Yksinkö?

Pienen ihmisen pientä suurta pohdintaan näin viikon alkuun.

Ihminen voi ihan jokapäiväisessä elämässä kerran jos toisenkin ja miksi sitten ei kolmannenkin pysähtyä miettimään montaa erinäistä asiaa. Mutta kuitenkin yksi on sellainen mikä ymmärtääkseni on nyky-yhteiskunnassa nostanut päätään. Tyhjä tunne valtaa ihmisen mielen, kun pysähtyessään tajuaa, että ei ole jokapäiväisessä elämässä välttämättä edes yhtä ihmistä, jonka kanssa voisi puhua tai keskustella asioista. Huolimatta sosiaalisesta mediasta ja erinäisistä yhteydenpito sovellutuksista. 

Tokihan ihmisellä saattaa olla ja onkin kavereita sekä tuttuja. Mutta noilla ihmisillä on omat ympyränsä, asiat hoidettavana, rutiinit sekä "omat" ihmiset ympärillä joiden kanssa vuorovaikuttaa. Lisäkis on ryhmävistit ja erinäiset viestiryhmät sekä suosikki ihminen jolle ASAP infotaan jos jotain tapahtuu. Tuo tilanne ja olotila entisestään korostuu jos sattuu olemaan kavereihin pidempi välimatka ja etäisyys kartalla huomattavan pitkä. 

Tuosta jää sitten jäljelle se yksi ihminen sinä tai minä, ihan kuka vaan. Katsomassa puhelintaan useita kertoja päivän aikana. Odottamassa sitä yhtä viestiä tai viestin merkkiääntä, jota ei välttämättä koskaan tai ainakaan päivän aikana tule. Vaikka itse olisit ensin laittanut viesti.

Ihminen voi olla kyllä osa porukkaa tai joukkoa kuten harrastusryhmä tai työyhteisö. Mutta oikeasti/kunnolla ei ole osa niitä tai vastaavasti kuulu syvällisemmin niihin. Helposti tulee sellainen tunne kuin katselisi muiden ihmisten elämää ollen itse ulkopuolinen tekijä. Ja tuon ulkopuolisen tekijän huomaaminen muiden toimesta siellä jossain taustalla on "työlästä".

Tuollaisen kokeminen saa ihmisen tuntemaan itsensä todella pieneksi lähes mitättömäksi. Ja alkaa nopeastikin pohtimaan omaa merkityksellisyyttään muiden ihmisten silmissä ja arjessa. Saattaa mieleen hiipiä jopa ajatus siitä, että jos itse seuraavan tai miksi ei tänäkin päivänä katoasi niin muuttaisiko se mitään kenenkään elämässä tai seuraisiko siitä mitään. 

Kenenkään ihmisen ei tulisi joutua miettimään tuollaisia saati kokemaan tuollaisia asioita elämässään. Aina elämä ja oleminen ole helppoa tai kivaa, mutta ei ylitsepääsemätöntäkään. Jokainen ihminen tarvitsee elämäänsä muita ihmisiä joiden kanssa vuorovaikuttaa, vaikka kuinka olisi itsenäinen. Toiset sitä osaa hakea, mutta osalle se haastavampaa on. Muistetaan siis arjessa huomioida ja huomata myös muita kuin vain itseään. Ihan vaikka vaan kysymällä se pieni suuri kysymys: Mitä kuuluu?