Omat rakkaat lapset nuo elämä suola, pippuri, sokeri ja kaikki muut mausteet. Ilman heitä olisin itse täysin eri ihminen ja jäänyt niin paljosta paitsi.
Moni sanoo, että isäksi / äidiksi tullaan, mutta eihän asian laita noin olen. Isyyteen ja äitiyteen kasvetaan, opitaan ja kehitytään ihan jokapäivä ja kokoajan. Ei ole itselle ainakaan tullut sellaista päivää eteen, että ei olisi jotain uutta oppinut joko itsestäni, lapsen kasvatuksesta, vanhempana olemisesta tai elämästä ylipäätään lasten kanssa.
On ne loputtomat kyselyhetket, uhmakiukut, vauhti sekä vaaralliset tilanteet ja ne iki ihanat halihetket ja kädestä kiinni pitäen yhdessä kulkeminen (vain muutama esimerkki merkityksellisistä hetkistä).
Välillä vaan ei haluaisi itse myöntää sitä miten nopeasti aika menee ja kuinka nopeasti lapsi kehittyy/oppii. Esim. omaan taaperon tapaan lausutut sanat ja lauseet ovat jotain niin ihanaa ja merkittävää. Mutta jossain kohti sanat/lauseet aletaan sanoa ns. normaalilla tavalla ja on otettu iso askel eteenpäin.
Sitten on se näkökulma, joka saa pysähtymään ja toivomaan että voisi aina olla lastensa matkassa mukana tukena, apuna ja turvana.
Eli isänä/vanhempana annan kaikkeni lapsilleni, autan, tuen, kannusta, olen turvana ja kuljen mukana joka hetkessä sekä paljon muuta. Ja tuo kaikki mitä annan on sitä varten, että joku kaunis päivä lapset osaisivat ja pystyisivät toimimaan ilman minua ja pärjäisivät tässä hullussa ja jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.
Isoja ja merkityksellisiä hetkiä arki lapsien kanssa täynnä joka ikinen päivä. Nautitaan niistä ja eletään jokainen niin hyvä kuin huonokin hetki kerrallaan. Jokainen hetki on kultaakin kalliimpi. Ja joku päivä lapset isoiksi kasvaa ja astuvat omaan elämään vanhempien väistyessä, vaikka ihan aina lapsen vanhemmille ovat(itselleni ainakin) niitä pikkuisia kultamussukoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti