Rentoutuisiko

Osa meistä ihmisistä ei kykene rentoutumaan edes niissä rauhallisimmissa ja tyynimmissä hetkissä joita elämä välillä tarjoilee. Tämä ei ole sitä, että he eivät haluaisi rentoutua. Vaan tällaisten ihmisten aivot yksinkertaisesti eivät tiedä kuinka rentoutua. Tuota tilaa kutsutaan kirjanoppineiden ja tietomiesten kesken hermoston säätelyhäiriöksi.

Edellä mainittu tila kehittyy ihmiselle, kun kaaoksen tilasta mielessä tulee se uusi normaali ja ns. perusrytmi. Kun vietät pitkiä aikoja joissain tapauksissa jopa vuosia jatkuvassa selviytymisitilassa, kovaäänisen huudon, toistuvan hylkäämisen tunteen, kotrolloinnin ympäröimänä ihmisen keho lopettaa rauhaan ja rauhallisuuteen luottamisen.

Tuossa kyseisessä moodissa ihmisen aivojen osa pysyy jatkuvassa pitkäkestoisessa hälytystilassa skannaten jatkuvasti ympäriltä vaaraa tai uhkaa, joka todellisuudessa ei ole olemassa.  Ihmisen sympaattinen hermosto eli taistele tai pakene hermosto/hermoston toiminta ei koskaan ole off-tilassa. Tuosta seuraa se, että ihmisen rauhoittava hermosto toimii turhaan ja tulee ns. huteja rauhoittamisen suhteen, koska ei ole todellista uhkaa tai rauhoitettavaa tilaa.

Elikkäs vaikka mikään asia ihmisellä ei todellisuudessa olisi huonosti sydän saattaa hakata ja olla ylikierroksilla, rintakehää kiristää (kuin siinä olisi vanne) ja ajatukset harhailee missä sattuu. Tuosta tilasta johtuen ihmisen mieli alkaa väistämättä ns. sabotoida rauhallisia hetkiä, joita kokee. Seurauksena työntää tajuamattaan ne hyvät sekä turvalliset ihmiset pois läheltä, etsii ja löytääkin virheitä asioista jotka "tuntuvat liian hyvältä".

Tuo mielen toimintamalli pohjautuu siihen, että ihmisen mieli pitkässä juoksussa oppii alitajuisesti sen, että välteltävä rauhallinen onnellisuuden hetki/aika on vain sekunnin päässä seuraavasta isosta räjähdyksestä. Kyse ei millään muotoa ole ahdistuksesta tai ahdistuneisuudesta vaan juurikin trauman muovaamasta ihmisen hermostosta, joka on vuosien saatossa oppinut, että kaaos on hyväksi ja rauha sekä rauhallisuus on varoitusmerkki.

Jos tuollaisen tilan itsessään tai jossain läheisessään tunnistaa ei tarvitse olla huolissaan. Koska tuosta toimintamallista voi oppia ja kehittyä pois. Ei kuitenkaan pidä olettaa että "paranemisprosessi" tuntuisi alusta asti ilon riemuvoitolta. Hyvin pitkälti se tuntuu epämukavuudelta, tylsistymiseltä tai rauhattomuudelta. Tuo vain ja ainoastaan siksi, että prosessissa keho koittaa oppia pois siitä yhdestä ainoasta oikeasta toimintamallista jonka on tiennyt.

Ihminen ei tuossakaan tilassa ole lopullisesti rikki. Vaatii vaan huomattavan määrän päivityksiä ja toimi kehittyäkseen "normaaliksi".

Kokemuksesta vain kerron.