Moni ihminen nykypäivänä painii erinäisten ongelmien sekä haasteiden kanssa. Toisten kohdalla haasteet vievät voiton ja ihminen lamaantuu niiden alle. Eikä tuossa tilanteessa ole kysymys siitä, että ei hakisi apua vaan, kun sitä ei yksinkertaisesti saa. Vaikka ympärillä olisi paljon ihmisiä ja osa heistä sanoisi välittävänsä niin ei apu ole aina saatavilla. Sinällään surullista, kun moni ihminen lähimmäisiinsä luottaa ja olettaa saavansa apua elämän haasteiden edessä.
Apua ei kuitenkaan kannata pitää itsestäänselvyytenä, koska silloin unohtaa itse hyvin helposti sen kuinka toimia hädän hetkellä ja jää toimettomaksi vaan odottamaan apua, kun kohtaa ongelmia. Tuollainen toimettomuuden tila ei nyky-yhteiskunnassa ole mitenkään kummallinen, koska moni ihminen on tottunut saamaan asioita kuin Manu illallisen. Kasvatuksestahan tuo kaikki lähtee, mutta voinee jokainen itsekin opetella ja harjoitella asioita sekä toimimista.
Kuten kirjoitinkin jo niin ihminen, kun kohtaa haasteita elämässään niin voi olla vaikea apua pyytää. Tässä ilmiössä ei kuitenkaan ole kyse itsenäisyydestä tai siitä, että olisi jotenkin super ihminen. Moni apua pyytämätön ihminen vaan yksinkertaisesti väsyy siihen, että saa odottaa apua liian kauan. Ja lopulta sitten sitä apua ei tule ollenkaan.
Sitä vaan lopulta tajuaa (niin surullista kuin se onkin), että joissain elämän kohdissa ihminen vaan on ja tulee olla itsekseen ja omillaan. Pyynnöistä huolimatta sitä vaan saa taistella yksin omat taistelut ja muille kelpaa vain silloin, kun on hauskaa ja kivaa. Aivot ihmisellä pitkässä juoksussa ja usean kerran pettymyksen jälkeen muovautuu ja kehittyy niin, että oikeasti opit aina toimimaan itse. Avun pyytämisen korvikkeeksi ihmisen mieli ja aivot treenaavat itsensä sellaiseen toimintamoodiin, että oikeasti yksin on parempi.
Sitten kun aikaa kuluu saattaa saadakin yhtäkkiä apua ja avuntarjouksia toisen havaittua ihmisen painivan ongelmien kanssa. Mutta tuossa kohtaa treenin vaikutuksesta avun saaminen saati vastaanottaminen tuntuu epämiellyttävältä ja hankalalta. Tuo ei ole siksi, että yksin olisit jotenkin super vahva ja voittamaton, vaan olet oppinut, että muiden avusta riippuvaisena oleminen ei ole turvallista.
Olethan itse selvittänyt aiemmatkin haasteet elämässäsi niin miksi nyt sitten tarvitsisit apua. Tuo on kysymys, joka mielessä pyörii.
Ei päästetä ketään lähimmäistämme tuohon pisteeseen. Ollaan toisiamme varten ja saatavilla, kun joku oikeasti apua tarvitsee. Sen pienen Mitä kuuluu- kysymyksen kysyminen ei paljon vaadi. Eikä sekään, että odottaa vastausta ja kuuntelee mitä toiselle oikeasti kuuluu.
Yhdessä me ollaan vahvempia, vaikka pitkän kaavan kautta asioista ehkä selviää yksinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti