkä mikääm harras kristitty ole tai muuta, mutta kuten sanottua vanhoja aikoja ja perinteitä kaipaa. Rauhallista yhdessäoloa, hyvää ruokaa, hersyvää naurua ja sitä kun saa läheisten kanssa olla. Käydä haidoilla viemässä kynttilöitä, katselemassa kuinka kauniit sadat ja taas sadat kyntilät haudoilla on ja vaikka muistella heitä, jotka ei enää täällä ole.

Kaupallinen turhakehämpötys hetkeksi sivuun ja rauha sekä yhdessä olo tilalle. Voisi tehdä monellekin hyvää tässä nykymaalimassa.

Pyhäinpäivää kohti siis, kurpitsoilla tai ilman

Hetki yössä

Lomalla tai ei niin ihmisen elämä sekä arki on täynnä touhua ja toimintaa. Aistiärsykkeidenkin määrä nykymaailmassa aivan valtava, kuten aiemmin jo todettu. Päivät täyttyy aikatauluista ja niiden suoritteista enemmän tai vähemmän. Hengähdystaukoihin ei välttämättä ole ihan hirveästi aukkoja.

Sitten koittaa ilta, joka hyvin nopeasti ajelehtii kohti yötä rauhalliseen tahtiin. Päivän askareet on taputeltu ja pitäisi suunnata unta kohti. Mutta ah tuo niin ihanan kamala mobiililaite piippaa ja jollakulla asiaa. Koita siinä sitten rauhoittua.

Viimein koittaa se maaginen hetki vuorokautta, joka on yöllä noin klo 01-03 välillä. Tuolloin ihminen, kun vielä kukkuu hereillä ei kyse välttämättä ole uniongelmasta. Tuossa hetkessä monille ihmisille on jotain erikoista lähes taianomaista. 

Tuo hetki ja kellonlyömä on vuorokaudessa vihdoin sitä omaa aikaa ihan itsekseen. Ei tule viestejä tai soittoja eikä kukaan vaadi tai odota ihmiseltä mitään. Pitkä päivä vihdoin takana ja seurana vain hiljaisuus tai  korkeintaan kellon tikitys tai sateen ropina.

Tuollaisessa täydellisen seesteisessä hetkessä rauhoittuu, rentoutuu ja ihminen voimaantuu. Ei tarvitse sitä päiväsaikaista suorittamisen kierrettä miettiä tai esittää mitään. Joillekin ihmisille tuollainen yön hetki voi olla se ainoa jolloin tuntee olevansa oikeasti elossa ja olemassa. Ja tuosta olemassaolon tunteesta haluaa pitää kiinni.

Jokaisella meistä on omat aikansa ja paikkansa omille hetkille. Nuo yön hetket allekirjoittaneelle hyvin tuttuja, toimivia ja rauhoittavia. Muistetaan siis pysähtyä häsän keskellä. 

Pakopaikassa - viimein

Joskus aiemmin kirjoitin siitä, että jokaisella ihmisellä on ns Pakopaikka elämässä, jossa mieli lepää ja on oikeasti kaukana siitä kaikesta häsästä ja "kiireestä", jota elämässä on. On aikaa (edes hetki) vain itselle ja rakkaimmille jotka läsnä on jos on. 

Jokaiselle tuo hetki ja paikka elämässä koittaa. Lähtee suuntaamaan kohti pakopaikkaa tuntien sisällään kuinka helpotus valtaa kehoa ja mieltä. Tiedostaa, että kohta on siinä paikassa johon useammin kaipaisi.

Matkalla jossain kohden mieli tyhjenee täysin asioista joita pyörittää mielessään arjen keskellä 24/7. Hengitys kevenee, kun fyysisesti etääntyy arkihulinasta. Ajatukset on jo vahvasti määränpäässä, mieli on tasaisempi kuin hetkeen ja lopulta edessä aukeaa viimeiset mutkat, suorat ja nurkat joiden takana määränpää on.

Ja vihdoin edessäsi aukeaa se ihana rauhan ja seesteisyyden tyyssija. Kaikki aistit heräävät uudella tavalla eloon, tunnet olevasi yhtä pakopaikkasi kanssa. Näät rakkaat ihmiset (jos mahdollista) ja saat vaan olla.

Pakopaikka-aika voi alkaa. Tuntuu kuin olisit syntynyt uudelleen. Jokainen hengenveto on syvempi, silmät ja muut aistit ahmii sitä kaikkea mitä olet kaivannut ja jota Pakopaikka tarjoaa.

Toki teet normaaleja asioita pakopaikassa joita kotonakin ja töissä. Kaikki vaan tuntuu moninverroin ihmeellisemmältä. Kävelet ulkona jossa näet aamukosteuden haihtuvan, auringon nousevan ja jossain käki kukkuu. Otat kahvikupin käteen ja hörpyn siitä. Taivaallinen maku (vaikka olisikin ihan perus sumppi).

Oli kyseessä pidempi visiitti tai nopea pyrähdys. Tunnet kuinka voimavarastosi täyttyy, mieli lataa itseään uudelleen ja heräät arkeen uudella tarmolla. Jaksat taas hieman paremmin kantaa taakkaa joka kannettavana ja tiedät pystyväsi asioihin.

Toki paikasta lähteminen on haastavaa ja herättää tunteita moneen suuntaa. Eikä kyyneliltä voi välttyä. 

Mutta summasummaarum: jokaisella ihmisellä olisi hyvä olla "pakopaikka" , jossa voi vaan olla ja kerätä voimaa. Ei tarvitse olla suurta huvilaa porealtaineen ja muineen tai edes pientä mökkiä. Pienen pieni luontopläntti ja teltta on ihan passeli. Tai mikä vaan kullekin yksilölle on hyvä ja tuntuu oikealta.

           

 Ei anneta arjen musertaa meitä.

Pakopaikka

Tähän nykyiseen maailman aikaan kaikilla (kuten aiemmassa tekstissä mainitsin) on kauhea kiire sekä hoppu joka paikkaan ja arki kaupungeissa ja miksi ei niiden ulkopuolellakin on hektistä. Joka puolella pauhaa musiikki, autot tööttäilee, on parfyymien tuoksua ja muuta. Aistiärsykkeitä vaikka muille jakaa siis.

Edellä mainituista syistä moni ihminen stressaantuu, osa paljonkin ihan tavallisesta arjesta selviämisessä. Tuohon vapaa-ajan arkeen kun lisää vielä työn tuoman paineen ja kuormituksen niin paketti on valmis. Seurauksena monella loppuun palaminen eli Burnout(ei siis se konsolipeli). Nuo syyt sekä stressi ja loppuun palaminen ajaa ihmisen haaveilemaan irtiotosta arjesta ja hermojen lepuutuksesta kera kunnon kovalevyjen nollaamisen. Enkä nyt tarkoita alkoholilla tapahtuvaa nollausta, joka varmasti monen aikatauluissa tasaisin välein on. 

Tuon hermojen lepuutuksen ja irtioton paikka sekä tyyssija on monelle ihmiselle joku tietty. Tuollaisessa paikassa ei arkihuolet paina ja saa olla kuin ellun kanat. Paikkaan ja sen valikoitumiseen saattaa vaikuttaa ympäristö sekä puitteet jotka ympärillä on (sellaiset, jotka ei painetta tai stressiä lisää) tai sitten muistot lapsuudesta ja nuoruudesta.

Lisäksi tuollaisessa rauhan tyyssijassa voi päästää sen sisäisen lapsen irti ja valloilleen. Hölmöillä ja hassutella. Heinän korsi suuhun ja nurmikolle/riippukeinuun makoilemaan. Kuitenkaan tuollaiseen paikkaan ei ole aina tai usein mahdollista päästä johtuen työstä ja muista velvoitteista joita on. Siksipä loma-ajat ja pitkät viikonloput jolloin edes hetkeksi "pakopaikkaan" pääsee nousevat arvoon arvaamattomaan ja ovat korvaamattomia.

Omalla kohdallani kuten varmasti monella muullakin tuollainen "pakopaikka" on mökki, jonka ympärillä on metsää, peltoja, vesistö ja yläpuolella avautuu taivas ilman betoniviidakon varjoja. Aiemmin luulin, että tuollainen paikka olisi yksi ja ainoa, mutta käsitykseni oli väärä. Lapsuudessani vietin elämäni parhaat kesät isän kanssa mökillä kalastellen ja pitkään tuo paikka oli se ultimaattinen rauhan tyyssija.

Vanhemmalla iällä ja etäisyyksistä (ehkä saamattomuudesta) johtuen lapsuuden kesien "pakopaikkaan" en ole päässyt/mennyt. Mutta tilalle on tullut toinen vastaavan lainen paikka. Mökki sekin suht samanlaisilla valmiuksilla kun alkuperäinen paikka. Omien läheisten ja rakkaiden seurassa.
 

Tuollaiseen paikkaan ei ketä tahansa viedä. Tunnearvoa on paikalla enemmän kuin keskuspankissa katetta ja siellä elää ns. omassa kuplassa. Ja aina kun "pakopaikkaan" ei pääse niin kaipaa sinne hyvin usein. 

Ottakaa aika kun mahdollista ja menkää/olkaa omassa "pakopaikassanne". Pienikin hetki on parempi kuin ei hetkeä olleenkaan. Ja ottakaan kuplaanne ne ihmiset jotka teille eniten merkitsee. Kesää odotellen läpi talven "pakopaikkaan" pääsyä odotellen.

Ehkä joskus "aikuisena" omistan mökin johon mennä ja jossa olla, mutta siihen on vielä aikaa. Koska keski-ikähän on uusi teini-ikä...vai miten se oli.

Hop, Hop, Hoppua

Muutama sananen arjen kulkemisesta ja toimimisesta. 

Jokainen päivä on erilainen ja tekemistä, touhua ja sattumuksia mahtuu jokaiseen päivään. On kuitenkin yksi asia mikä monella on osa arkea ja josta kuulee ihmisten puhuvan ja jopa toistavan sitä liiaksi asti. Etenkin pienten lasten kanssa tämä sana/asia nostaa päätään turhankin usein.

Tämä sana nimittäin on KIIRE. 

Tuota sanaa ihmiset toistelee päivät pääksytysten ja kauhia hoppu on jokapaikkaan eikä välttämättä osata nauttia arjen pienistä hetkistä. Kuten esimerkiksi hienoista lumiukoista näin talvella tai linnuista joista ainakin pienet lapset innostuu/kiinnittää huomion.

Oma tulkintani (ei mikään faktuaalinen tosi) on se, että kiireen olemassaoloon vaikuttaa vain ihmiset itse. Kiire sanana ja käsitteenä on itse tehtyä ja rakennettua. 

Aikataulutusta ja suunnitelmallisuutta päivään laadittaessa,kun huomioi hyvissä ajoin toiminnan aloittamisen ja liikkeelle lähdön niin hups ei olekaan kiirettä.

Lapsille sanotaan "tule nyt, on kiire sinne ja tänne" tai "ei ole aikaa jäädä tähän on kiire tehdä jotain"

Esimerkki: taaperon kanssa 200metrin matka voi olla hyvin pitkä ajallisesti, kun on kaikkea hienoa ja jännää nähtävää jokapaikassa. Hyvissä ajoin liikkeelle/toimimaan niin ei tule KIIRE ja on mahdollisuus nauttia arjen pienistä ihmeistä.

Take it easy!

AattoAjatuksia

Grinch ei elokuvassa ja tarinassa vihannut joulua.

Itseasiassa Grinch vihasi/karsasti ihmisiä ja heidän luomaan kaaosta ja hömpötystä mikä liittyy jouluun. 

Ja itse kun asiaa olen miettinyt menneinä jouluina niin hyvin pystyn kyseisen elokuvan päähenkilöön samaistumaan. 

Kun itse olin pieni lapsi niin  joulut oli ihania sekä hillittyjä. Oli muutamat perinteet joista pidettiin parhaan mukaan kiinni sukulaisten ja perheen kanssa. Kuten Joulupuuron syönti, Joulurauhan julistuksen kuuntelu, Joulusauna sekä yhteinen aattoilta perheen/sukulaisten kera. Unohtamatta ah niin tärkeitä lahjoja.

Nykyään suunnilleen samanlaisia perinteitä on, joista koittaa pitää kiinni. Tärkeimpänä kuitenkin se, että saisi läheisten kanssa olla ja nauttia rauhasta sekä mukavasta tunnelmasta. 

Tuossa kohtaa tulee kuitenkin monelle se tenkkapoo. Kun ei ole vain sitä rauhaa ja yhdessä oloa. On tekemistä, menemistä, laittamista, häsäämistä sekä hömpötystä. (enkä nyt sitä sano etteikö joulua tulisi valmistella - rajansa kaikella kuitenkin). Viikkoja ellei kuukausia aikaisemmin aletaan touhottaa erinäisiä joulujuttuja ja koristeista sekä joululauluja alkaa ilmestyä koteihin, kauppakeskuksiin ja kaduille. 

Ja mitä lähemmäksi aatto tulee sitä hektisemmäksi (kilpa)valmistelu ja jouluhäsä menee. Ei ole sitä rauhallista yhdessä tekemistä tai ainakin siltä tuntuu. Koitetaan kilpailla ja tehdä enemmän, parempaa ja suurempaa kuin edellisinä jouluina tai mitä muilla on. Sitten jaetaan sitä "täydellistä harmoniaa" somessa ja kilpaillaan kenellä on jouluisin joulu. Ilmapiiri on kireä ja kokoajan on aikataulu missä pitää pysyä.

Aatto kun koittaa niin aikataulu kiristyy entisestään ja on tinkelitonkelia ja krumeluuria jokaisessa nurkassa. Paahdetaan aaton läpi oikeasti pysähtymättä ja that's it. Vatsa turvoksissa nukkumaan ja odottamaan että aatto taas vuoden päästä koittaa.

Toki on olemassa paljonkin ihmisiä ja perheitä, joissa joulu on erilainen mitä edellä kuvailin. Ja tuo on hienoa, kun on sitä aitoa yhdessäoloa ja lähimmäisen rakkautta ilman mitään showta tai muuta tajunnan räjäyttävää joulutykitystä. Rauha, se hetki ja tärkeät ihmiset...sitä on joulu, ainakin itselle.

Grinch oli oikeassa