Ihmissuhteettomuusteoria

Yksinäisyys ja yksin oleminen nykypäivänä varsin puhuttava ja yleinen asia valitettavasti Suomessa on. Yksinäisyys kuten jo sanottua on vaarallista ja saattaa ajaa ihmisen jopa itsetuhon partaalle pahimmassa mahdollisessa skenaariossa. Eikä apua välttämättä saa juuri silloin, kun tarve olisi kaikkein suurin ja akuutein. Yksin olemisen loppuminen ja muiden seuraan liittyminen sekä ihmissuhteiden muodostaminen ei sekään pitkän yksin olemisen jälkeen millään tavalla mutkatonta ole, kun asiaa miettii.

Kun ajattelee ihmistä joka jo pidemmän aikaa ehkä kuukausia jopa vuosia yksin ollut ilman kestäviä ja kantavia ihmissuhteita niin kyllä siinä kynnys uusien suhteiden luomiseen kasvaa todella suureksi. Vaikka syyt tuolle vaikeudelle ovat melko selvät ei niistä kuitenkaan paljon puhuta. 

Esimerkiksi, kun vuosia viettää itsekseen omissa oloissaan tehden niitä asioita joita itse haluaa tehdä rakentaa väistämättäkin elämän sellaiseksi, joka sopii vain ja ainoastaan itselle. Eikä siihen silloin ole tilaa muilla. Muodostuu tiettyjä rutiineja arkeen joiden mukaan toimii, tavat toimia alkaa hiljalleen vakiintua juuri itselle sopiviksi, oma tila on aina taattu ja rauha, jonka yksin ollessa kokee on sitä oikeaa rauhaa ja hiljaisuutta. Jokainen asia elämässä ja omassa arjessa toimii juurin niillä pelimerkeillä millä pelaat eli itse haluat.

Ja jos tuohon omaan ns "kuplaan" tuleekin yhtäkkiä jotain tai joku uusi tekijä ihmisen muodossa sotkee se kaiken mitä olet kehittänyt ja millainen elämäsi on. Eikä tuo sotkeminen johdu siitä, että toinen ihminen olisi tungetteleva tai kyselisi liikaa tunkien nenäänsä sinun asioihisi. Ihminen vaan yksinkertaisesti ajan saatossa unohtaa kuinka olla tekemisissä toisen/toisten ihmisten kanssa ja kuinka tehdä tilaa muille.

Toisin sanoen ajan kuluessa itsenäisyydestä ja yksin olemisesta tulee ihmiselle suojamuuri. Mutta toisen ihmisen tullessa kuvioihin mukaan alkaa yksin ollut ihminen peilata tekemistään heikkouksiensa kautta ja tuolloin noista heikkouksista tulee vaarallisia, joiden kautta ihmistä voidaan "haavoittaa". Ja koska ihminen noin alkaa ajatella automaattisestikin pitää edelleen muut ihmiset etäällä itsestään ja itsensä oman yksikkönä. Jos jotain vakavampia ihmissuhteita alkaa muodostua ihminen vetäytyy jälleen askeleita taaksepäin.

Yksin oleminen on ihan ok, vakuutellaan sitten itselleen joka hetki. Pelätään sitä että tullaan satutetuksi toisen/toisten toimesta ja, että yksin oleminen on turvallisempaa. Tuo taasen johtuu siitä kuten mainittua omasta tilasta, rauhasta ja muusta tulee ihmiselle ns turva-alue, jota kohtaan muiden ihmisten läsnäolo on uhka tai ainakin tunnetaan uhkana. Eikä millään ihminen suostu näkemään sitä tulokulmaa, että elämään voisi ihmissuhteiden myötä tulla jotain lisää ja hyvää. 

Mikään yllämainituista ei kuitenkaan johdu siitä, että ihminen olisi jotenkin pohjimmiltaan etäinen tai ei välittäisi muista ihmisistä vaan siitä, että itsesuojelusta tulee yksin olemisen aikana vahva tapa. Kuitenkin jossain syvällä sisimmässään jokainen ihminen (ihan sama onko kuinka pitkään ollut yksin) kaipaa yhteyttä muihin ja varsinkin sellaista yhteyttä, joka ei ajan mittaan hiivu lopulta häviten kokonaan. Tuo kaikki majailee jossain ajan kovettaman mielen sekä sydämen suojakuoren alla.

Annetaan toisillemme siis mahdollisuus olla sellaisia kuin jokainen on ja toimia parhaaksi näkemällään tavalla uusia ihmissuhteita luodessaan. Kaikki kun eivät ole sosiaalisia taitoniekkoja.