Syntymän muistopäivä

 

Tunti tunnilta, päivä päivältä ja niin edelleen ihminen vanhenee, kun aika kulkee. Sitten kerran vuodessa halusi sitä tai ei niin on syntymäpäivä. Jolla hyvin erilainen merkitys on eri ihmisten keskuudessa.

Lapsena se oli ihan parasta, kun koitti syntymäpäivä. Etukäteen oli tehnyt kutsuja, jotka vienyt kavereille ja tiesi saavansa lahjoja. Tarjolla oli herkkuja, kakkua, sipsiä limua jne. Leikittiin touhuttiin ja vietettiin kavereiden kanssa kivaa aikaa.

Ennen aikuisuuteen astumista syntymäpäivä ja niiden juhlinta muuttaa muotoaan. Teininä ei jaksaisi ei kiinnostaisikaan sukulaisjuhlia viettää pönöttäen tai muuta. Lahjaraha käteen ja siinä se taitaa olla nykymaailman kuvio.
Täysi-ikäisyyden jälkeen sitten "kaveri synttärit" tai juhliminen ylipäätään kiinnostelee todella paljon. Synttärit kun yksi hyvä syy nauttia ölppönen jos toinenkin kavereiden kanssa kun lahjarahan saanut. Eikä sitten seuraavana aamuna välttämättä muista synttäreistä muuta, kun sen että taas on vuoden vanhempi.

Vanhemmalla iällä sitten taas syntymäpäivä monelle vain päivä muiden joukossa. Tiedostetaan kyllä, että vuosi tulee ikää lisää, mutta miksikö siitä numeroa tehdä. Eikä lahjatkaan enää roolia näyttele saati juhla muutenkaan.

Ylipäätään syntymäpäivä on ja sen viettäminen on jokaiselle oma päätös sekä mieltymys. Toiset ihmiset kuukausia ennen saattaa kysellä miten juhlit ja missä, mutta ei sellainen ole kaikkien juttu. Toisille toki sitä ominta omaa.

Ja kun miettii nyky yhteiskuntaa ja ihmisten yksinäisyyttä tai vetäytymistä sosiaalisista tilanteista niin ymmärtää kyllä jos ei halua olla kaikkien ihmisten huomion keskipisteenä. Kyselyt ja painostus syntymäpäivistä saattaa alkaa ahdistaa, josta voi seurata lisää vetäytymistä.

Jokainen juhlikoot tai olkoon juhlimatta tyylillään. Mukava on toki lähimmäisiä ja rakkaita muistaa merkkipäivänä, mutta kortti tai ihan viesti tai puhelu on riittävästi. Samalla jos soittaa niin voi kysyä muutenkin mitä kuuluu toiselle.

Vuosia tulee mittariin lisää ja aika kulkee. Ollaan toisiamme varten ja muistetaan toiset muulloinkin kun vain kerran vuodessa tai kun se liian myöhäistä.

Hyvää syntymän muistopäivää jokaiselle taholle.

Ai olenko väärässä

Päivittäin ihmiset käyvät eritasoisia ja erilaisia keskusteluja toistensa kanssa. Keskustelut voivat olla hyvin monitasoisia ja aiheuttaa reaktioita keskustelun osapuolissa. Voidaan esimerkiksi small talk - tyylisesti puhua ympäripyöreitä esimerkiksi säästä. Tai sitten voidaan mennä aiheesta riippuen syvään päähän ja keskustelut saattaa äityä jopa jonkin tason väittelyiksi. Seurauksen keskusteluista kuten sanottua on jonkinlainen reaktio osapuolissa, kuten helpotus, kiihtymys, raivo, ilo...onhan näitä.

Keskustelujen aloittaminen kuitenkin usein haastavaa, koska ihmisten sosiaalinen vuorovaikutus nykypäivänä paljon vähentynyt ja moni eristäytyy omiin oloihinsa tai ihmisten ilmoilla ollessa haluaa olla ns. omassa kuplassaan kuulokkeet päässä. Varsinkin kasvotusten käytävät keskustelut on harvenemaan päin, kun voi soittaa toiselle tai mikä yleisempää nykypäivänä niin antaa "äänensä" kuulua sosiaalisen median alustoilla omalla nimellä tai ilman. 

Ja kun keskusteluyhteyteen toisen ihmisen kanssa pääsee niin toisinaan törmää ihmisiin, jotka seisovat järkähtämättä oman mielipiteensä takana. Eikä siinä toisaalta mitään väärää ole, että puolustaa omia näkemyksiään ja on omia mielipiteitä. Toisaalta sitten jos/kun ihminen tietää, että on väärässä ja totuus asiasta on itsestään selvä sekä näkyvillä niin miksi pitää kantansa eikä voi myöntää olevansa väärässä. (itsekin tuohon sorrun melko usein).

Toisille jo ajatuksen tasolla ns. väärässä oleminen on epämukava tunne ja todella vaikeaa. Varsinkin jos muutenkin elämässä asiat eivät ole suotuisasti menneet ja elämä potkinut päähän. Tuossa tilanteessa, kun joku vielä tulee sanomaan "olet väärässä" niin se tuntuu kuin henkilökohtaiselta hyökkäykseltä ihmistä kohtaan. Samalta kuin henkinen väkivalta, jota joskus saattanut joutua kokemaan.

Omaa väärässä olemista ei myönnetä eikä hyväksytä site, että on ns. tehnyt virheen. Virheiden tekeminenhän on heikkous, eikä nykymaailmassa saa näyttää saati olla heikko muiden silmissä. Väärässä olijan ensimmäinen reaktio on tottakai loogisestikin itsensä puolustaminen, mutta puolustaminen todella voimakasta eikä huomioida toista näkökulmaa tai juuri mainittuja tosiasioita.

Aina voi keksiä tekosyitä oman näkemyksensä ja katsantokantansa tueksi. Ja jos muu ei auta tai tue omaa näkemystä niin hyökätään keskustelukumppania tai näkemystä vastaan syyttäen toista. Tuosta sitten jos toinen puolustautuu samalla tavalla tilanne vaan syvenee ja saattaa eskaloitua ei toivotulla tavalla. 

Kaikenkaikkiaan ihmisen ego on voimakas kapistus ja koittaa parhaansa mukaan suojella ihmisen minäkuvaa mikä muiden silmiin näkyy. Ja tottakai pitää olla virheetön, eikös juu. Joskus eli hyvin useinkin totuudelle ja asian oikealle katsantokannalle suurin este ei ole ihmisen tietämättömyys. Vaan ylpeys - haluan olla täydellinen. Helposti siis saattaa tietää olevansa väärässä, mutta perkales kun se ylpeys tuppaa käymään lankeamuksen edellä.

Summasummaarum, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja perustellusti seistä sen takana. Mutta kuitenkin on hyvä myöntää tai ainakin koittaa myöntää itselleen, että saattaa joskus olla väärässä. Se on ihan inhimillistä ja oikeutettua ihan jokaiselle. Eikä kukaan ihminen niin täydellinen ole ettei koskaan väärässä olisi. Kuten aiemmin sanottua niin on vahvuus myöntää heikkous, tässä tapauksessa väärässä oleminen. Virheistä oppii ja oppihan ei ojaan kaada, kertaus kun opintojen äiti on. 

Huomataan itsemme ajoissa

 Nykyaika, ai ettien että miten yksinkertaisen monimutkainen ja kompleksinen aika elää ja olla. Ihmiset säntäilee paikasta toiseen, kokoajan pitää olla tekemässä kaikkea ja paine sekä ahdistus kasvaa pään sisällä.

Toisilla ihmisillä joissain tapauksessa paine sekä ahdistus ovat liikaa ja mieli särkyy/murtuu. Jolloin ei välttämättä enää itse ole se joka sanoo mihin mennään, mitä tehdään tai milloin. Mutta ei nyt enempää mielen koukeroista tai ongelmista.

Päinvastoin, miten ja missä kohti mieltä voisi purkaa ja keventää ennen pintajännityksen särkymistä ja romahdusta. Keinoja on monia, ihan arkipäivän pienistä hengähdyshetkistä, jotka auttaa pinene kuormituksen purkuun. Sitten on pidemmät terapia ja muut keskustelu sessiot joilla mahdollisuus avata isompia lukkoja.

Moni ei välttämättä tunne tai tunnista itsessään piirteteitä ja merkkejä siitä että kuormitus liian suurta (itse ainakaan en tunnistanut). Ja siksi onkin haastava lähteä kuormitusta purkamaan kun menee eteenpäin ajatellen "kaikki on ok, ei hätää, eteenpäin vaan".

Kuten aiemminkin sanottua ei saisi unohtaa ottaa aikaa itselle. Kun pieni hetki vaikka pari biisiä kuunnellen voi auttaa jo tai sitten vaan hetki autossa istuen yksin töiden jälkeen. Toki jos arki mahdollistaa niin miksei pidempi kävely tai juoksulenkki mielen purkuun on mitä oivallisin.

Ei tarvitse itsensä ja olemisensa suhteen vainoharhainen olla tai liikaa alkaa tulkitsemaan, mutta välillä hyvä pysähtyä itsensä äärelle ja vaikka kysyä itseltään "Mitä kuuluu?" Ja kuunnella vastaus.

Seuraavana askeleena sitten ottaa tai koittaa mahdollistaa itselleen arkeen niitä pieniä hetkiä joilla auttaa itseään jaksamaan. Jokainen tavallaan ja tyylillään tottakai. Ja mieltä kun voi "nollata" muutenkin kuin alkoholilla.

Huomioidaan hektisyyden keskellä siis myös itsemme, vaikka helposti itsensä unohtaa huomioidessa muita arjen hulinassa. Oma niin psyykkinen kuin fyysinen hyvinvointi on tärkeää.

Itse itsestään huolehtien ja auttaen eteenpäin ja näin voimme/saamme olla läheisimmillemmekin enemmän sekä pidempään.

IsiMiesMoodi

 

Aikaisemmin olen kirjoittanut pariin otteeseen vanhemmuudesta ylipäätään. Nyt ajattelin taasen  hiukan syventyä ja perata isyyttä, koska itsekin isimies olen.

Itsestään selvää ei ole mikään mitä isyyteen tulee. Ja tuleeko ollenkaan isäksi, jotkut tulee vahingossa ja jotkut ei vaikka kuinka yrittää. Oli miten oli niin isäksi tuleminen on suuren suuri asia.

Jokainen päivä on uuden oppimista ja asioiden sisäistämistä kuten jo sanottua. Omat asenteet, tottumukset ja tavat kokevat myös muutoksia. Elämän prioriteetit menee uusiksi myös.

Isä kun on ainoa mies, joka viettää elämänsä toivon sitä, että hänen lapsensa pärjäävät elämässä paremmin kuin hän. Välttäen sudenkuopat ja virheet sekä erheet joita elämä isälle eteen tuonut.

Isänä ei tee numeroa tuosta toiveesta ja toimimisesta sen eteen. Isä tekee hieman enemmän työtä ja askareita sekä toimia asian eteen. Nukkuu normaaliakin vielä vähemmän ja vastapainoisesti murehtii sekä huolehtii hieman enemmän.

Joka ikinen päivä ja hetki Isä kun katsoo lapsiaan hän näkee mahdollisuuden tarjota lapsille elämä jollaista hänellä itsellä ei ollut tai enää tule olemaan. Välillä itseään jos erehtyy miettimään ja asioitaan niin saattaa tuntua pahalta, kun käy läpi asioita/haasteita joita elämä eteen heittänyt. Mutta tajutessaan mahdollisuuden auttaa lapsiaan välttämään vaikeuksia ajatukset taas kirkastuu.

Isä ei halua näyttää eikä näytä tai korostaa väsymystään. Väsyneet silmät varjotaan hymyn taakse ja aina löytyy voimaa sekä virtaa lasten vuoksi. Isä on aina mahdollisuuksien mukaan paikalla ja tulee apuun silloin, kun lapsen/lapsien tilanne sitä vaatii. Ollen se peruskallio.

Isä opettaa lapsiaan olemaan ja  toimimaan suoraselkäisesti, kuinka olla kiltti/ystävällinen. Ja ennenkaikkea kuinka jatkaa ja painaa vain eteenpäin, kun elämä käy vaikeaksi ja potkii kunnolla päähän.

Sinä yhtenä kauniina päivänä, kun lapset jahtaavat omia unelmiaan tai lapset ovat saavuttaneet paikan elämässä johon halusivat ja johon Isä ei pystynyt pääsemään. Isä ei juhli saati sano sanaakaan, Isä vain hymyilee ja myhäilee tyytyväisesti itsekseen.

Kaikki mitä lapsilleen isä halusi on saavutettu.

Enkä nyt tässä/tällä tekstillä vähättele äitiä/äitejä millään muotoa. Lapsi tarvitsee sekä isää että äitiä. Itse vaan enemmän pohtinut elämää ja sen kulkemista lasten kanssa isän näkökulmasta.

KiintymysAhdistus vai AhdistusKiintymys

Nykymaailmassa ihmissuhteiden syvempien sekä vähän pinnallisempienkin muodostaminen on haastavaa. Välillä tuntuu, että lähes mahdotonta. Kun jokaisella tuntuu olevan "kiire" ja kohtaamiset arjessa ovat vain lyhyitä välähdyksiä sekä hetkiä. Toiseen ihmiseen tutustuminen ja tavoittaminen on vaihtunut monessa yhteydessä siihen, että on vaan "hyvänpäivän tuttuja" ja moikka-kavereita.

Kuitenkin kaikki ihmiset ainakin jollain tasolla kaipaavat tai ainakin tarvitseva elämäänsä (syvempiä) ihmissuhteita. Ystäviä, kumppania ja rakkaita joiden kanssa viettää aikaa. Kun ei sukulaisiakaan enää niin usein nähdä, tai nähdään mutta vain ohimennen. Toiset toki haluavat olla enemmän omissa oloissaan ja saattavat jopa ahdistua syvemmistä ihmissuhteista. 

On kuitenkin ihmisryhmä, joka jatkuvasti pelkää ja luulee, että läheiset, rakkaat ja tärkeät ihmiset hylkäävät ja poistuvat mitään sanomatta ihmisen läheltä. On sitten kyse tosiaan ystävistä tai parisuhteesta. Tällaista kiintymyssuhdetta kutsutaan tietoviisaiden mukaan nimityksellä loogisestikin ahdistuneeksi kiintymyssuhteeksi. 

Tuollaisessa kiintymyssuhteessa ihmisellä on jatkuvasti turvaton olo ja lähteisyyden/yhteenkuuluvuuden tunne valtava sekä jatkuva. Ihminen väistämättä ja monesti tiedostamattaan yliajattelee asioita ja elää etukäteen skenaarioita ihmissuhteesta, jotka eivät totta ole tai eivät tule tapahtumaan. Ihminen välittää ja rakastaakin läheisiään, ystäviään ja kumppaniaan valtavasti. Jollain tasolla jopa liikaa, jolloin menettämisen pelko vain korostuu.

Pienen pienetkin muutokset ovat pelottavia olivatpa ne sitten suuntaan tai toiseen ihmissuhteissa. Ihminen ei osaa "oikealla" tavalla suhtautua asioihin vaan kaikki reagoiminen menee yli. Tällaisia yli menon kohteita suhteissa on esimerkiksi keskustellessa toisen ihmisen äänensävyn muuttuminen toisenlaiseksi. Siitä sitten rakennetaan mielessä vaikka millaisia kauhukuvia. Aivan kuten siitä jos toinen ei pidäkään yhtä paljon yhteyttä kun aikaisemmin tai ei heti vastaa esim viestiin. Varsinkin nykyaikana, kun kokoajan pitäisi olla saatavilla.

Tuollaisessa tilassa ihmisen rauhoittuminen tai arjessa paikalleen asettuminen edes hetkeksi on vaikeaa ehkä joissain tilanteissa jopa mahdotonta. Eikä vaan yksinkertaisesti pystymisen lisäksi edes osaa rauhoittua, kuten joskus aikaisemmin tai kuten muut ihmiset. 

Ahdistuksen tila on kuitenkin sellainen tila, joka valehtelee ihmiselle ja saa ihmisen elämään rinnakkaistodellisuudessa kaiken pahan ja epävarman keskellä. On kuitenkin asioita, jotka saavat ihmistä lähemmäs oikeaa todellisuutta ja tiedostamaan sen, että ei oikeasti ole yksi tai muut häviämässä elämästä. Tuollaisia asioita ovat rakkaus, välittäminen ja ystävyys joka aitoa ja pyyteetöntä on. Kunhan vaan kykenee hetkeksi edes huomioimaan noita asioita.

Jos ihminen kykenee noihin edellä mainittuihin asioihin edes hetkeksi tarttumaan jatkuva paniikin tunne vähenee ja ajan mittaan loppuukin. Oma hyvinvointi paranee ja jatkuva pelko sekä sydämen särkyminen mielen syöttäminen kuvitelmien vuoksi loppuu. 

Pienin askelin on edettävä jos/kun haluaa asioita eteenpäin. Kuten muutenkin elämässä. Eikä sitten eristäydy tai koe yksinäisyyttä sellaisten asioiden takia, jotka eivät totta ole. Meitä kun on niin moneen junaa tällä pallolla. 

Kun saapuu vaikea yö

Joka ilta, kun lamppu sammuu, ja saapuu oikea yö...niin ihana ja mahtava unilaulu. Joka seurannut omasta lapsuudesta mukana ja on omien lasten unilauluna iltaisin myös. Turvalliset, kauniit sanat ja rauhallinen melodia taustalla. Mitä muuta unilaululta voisi toivoa.

Ei oikeastaan mitään. MUTTA tuon laulun teema ja sanat on sellaiset, jotka eivät välttämättä kaikkien (aikuisten) yöhön resonoi samalla tavalla. Yö, kun on pitkä, yksinäinen ja pimeä jos se nukkumatti ei tulekaan käymään.

Voi asettua sänkyyn, kun on päivän touhuista ja tekemisestä rauhoittunut ja vetää peiton korviin valmiina unille. Sitten tapahtuu jotain, ei tiedä mitä ja uni ei tulekaan. Vaikka kuinka yrittää ja tietää että nukkuminen tärkeää ja unta tarvitsisi saada.

Pimeä laskeutuu ja kaikkialla on hiljaista, kuuluu vain kellon tikitys jos sekään. Ajatuksia alkaa tulvia päähän mitä moninaisempia. Osa hyviä, mutta pitkälti ei niin hyviä. On elämän haasteet, ongelmat, raha-asiat ja mitä ikinä kenelläkin on.

Tuossa kohtaa tietää, että yöstä tulee pidempi kuin se nukkuen olisi. Ahdistus alkaa nousta ja sängyssä pyöriminen lisääntyy. Ajatukset jatkaa sarjatulitusta ja välillä pitää nousta kävelemään tai muuta.

Toki voi kokeilla rauhoittavaa musiikkia, mutta ei sekään kaikilla toimi. Ja sitten on lääkkeet joita melkoisen helposti tarjotaan vaihtoehdoksi, mutta eivät pitkässä juoksussa tee hyvää. Luonnollinen väsymys olisi parempi.

Siinä sitten ihminen miettii elämäänsä, menneisyyttä ja tulevaa. Eikä ahdistuksen kasvaminen ole mitenkään outoa. Saattaa tuntea itsensä yksinäiseksi (kenelle nyt yöllä soittaa). Ja haluaisi vain nukahtaa, mutta ei se väkisin onnistu.

Aika matelee eteenpäin, mutta sekin liian hitaasti. Tuohon kaikkeen kun lisää vielä mahdolliset mielen haasteet/mielenterveysongelmat niin paketti on valmis. Yksin ilman apua/tukea ja kaikkein ikävimmät ajatukset saattavat täyttää mielen. Ja pelkotilat saattavat ottaa mukaansa pään sisäisten kelojen matkaan.

Pitää vaan jaksaa sinnitellä ja koittaa selvitä yöstä ja ajasta. Mahdollisesti uni jossain kohti tulee, mutta jos ei niin sitten kun aamu alkaa sarastaa tietää olevansa voiton puolella. Tietää, että kohta alkaa uusi päivä ja tuska helpottaa tai ainakin hukkuu tekemisen alle. Väsymys kuitenkin alkaa painaa jossain kohti ja tiedostaa mistä se johtuu.

Edellä mainitulla tavalla hyvin usean ihmisen yö/yöt menee. Ei ole mukavaa ja tarvitsisi tukea/apua, mutta kuten aiemminkin sanottua ei sitä niin vaan saa. Jokainen on oikeutettu yöuneen ja pidemmällä aikajänteellä ilman unta oleminen ei hyvää tee.

Nukkumatin vierailua odotellessa siis.

Hyväsydämisyys

Hyväsydämisyys nykypäivän maailmassa on harventumaan päin oleva piirre ihmisissä. Moni keskittyy liialti vain itseensä, omaan tekemiseen, toimimiseen ja minän rakentamiseen. Samalla siinä sitten unohtaa muut ihmiset jopa ne läheisimmät ympäriltä ja keskittyy ns vain omaan napaan, ihan kun maailma vain yhden ihmisen ympärillä pyörisi. Tottakai hyväsydämisyyden väheneminen nyky yhteiskunnassa on senkin tulosta, että ns kovat tyypit maailmassa pärjää ja pääsee nopeammin eteenpäin tavoitteissaan, kun raivaa toiset tieltään.

Kivisydän ja kovana tyyppinä oleminen ei varmasti ole helppoa, vaikka kyllä siihenkin tottuu. Ja varmasti helpottaa omiin henkilökohtaisiin maaleihin pääsemistä, kun keskittyy vain itseensä. Mutta nykymaailmassa pienet teot ja toisten huomiointi on kuitenkin tärkeää, kuten on ollut aikaisemminkin. Lienee nykymaailman kasvatusmetodeissa ja toimintamalleissa paljon tekoa tuon kanssa miten muut huomioi (itsekin vanhempana koitan lapsia kasvattaessa painottaa muiden huomioon ottamisen). Mutta ei se ole helppo hyväsydämisilläkään, joista sitten kivisydämiä helposti tulee. 

Kuulostaa varsin ihanalta jos/kun ihmisellä on hyvä sydän (enkä tarkoita toiminnallisesti) ja kaikki ihmiset huomaavat sinut, kun olet heitä varten ja autat, koska olet hyväsydäminen. Se hinta kuitenkin, jonka hyväsydäminen ihminen joutuu maksamaan on kohtuullisen iso. Eikä hyväsydämisyys ole kyseisenlaisille ihmisille itsestään selvyys. 

Aina tarjoutuu apuun ja on olemassa muita varten oli oma tilanne mikä hyvänsä. Ihminen siis antaa itsestään ihan kaiken huomioidakseen muita, mutta vastineeksi sitten taas ei saan läheskään niin paljon mitä antaa. Joskus vain murto-osan. Siltikin hyväsydäminen ihminen kyseenalaistaa sen tekeekö ja antaako hän oikeasti tarpeeksi.

Kyseisenlainen ihminen on aina paikalla kun tarvitaan tai ainakin ilmestyy paikalle jos joku jeesiä tarvitsee. Useaan kertaan noin kun tapahtuu ympäröivät ihmiset eivät sitten loppuviimein enää arvosta sitä kaikkea mitä toinen itsestään antaa ja muiden eteen tekee kaiken jättäen omat tarpeensa ja asiansa toissijaisiksi. Hyväsydämisestä tulee siis itsestäänselvyys.

Hyväsydämiset ihmiset myös tuntevat kaikkia tunteita sekä asioita niin isosti sekä syvästi, että kaikki eivät sitä välttämättä ymmärrä. Yksi pienikin sana keskustelun lomassa saattaa romuttavasti vaikuttaa ja hyväsydämisen ihmisen päivä ja jopa useampikin päivä saattaa pilalla olla. Tästä huolimatta he antavat anteeksi nopeasti, josta seuraa monesti pettämisen ja hyväksikäytön kierre, jota ei hyväsydäminen huomaa tai halua huomata. Aina vaan luottaa.

Oikeasti läheisten ihmisten piiri hyväsydämisillä ihmisillä on todella pieni. Ajan saatossa he, kun ovat oppineet, että on parempi omata yksi hyvä ystävä kuin 100 morjestustuttua. Tuo heijastuu siitä, että hyväsydämiset ihmiset tiedostavat mitä ystävin tulee sen, että uskollisuus on harvinaista. Vaikka muiden ihmisten eteen tekevätkin paljon.

Hyväsydämisyys ei todellakaan ole heikkoutta vaan päinvastoin se on vahvuutta ja sellainen piirre ihmisessä/ihmiskunnassa mitä tulisi vaalia. Jotkin ihmiset vaan edellä kuvatulla tavalla käyttävät häikäilemättä hyväsydämisiä hyväkseen ja kohtelevat kuin roskaa saatuaan itselleen sen mitä tarvitsevat. Hyväsydämisyys ja kiltteys on siis harvinaisuus nykyajan maailmassa. 

Ei pidetä ketään itsestäänselvänä, eikä anneta hyväsydämisyyden kadota maailmasta.