Koulukiusaamista

Nykymaailman aikaan kuten jo vuosikymmeniä aiemmin on lapsia kiusattu koulussa. Vuosien kuluessa kiusaaminen ilmiönä on enemmän ja enemmän noussut pinnalle ja ylittänyt uutiskynnyksiäkin eikä vaan ole koulujen/oppilaitosten sisäisissä puheissa. Tuosta esiin nousemisesta johtuen en tiedä onko kiusaamista nykypäivänä enemmän kuin ennen, vai onko vain pahempaa/vakavampaa ja siksi otsikoita saa.

Tuo näkyvillä oleminen ja ihmisten huulilla oleminen on vain ja ainoastaan hyvä asia. Ennenmuinoin, kun itse olin nuori kiusaamisesta vaiettiin ja koitettiin pienessä piirissä koulun toimesta hoitaa asiat ja sopia kiusaamistilanteet. Tuo kuitenkaan ei ihan ottanut tuulta alleen ja toiminut kuten suunniteltua ja tuosta jos mistä itselläni paljon kokemusta kiusatun roolissa. 

Kiusaamista siis on paljon ja aivan varmasti jokaisessa oppilaitoksessa. Ihan ensimmäisestä luokasta (mahdollisesti jo päiväkodista) alkaen aina yläkouluun ja ammatillisiin opintoihin asti. Kiusaamisen ilmeneminen ja sen muodot tosin ovat erilaisia. Johtuenko sitten ikätasosta vai mistä. Nykypäivän ehkä yleisin kiusaamisen muoto on henkinen kiusaaminen, joka ulkopuolisen silmään näkymätöntä, mutta saattaa kiusattuun jättää isommat arvet (näkymättömät) kuin fyysinen kiusaaminen.

Alaluokilla (1-3)kiusaaminen omassa lapsuudessa oli nimittelyä, lällättelyä, ilkkumista ja pienimuotoisesti fyysistä kuten tönimistä ja lyömistä. Tuolloin ei ollut sosiaalista mediaa saati internettiä niin vahvasti ja kaikkien saatavilla, kuten nykypäivänä. Juuri tuo sosiaalinen media sekä internettiin pääsemisen helppous ovatkin isoimmat tekijät, jotka nykypäivän kiusaamisen mahdollistavat.

Sosiaalisessa mediassa haukutaan, pilkataan ja luodaan kiusatuista meemejä ja nuo näkee sitten muutkin kuin kiusaajaporukka ja kerrotut asiat leviävät kulovalkean tavoin paikasta toiseen. Ulkopuolisen silmiin/korviin tuo nykykiusaaminen tosiaan ei välttämättä osu tai siihen ei niin kiinnitä huomiota. Ainoastaan kiusaamisen kohteena oleva tietää mitä kokee ja kuinka pahalta tuntuu.

Sitten ylemmillä luokilla (4-9) kiusaaminen itseäni kohtaan muuttui enemmän fyysiseksi eikä rajoittunut vain kouluaikana tapahtuvaan kiusaamiseen. Kiusaaminen ulottui ensin koulumatkoille ja myöhemmin myös vapaa-ajalle. Tuolloin tuli turpaan vähintään sen 5 kertaa viikossa. Eikä tuo loppunut vaikka oli kiusaamiskyselyitä ja vastaavia. 

Lähinnä tuollaiset kyselyt vaan lisäsivät kiusaamista, kun ennen kyselyitä kiusaajat uhkailivat jos laittaa heidän nimen paperiin ja kyselyn jälkeen kiusaajat muiluttivat, kun olettivat että oli heidän nimi paperissa. Opettajat puhuttelun pitivät kiusaajille (ihan kun tuosta olisi apua) ja se oli siinä. Sama ralli jatkui "normaalisti". 

Nykyään yläluokkien kiusaamismuodot pääsääntöisesti fyysisen väkivallan ulkopuolella, poikkeuksia lukuun ottamatta, eli painotus tuollakin henkisessä väkivallassa. Nuoret ja nuoret aikuiset osaavat olla julmia(kuten lapsetkin) toisilleen harjoittaessaan kiusaamista. Kiusaaminen saattaa johtaa kiusatun mielen romuttumiseen, arjesta selviämisen vaikeutumiseen, itsensä vahingoittamiseen (viiltely) ja pahimmassa tapauksessa oman hengen riistämiseen, muutama esimerkki vain.

Aikuisikä sitten on taasen oma lukunsa mitä kiusaamiseen tulee, koska myös tuolloin kiusaamista esiintyy, eihän se vaan voi hävitä...vai voisiko? Kiusaaminen tapahtuu työpaikoilla, jotka (omasta kokemuksesta) pahimmillaan ovat kuin koulun piha, jossa on ne kovaääniset esillä olevat kiusaajat, jotka lyttäävät muut sekä muiden ideat, ehdotukset ja toimintamallit. Ja mikä surkuhupaisinta, monesti "välituntivalvoja" eli pomo on autuaan "tietämätön" kaikesta ja keskittyy vaan omiin asioihinsa. 

Olkoon tämä vaikka alustus ja seuraavassa tekstissä hieman lisää analysointia.

Hop, Hop, Hoppua

Muutama sananen arjen kulkemisesta ja toimimisesta. 

Jokainen päivä on erilainen ja tekemistä, touhua ja sattumuksia mahtuu jokaiseen päivään. On kuitenkin yksi asia mikä monella on osa arkea ja josta kuulee ihmisten puhuvan ja jopa toistavan sitä liiaksi asti. Etenkin pienten lasten kanssa tämä sana/asia nostaa päätään turhankin usein.

Tämä sana nimittäin on KIIRE. 

Tuota sanaa ihmiset toistelee päivät pääksytysten ja kauhia hoppu on jokapaikkaan eikä välttämättä osata nauttia arjen pienistä hetkistä. Kuten esimerkiksi hienoista lumiukoista näin talvella tai linnuista joista ainakin pienet lapset innostuu/kiinnittää huomion.

Oma tulkintani (ei mikään faktuaalinen tosi) on se, että kiireen olemassaoloon vaikuttaa vain ihmiset itse. Kiire sanana ja käsitteenä on itse tehtyä ja rakennettua. 

Aikataulutusta ja suunnitelmallisuutta päivään laadittaessa,kun huomioi hyvissä ajoin toiminnan aloittamisen ja liikkeelle lähdön niin hups ei olekaan kiirettä.

Lapsille sanotaan "tule nyt, on kiire sinne ja tänne" tai "ei ole aikaa jäädä tähän on kiire tehdä jotain"

Esimerkki: taaperon kanssa 200metrin matka voi olla hyvin pitkä ajallisesti, kun on kaikkea hienoa ja jännää nähtävää jokapaikassa. Hyvissä ajoin liikkeelle/toimimaan niin ei tule KIIRE ja on mahdollisuus nauttia arjen pienistä ihmeistä.

Take it easy!

Rakkaat lapset

 Omat rakkaat lapset nuo elämä suola, pippuri, sokeri ja kaikki muut mausteet. Ilman heitä olisin itse täysin eri ihminen ja jäänyt niin paljosta paitsi.

Moni sanoo, että isäksi / äidiksi tullaan, mutta eihän asian laita noin olen. Isyyteen ja äitiyteen kasvetaan, opitaan ja kehitytään ihan jokapäivä ja kokoajan. Ei ole itselle ainakaan tullut sellaista päivää eteen, että ei olisi jotain uutta oppinut joko itsestäni, lapsen kasvatuksesta, vanhempana olemisesta tai elämästä ylipäätään lasten kanssa.

On ne loputtomat kyselyhetket, uhmakiukut, vauhti sekä vaaralliset tilanteet ja ne iki ihanat halihetket ja kädestä kiinni pitäen yhdessä kulkeminen (vain muutama esimerkki merkityksellisistä hetkistä).

Välillä vaan ei haluaisi itse myöntää sitä miten nopeasti aika menee ja kuinka nopeasti lapsi kehittyy/oppii. Esim. omaan taaperon tapaan lausutut sanat ja lauseet ovat jotain niin ihanaa ja merkittävää. Mutta jossain kohti sanat/lauseet aletaan sanoa ns. normaalilla tavalla ja on otettu iso askel eteenpäin. 

Noissa hetkissä itse pysähtyy, herkistyy ja miettii mihin se aika on juossut. 

Sitten on se näkökulma, joka saa pysähtymään ja toivomaan että voisi aina olla lastensa matkassa mukana tukena, apuna ja turvana. 

Eli isänä/vanhempana annan kaikkeni lapsilleni, autan, tuen, kannusta, olen turvana ja kuljen mukana joka hetkessä sekä paljon muuta. Ja tuo kaikki mitä annan on sitä varten, että joku kaunis päivä lapset osaisivat ja pystyisivät toimimaan ilman minua ja pärjäisivät tässä hullussa ja jatkuvasti muuttuvassa maailmassa.

Isoja ja merkityksellisiä hetkiä arki lapsien kanssa täynnä joka ikinen päivä. Nautitaan niistä ja eletään jokainen niin hyvä kuin huonokin hetki kerrallaan. Jokainen hetki on kultaakin kalliimpi. Ja joku päivä lapset isoiksi kasvaa ja astuvat omaan elämään vanhempien väistyessä, vaikka ihan aina lapsen vanhemmille ovat(itselleni ainakin) niitä pikkuisia kultamussukoita.

Kotiseuturakkaus

Se kaupunki tai kylä jossa synnytään ja lapsuus sekä nuoruus vietetään ei ole vain paikka suomessa. Ainakin itselleni se on miljoonasti enemmän.

Itse synnyinkaupungissani asuessani en pitänyt paikkaa kovin ihmeellisenä tai muutenkaan merkittävänä. Se kun oli vain paikka jossa asui. Voi kuinka väärässä tuolloin olin ja viimeistään nyt noin 14vuotta myöhemmin asian olen käsittänyt.

Tuo pieni kaupunki tehtaiden varjossa on paikka jossa näin keski-ikäisenä pääsee irti arjen huolista sekä murheista, voi olla hetken se pieni poika joka sielä kerran olin, muistot paikoista saa hyvän mielen, voi viettää aikaa omien vanhempien kanssa ja näkee ystäviä sekä tuttuja (ei sillä että kaikkia tuttuja haluaisi nähdä).

Harvemmin synnyinkaupungissa tulee enää vierailtua tai pidempää aikaa oltua, mutta noina harvoina kertoina kun sielä käy niin paikan merkitys elämässä vaan korostuu. Ei nyt liikutukseen asti(vielä ainakaan), mutta jotain spesiaalia siinä kaupungissa on.

Ja ylpeänä saa kantaa kotiseudun murretta tai sen kaltaista puhetyyliä nykyisellä kotiseudulla ja ehkä huomaamattaan korostaa sitä(noin olen kuullut sanottavan).

Joskus myöhemmin ehkä palaan ns. takaisin kotiin pysyvästi, mutta vielä tässä kohtaa elämää nautin niistä lyhyistä ajoista joita kaupungissa saan viettää. 

Summasummaarum ylpeä olen kaupungista jossa olen saanut kasvaa ja sillä aina paikka sydämessäni. 

Vuodet vaihtuu, muuttujia tulee - vaan jotkut asiat pysyy

 Nykypäivän ihmisten elämässä muuttujia on enemmän kuin niitä asioita, jotka pysyvät ennallaan tai ovat kiinteitä. Ei ole mitenkään kiveen hakattua, että seuraavan vuoden ajan on esim työ, talous, terveys mallillaan.

Työn suhteen on nykymaailmassa ja sen menossa ehkä suurin muuttujien mahdollisuus, kun joka paikasta leikataan ja supistetaan määrärahoja sillä seurauksella, että työntekijävähennyksiä tehdään. Lisäksi on nopeaa, helpompaa ja halvempaa työvoimaa tarjolla - laatu sitten ei välttämättä ole sitä toivottua. Mutta ei nyt jäädä sorviin enempää kiinni.

Talous kokee muutoksia alati ja on vahvasti sidonnainen työhön. Arki heittää eteen mitä erinäisempiä haasteita ja yllättäviä rahareikiä on enemmän kuin reikiä reikäjuustossa. Tukia leikataan niiltä ketkä niitä saa ja pahimmassa tapauksessa joku tuki lakkautetaan jollain hämmentävällä perusteella kokonaan.

Terveyden suhteen ei voi mitään varmaa sanoa, jos aletaan ihan pieniin flunssiin ja muihin kiinnittää huomiota. Illalla voi olla terve ja aamulla sairas. Mutta isommassakin kuvassa terveys niin psyykkinen kuin fyysinenkin voi muuttua erinäisten tekijöiden seurauksena. Elämän kriisi/kriisit eskaloituu ja oma sietokyky ylittyy niin psyykkisesti kuin fyysisestikin ja seurauksen voi olla monitasoinen sairastuminen, jonka hoito pitkä prosessi ja kysyy nappulaa lompakosta. Sekä tietty vaikuttaa suurissakin määrin juuri työn tekemiseen ja onko siihen kykenevä.

Loppuviimein kun alkaa ajattelemaan oikein tarkkaan niin nuo arjen ja elämän muuttujat luovat pienen (miksi ei joskus isommankin) oravanpyörän. Jossa sitten ihminen pyörii kuukaudesta toiseen. Mainitsemani muuttuja tässä ovat ehkä jonkun mielestä negatiivisia, mutta kuten yleensä negatiiviset ja huonot asiat jää paremmin mieleen aiheuttaen isomman muistijäljen niin siksi kerron niistä. 

Ei kuitenkaan pidä sulkea pois positiivisia muuttujia joita ihmisillä myös on elämässä ja jotka tuovat valoa sekä iloa elämään. Toisaalta kun miettii niin osaisiko ihminen arvostaa niitä pienenpieniä positiivisia muuttujia ilman noita negatiivisia. Kun ei olisi tietoa tai kokemusta siitä mitä ja miten huonosti asiat voisivat olla. Mietinpä vain?

Muuttujia kuten sanottua on paljon ja ne tekevät elämästä elämisen arvoista niin hyvässä kuin pahassakin ja ilman niitä olisi vain sitä tasaista harmaata arkea (jota voisi kyllä joskus ihan kokeillakin). Mutta on myös asioita, jotka eivät muutu ja jotka ainakin itselleni ovat kultaakin kalliimpia. 

Tuollaisia asioita/ihmisiä ovat ystävät, siis sellaiset ystävät, jotka ovat kulkeneet elämän polulla mukana jo ihan pikkupojasta asti tai tulleet mukaan nuoruudessa. Sellaisia, jotka pitkänkin tauon jälkeen tuntuvat siltä kuin olisi viimeksi eilen nähty ja se jokin sanaton yhteys on ja pysyy vaikka aikaa kuluu ja ajan luistin urtaa meitä monellakin tapaa.

Voi puhua puutaheinää ja kertoa huonoja vitsejä tai sitten voi keskustella vakavammista asioista sekä elämän haasteista. Nuo ystävät ei tuomitse tai hylkää, vaan pysyvät tukena ja jaksavat, vaikka itse tietäisi ajoittain olevansa mailman raskain ihminen ja keskustelukumppani. 

Ystävien tapaaminen usein ei ole välttämätöntä, kun tietää ja tuntee, että ystävyys on aitoa ja voi luottaa siihen, että toinen on olemassa. Nuorempana sitä ei tiennyt tarkkaan mitä ystävyys merkitsee ja luuli, että ystävä katoaa tai häviää jos ei useana päivänä viikossa vietä aikaa yhdessä tai nää. Mutta nyt vanhempana ja "viisaampana" sitä tietää, että oikea ystävyys kestää ja kantaa vaikka tulisi erimielisyyksiä tai riitojakin jotka ajaisi vuosiksi erilleen. Eikä maantieteellinenkään etäisyys ole este, ainakaan nykymaailmassa, kun on viestit ja erinäiset videoyhteydenpitomahdollisuudet. 

Mutta mikään ei voita sitä kun ystävän tapaa kasvotusten in real life, kuten sanotaan. Siinä on jotain sellaista mikä allekirjoittaneelle on kultaakin kalliimpaa ja nuo hetket on niitä kun ainakin voi olla oma itsensä. 

Isosti kiitollinen omista parista ystävästä olen ja tahdon tuleville sukupolville opettaa myös sen miten tärkeitä ystävät on. Eikä niitä ystäviä tarvitse kymmeniä olla. pari todellista ystävää on riittävästi. Ei se määrä vaan laatu.

Ja loppuun vielä sen sanon, että oikeita ystäviä ei ihan joka oksalla istu ja pitkiä ystävyyssuhteita ei niin vain hektisessä yhteiskunnassa muodostu. Jos on edes yski oikea ystävä niin pidä siitä kiinni ja vaali ystävyyttä.

Kiitos

AattoAjatuksia

Grinch ei elokuvassa ja tarinassa vihannut joulua.

Itseasiassa Grinch vihasi/karsasti ihmisiä ja heidän luomaan kaaosta ja hömpötystä mikä liittyy jouluun. 

Ja itse kun asiaa olen miettinyt menneinä jouluina niin hyvin pystyn kyseisen elokuvan päähenkilöön samaistumaan. 

Kun itse olin pieni lapsi niin  joulut oli ihania sekä hillittyjä. Oli muutamat perinteet joista pidettiin parhaan mukaan kiinni sukulaisten ja perheen kanssa. Kuten Joulupuuron syönti, Joulurauhan julistuksen kuuntelu, Joulusauna sekä yhteinen aattoilta perheen/sukulaisten kera. Unohtamatta ah niin tärkeitä lahjoja.

Nykyään suunnilleen samanlaisia perinteitä on, joista koittaa pitää kiinni. Tärkeimpänä kuitenkin se, että saisi läheisten kanssa olla ja nauttia rauhasta sekä mukavasta tunnelmasta. 

Tuossa kohtaa tulee kuitenkin monelle se tenkkapoo. Kun ei ole vain sitä rauhaa ja yhdessä oloa. On tekemistä, menemistä, laittamista, häsäämistä sekä hömpötystä. (enkä nyt sitä sano etteikö joulua tulisi valmistella - rajansa kaikella kuitenkin). Viikkoja ellei kuukausia aikaisemmin aletaan touhottaa erinäisiä joulujuttuja ja koristeista sekä joululauluja alkaa ilmestyä koteihin, kauppakeskuksiin ja kaduille. 

Ja mitä lähemmäksi aatto tulee sitä hektisemmäksi (kilpa)valmistelu ja jouluhäsä menee. Ei ole sitä rauhallista yhdessä tekemistä tai ainakin siltä tuntuu. Koitetaan kilpailla ja tehdä enemmän, parempaa ja suurempaa kuin edellisinä jouluina tai mitä muilla on. Sitten jaetaan sitä "täydellistä harmoniaa" somessa ja kilpaillaan kenellä on jouluisin joulu. Ilmapiiri on kireä ja kokoajan on aikataulu missä pitää pysyä.

Aatto kun koittaa niin aikataulu kiristyy entisestään ja on tinkelitonkelia ja krumeluuria jokaisessa nurkassa. Paahdetaan aaton läpi oikeasti pysähtymättä ja that's it. Vatsa turvoksissa nukkumaan ja odottamaan että aatto taas vuoden päästä koittaa.

Toki on olemassa paljonkin ihmisiä ja perheitä, joissa joulu on erilainen mitä edellä kuvailin. Ja tuo on hienoa, kun on sitä aitoa yhdessäoloa ja lähimmäisen rakkautta ilman mitään showta tai muuta tajunnan räjäyttävää joulutykitystä. Rauha, se hetki ja tärkeät ihmiset...sitä on joulu, ainakin itselle.

Grinch oli oikeassa

Suoraan syvään päähän

 Jokainen aamu on uusi mahdollisuus sanotaan, mutta mahdollisuuden laadusta ei ole aina takeita. Varsinkin kun epäonnistuminenkin on omalla tasollaan onnistumista. Eikä siinä, että kaikki päivät olisi alinomaan huanoja tai vastaavaa.

Varsinkin kun nykypäivänä jokseenkin vaikea saada apua tai päästä avun piiriin mitä esimerkiksi tulee mielenterveyden ongelmien kanssa painivien asioihin. Paljon toistetaan "hakeudu avun piiriin" "kyllä apua saa" jne. Tietämättä kuitenkaan sitä millainen prosessi on kyseessä ja millaista/milloin apua ylipäätään alkaa saamaan. Ja apua, kun on tarjolla niin monenlaista/monelta taholta. 

Pelkästään se että joka ikinen päivä koittaa selvitä ja löytää sen "kultaisen keskitien" jota kulkea saattaa olla vaikeaa ja lannistaa monet. Eikä tuon seurauksena sitten jaksa enää yrittää, vaikka korvissa kaikuu monien sanat "kyllä kaikki järjestyy" "täytyy vaan yrittää". Täysin toinen luku/asia on sitten se, että miten ja mistä lähtee apua hakemaan, sitten kun siihen voimavaroja ihmisellä riittävästi on. On yksityinen sektori ja  julkinen sektori ja noillakin tahoilla ns matalan kynnyksen palvelut joihin "helppo" hakeutua.

Yksityinen sektori raastaa lompakkoa siihen malliin, että tikkaukset ei meinaa kestää, joten se olkoon niille, joilla on pinkka kunnossa tai tukiverkkoja, jotka auttaa taloudellisesti. Kun esim työterveydenkään kautta ei apuja loputtomiin tule (riippuen sopimuksesta). Joten tavantallaajalle vaihtoehto on julkinen puoli joka usein pitkässä juoksussa viimeistään tuottaa jotain tulosta.

Matalalla kynnyksellä MT-palveluihin useissa kaupungeissa helppo hakeutua ja kertoa haasteistaan. Sitten odotellaan kotona (tai missä nyt majaansa pitää) kuukauden päivät, että saa puhelun hoitavalta taholta. Puhelussa sitten käydään toistamiseen samat asiat läpi, jotka jo kerran kertonut suusanallisesti ja kirjoittanut terapianavigaattoriin. Seurauksena keskusteluapua joko etänä tai paikan päällä. Ja se kylmä toteamus "ei meillä muita palveluita ole kuin keskustelu, hakeudu itse lääkäriin".

Joten aloitetaan sama hakeutumisrumba uudelleen ja koitetaan saada aika lääkäriin, joka ei ihan niin helppoa ole, kun "ei akuutti/päivystyksellinen asia ole". Lääkärille sitten kun sinne pääsee niin kerrotaan taas kaikki mitkä jo moneen kertaan ennenkin, vaikka tiedot löytyy kyllä kirjauksista. Eikä aina noiden asioiden läpikäyminen ole ihmiselle helppoa, jos/kun ne repii haavat auki jotka ajaneet siihen pisteeseen missä on MT-asioiden kanssa. 

Vihdoin sitten saa lähetteen erikoissairaanhoitoon, jossa mahdollinen lääkitys laitetaan jiiriin, saa seurannan itselleen ja psyykepuolen asioiden kehitykselle, (julkisen puolen)terapia oikeus astuu kuvioihin ja asiat on lähtökuopissaan siihen että voisi alkaa järjestymään.

Enkä nyt millään muotoa sano, että kaikilla olisi asioiden kulku tuollainen, mutta piiitkän kaavan kautta mentäessä tuollaista usean kuukauden taistelua se on. Johon suurelta osin vaikuttaa oma jaksaminen sekä voimavarat. Suora tie on toki psykiatrian päivystys, jos tilanne äityy sellaiseksi, että ei muu auta tai on itselleen ja muille kanssakulkijoille vaaraksi/haitaksi.

Nyt sitten päätä vähän pinnalle ja ylös syvästä päästä, jossa käväistiin ja kohti jälleen niitä uusia petty...onnistumisia.