Kuppi kahvia kiitos

Kahvi tuo jumalten nektari tai musta kulta kuten toiset sitä kutsuu. Itselleni iso osa nuoruutta sekä aikuisuutta on kahvi ollut ja jo lapsen opin sitä juomaan. Muistan kuin eilisen päivän kuinka pappa ja mummo isän kanssa kahvia joivat ja sain kahvia ensimmäisen kerran maistaa. Pappa kaatoi kahvin tassille, laittoi sokeripalan huulien väliin ja ryysti kahvia tassilta. Tuossa oli jotain taianomaista pienen ihmisen silmissä.

Tottakai kokeilin heti perässä tassilta juoda mustaa kahvia, mutta ei onnistunut. Ensinnäkin kahvi valui minne sattui ja oli jumalattoman kuumaa eikä niin hyvän makuista. Tyydyin siis maistelemaan kahvia maidon kera kupista. Tuosta hetkestä eteenpäin opin ja opettelin kahvin juontia ja nyttemmin kahvia menee (jos sitä vain tarjolla on) vaikka kuinka monta kuppia päivässä. Ja yövuoroissa saattoi pannullinen jos toinenkin mennä. 

Ei sillä että kahvi hyvää tekisi suurina määrinä nautittuna, mutta itseeni useaan vuoteen kahvi ei sinällään ole vaikuttanut piristävästi ja sitä voi nauttia mihin aikaan vuorokaudesta vain. Ja on toki olemassa kofeiiniton vaihtoehto nykymaalimassa, kun pitää valinnanvaraa olla, mutta ei se vaan samalta maistu(lienee tuo makujuttu pään sisäinen asia).

Mitä sitten valinnanvaraan tuleen niin huh, kun vähänkin isompaan kauppaan menee niin kahvia on hyllyssä jos jonkinlaista. On purkkia, pussia, purnukkaa ja papuina sekä erilaisina jauhatuksina ja pikakahveina. Sitten on vielä sen sataa sorttia makuja ja paahtoasteita sekä niiden kombinaatioita. Ei ihan yksinkertainen asia ole keski-ikäiselle yksinkertaiselle miehelle kahvin ostaminen enää. 

Ja sitten toki on hintapolitiikka, joka kahvissa nykypäivänä on jokseenkin päätähuimaava. Sillä hinnalla millä muutama vuosi sitten sai ihan ok kahvin niin ei ole edes enää varaa katsoa kyseistä kahvia nykypäivänä. Tuntuu että bitkoinit ja muut kryptovaluutat sivuutetaan kohta ja kahvista tulee se ihmiskunnan vaikutusvaltaisin valuutta. Onneksi töissä voi kahvia juoda ns. firman piikkiin niin paljon kun napa vetää ja siihen vielä kupillinen päälle. 

Kaikenkaikkiaan kahvin rooli ihmisten elämissä on isohko. Kun kahvikupin äärellä on hyvä parantaa maailmaa keskusteluin ja jokaisessa palaverissa sekä tapaamisessa on kahvia aina tarjolla. Unohtamatta ystävän kanssa vietettyjä hetkiä joko huoltoasemilla kahvikupin äärellä tai sitten ihan kotosalla vaan kahvia ryystäen. 

Itse pidän kahvista ihan kahvin makuisena, mustana, ilman sokeria tai muita härpäkkeitä (jos kiire on niin tilkan maitoa voi laittaa). Mutta nauttikoon jokainen kahvinsa niin kuin tahtoo, ei ole väärää tapaa sitä juoda. 

Nyt kupillinen kahvia nenän eteen.

Tulevaisuuskysymys: MIKSI?

Nuoriso tuo ihmisryhmittymä, jossa ainakin PikkuG:n mukaan on joskus ollut meidän tulevaisuus. Ei välttämättä ihan jokaisessa tosin, kun tässä seurannut kotinurkilla nuorisolaisten toimintaa. Saa keski-ikään ehtinyt ihminen useaan kertaan pyörittää mielessään kysymystä: MIKSI?

Omassa nuoruudessani kavereiden kanssa leikittiin tai pelattiin ulkona erinäisiä pelejä ja touhuttiin liikkumisen riemusta nauttien. Ei tarvinnut kökkiä nurkissa luuria (eikä sellaista ollutkaan) räpläämässä tai pyöriä ostareilla pahennusta aiheuttamassa. Toki joskus tuli tehtyä jotain töllin töitä, mutta poikkeus vahvistaa säännön kuten sanontakin sanoo. 

Nyttemmin kiinnostavin ja lähestulkoon ainoa tapa viettää vapaa-aikaa nuorisolaisilla näyttää olevan juuri tuo kauppakeskuksissa norkoilu. Eikä siinä mitään pahaa olisi, jos osaisi käyttäytyä. Omalle kohdalle kun useaan otteeseen sattunut nuoria jotka huutavat, kulkevat kuin omistaisivat koko keskuksen tai ovat huomioimatta kanssakulkijoita tönien ja runnoen muita sekä pomppien "pitkin seiniä". Sitten on tietysti se pieni osa, joka oikeasti tekee tuhojaan ja aiheuttaa suurempaa pahennusta.

Itse kokemuspohjalta olen päässyt todistamaan kuinka näin talviaikaan joukko nuoria heitellyt vanhuksia ja muita sekä itseäni (ollessani lasteni kanssa puistossa) jääkököillä sekä ohi ajavia autoja samaisilla kököillä viskonut. Kumpaankin tilanteeseen puututtu sanallisesti omasta ja muutaman muun toimesta, mutta ei mennyt viesti yllättäen perille ja toiminta jatkui. Kunnes sitten joku soittanut poliisit paikalle, jonka jälkeen porukka hajaantunut eri suuntiin juosten. Ihan kun poliisin pieni resurssi olisi tarkoitettu tuollaisiin asioihin?

Itselleni lapsuudessa ja nuoruudessa korostettiin kasvatuksessa sitä, että vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa ja antaa tilaa, kuten pitämällä ovea auki tai päästämällä kulkemaan ensin. Onko tämä kasvatuspointti monelta mennyt nykymaalimassa ohi? Kun näkee sitäkin, että metrosta tai bussista rynnitään niin, että vanhemmat ihmiset kaatuilevat ja olevat hädissään huutometakan kynsissä tai liikuntarajoitteiset ja raskaana olevat eivät pääse istumaan. Ja kun asiasta koittaa ystävällisesti mainita niin vastaus on V*ttuilua ja V:n viljelyä joka toisena sanana.

Eikä tuo sana tietääkseni hedelmää kanna vaikka sitä kuinka viljelee. Ja kun on terveet (suuremmalla osalla ainakin) jalat niin uskon, että jaksaa kyllä seistä ja odottaa vuoroaan niin, että vanhemmat ihmiset ja muut pääsee ensin saaden istua . Kuten esimerkiksi metrolta jotkut juoksevat hissiin ohi lastenvaunujen ja liikuntarajoitteisten (joille hissit pääsääntöisesti on) ja painavat napista ovet nopeammin kiinni. 

Enkä nyt millään muotoa yleistä tai sano, että tämä läheskään jokaista nuorisoista koskee, mutta ne räikeimmät tapaukset jäävät mieleen ja tulevat huomatuksi. On miljoonasti hyvääkin nuorissa ja heissähän meidän tulevaisuus on, on se sitten millainen hyvänsä. 

Omassa kasvatuksessa koitan parhaani mukaan (aina tosin onnistumatta) opettaa samaa perinnettä kuin omat vanhempani minulle opettivat, eli kunnioita vanhempia ihmisiä ja anna tilaa. Ja jos se nykyajan itsekehitetty vitsaus Kiire iskee, niin ei siinä kiroilu ja muiden tuuppiminen auta, vaan katsottava peiliin ja seuraavalla kertaa lähdettävä aiemmin liikkeelle.

Saattaa nyt tämä teksti hiukan vaikuttaa valitukselta ja nuorien syyllistämiseltä, mutta sitä tämä ei tosiaankaan ole. Nostin vain esiin asian, joka ainakin oman lähipiirinikin mielestä nostanut päätään tässä nyky-yhteiskunnassa, jossa rakenteet murroksessa sekä kansaryhmät myös muutoksessa. Ja kyllä myönnän olevani karvahattupäinen mielensäpahottaja toisinaan ja sanon kyllä herkästi jos itse tai omat lapseni tai muut joutuvat kolhituksi tai kirjaimellisesti ylirunnotuksi toisten toimesta.

Ollaan kaikki siis ystävällisiä toisillemme (tai yritetään ainakin)

Otoksia ympäriltä

Kuten aiemmin kirjoitin aiheesta Kiire, niin monella se tuppaa olemaan vallitseva mielentila ja toimintamalli.

Ei kuitenkaan saisi unohtaa pysähtyä arjessa. Ihan vaikka vaan seistä aloillaan ja katsella ympärilleen. Oli sitten missä hyvänsä päin Suomea.

Itse noita seisahduksia arjessa ja ulkoillessa harrastan usein. Ihan omasta aloitteesta tai lasten kanssa touhutessa. Jokainen pysähdys, kuvakulma, varjo ja heijastus luonnossa ympärillä on erilainen.

Noita arjen seisahdushetkiä koitan mahdollisuuksien mukaan tallentaa puhelimella jakaakseni niitä esim. täällä ja palatakseni uudelleen hetkeen ja tunnelmaan jossa kuvan otin. 

Nauttikaamme siis arjen ja miksei toki juhlankin jokaisesta hetkestä sekä asioista ympärillä. Unohtamatta tietenkään aiemmin kirjoittamieni neljän vuodenajan vaikutusta ympäröivään maailmaan.

Kevättä ja kesää kohti siis kovaa kyytiä :)

Musiikkia korville

Jokainen ihminen on ihan kaikkina päivinä ainakin jollain tavalla musiikin kanssa tekemisissä. Koska musiikkia eri muodoissa tuutataan tärykalvoillemme monesta eri suunnasta. Kaupoissa soi musiikki ämyreistä mainoksilla sävytettynä, radiot soittaa musiikkia autoissa, kotona ja työpaikoilla jopa puhelimen soittoääni lasketaan jollain asteikolla musiikiksi. 

Useimmiten musiikki on niin sanottuna taustaäänenä meidän arjessa. Aina siihen ei kiinnitä huomiota, ainakaan tarkoituksella. Huomaamattaan kuitenkin ihminen saattaa esimerkiksi kaupan kassajonossa alkaa heilumaan/"tanssimaan" taustalla kuuluvan musiikin tahtiin. Autoissa sitten radiosta tulvan musiikin tahtiin voi heilua ja mikä parasta laulaa ja nähdä mielikuvissaan samalla itsensä isolla stagella esiintymässä. 

Sitten on ihmisiä joihin myös itse lukeudun, jotka musiikkia tarkoitushakuisesti ja tarkoituksenmukaisesti kuuntelevat musiikkia esimerkiksi kuulokkeistaan. Tuolloin on helppo ja hyvä itse valita se millaista ja mitä musiikkia haluaa kulloinkin kuunnella ja välttyy "turhalta" puhejargonilta, jota radiossa on. Jokaisella meistä on oma musiikin tyylilaji, josta pitää ja jota kuuntelee tai sitten useampikin. 

Useimmiten tyylilaji on sitä omaa suosikkia, mutta toisinaan tyylilaji valitaan mielen maailman sekä mielentilan mukaan. Useaan tekemiseen sekä suoritteeseen arjessa on jokin tarkoituksen mukainen biisi tai tyylilaji. Tyylilaji lisäksi kertoo jotain ihmisestä, mutta ei liiaksi tule lokeroida ihmistä pelkästään yhden tyylilajin tai biisin takia.

Monelle musiikki ja sen kuuntelu on hetkellinen "pakopaikka" arjessa/arjesta. Kuulokkeet korvilla ja silmät suljettuna voi olla hetken omassa kuplassaan. Tai sitten keskittyä äänikirjaan. 

Musiikkimaku ei kuitenkaan ihmisellä ole kymmenen käskyn tavoin kiveen hakattu vaan se voi vuosin mittaan muuttua. Kuten itselläni on käynyt ja näin keski-iän kynnyksellä olen useamman tyylilajin läpi käynyt. Ensimmäinen oli suomalainen rock-musiikki, jonka kuuntelun opin isältäni, seuraavan tuli Punk(joka edelleen mukana vahvasti kulkee) ehkäpä asenteellisuuden vuoksi, sitten astui kuvaan raskaampi metallimusiikki Dimmu Borgirin viitoittamana (tuo tyylilaji onkin löytymisen jälkeen ollut se suurin ja tärkein ja on edelleen), nyttemmin sitten on jostain syystä kiinnittänyt enemmän huomiota rap-musiikkiin eli lausuntamusiikkiin. Ei niinkään musiikillisesta näkökulmasta vaan sanoitusten vuoksi joihin kiinnittää huomiota.

Mahtava seikka eri musiikkimauissa on se, kun makuasioista syntyy hyviä keskusteluja ja ihmisten erilaisuus tulee hyvin esiin. Kuunnellun musiikin perusteella kuten jo mainitsinkin ei kannata tehdä yleistystä ihmisestä, hänen asenteestaan tai muusta. Itselläni kun esimerkiksi surullisen ja melankolisen musiikin kuunteleminen ei useinkaan yhdisty siihen että olisin kovinkaan surullinen. Lähinnä musiikki toimii jonkin laisena terapiana ja "keskustelukumppanina" jolla sama aaltopituus. 

Nauttikaamme siis musiikista ja annetaan sen tuoda arkeemme väriä sekä suuntaa. Ilma musiikkia arki sekä elämä olisi paljon tylsempää ja musiikista kun saa voimaa voimabiisin/biisien merkeissä ja eri tilanteet niin arjessa kuin juhlassakin nousevat uusiin ulottuvuuksiin musiikin voimin. 

Mää vai...No ei kun SÄÄ

Kahvipöytäkeskustelujen ja small talkin suosituin aihe eli Suomena vallitseva sää ja sen kehitys. Ja toki jos ei muuta puhumista keksi niin onhan sää aina turvallinen aihe, josta varmasti osaa jokainen jotain sano joko puolesta tai vastaan.

Nykyään sää ja sen muutokset ovat varsin erikoisia ja huomattavia verrattuna siihen aikaan kun itse oli nuori. Jolloin talvet olivat tasaisen lumisia sekä ymmärrettävän kylmiä ja kesät pitkän aikavälin muodossa tasaisen lämpöisiä. Nyttemmin sekä kesä, että talvi ovat pätkittäisiä ja varsin merkillisiä. 

Kesä saattaa pitkän matkaa joko kesäkuun lopulle tai heinäkuuhun asti olla viileä ja sateinen tai päinvastoin. Sitten alkaa huimat +30 asteen helteet, jolloin joka paikassa on kuuma vaikka kuinka hakeutuisi varjoon. Vastineeksi kuumuudelle on pitkät rankkasateen ajanjaksot, jolloin joka paikka tulvii ja vedenpinnat joissa sekä järvissä nousee yli äyräiden. 

Talvet puolestaan alkavat säiden puolesta nykyään pääsääntöisesti vasta joulukuun lopulla tai tammikuussa. Yleensä siihen malliin, että kerralla tulee se metri lunta ja koko Suomi on sekaisin eikä kukaan osaa liikkua (autolla tai ilman) ja lumiauroja ei koskaan ole tarpeeksi. Sitten tulevat kovat pakkaset, jotka yhtälailla saavat ihmiset sekaisin. Tai sitten vastaavasti lunta tulee alkutalvesta koko talven edestä. Ainakin näin eteläsuomessa asuessa lumeton jouluaatto ja vuodenvaihde eivät todellakaan ole mikään poikkeus.

Syksy ja kevät ainakin jotenkin ovat vielä paikoillaan ja kesän jälkeen mukava huomata kuinka illat pitenee ja pimeä tulee aikaisemmin. Luonto muuttaa värimaailmaa ollen joka päivä hieman erilainen. Ja keväällä valoisuuden määrä lisääntyy saaden illat pitenemään ja aurinko laskee helposti huomattavalla tavalla joka päivä myöhemmin ja myöhemmin. 

Oli sää millainen hyvänsä niin aina ihmisillä löytyy verukkeita ja syitä olla liikkumatta ulkona. On joko liian kuuma tai sataa liikaa ja on pimeä tai on kylmä ja tulee lunta. Mutta hei me asutaan Suomessa, jossa onneksi vielä ainakin on neljä selkeää vuodenaikaa. Ollen jokainen omalla jopa maagisella tavalla erilainen.

Ulos lähteminen ja luonnossa kulkeminen on aina hyvä vaihtoehto ihan säästä riippumatta. Jokainen  ihminen kun osaa joko itse tai avustettuna katsoa ikkunasta ulos, tarkastaa lämpötilan ja pukeutua sen mukaisesti. Ja ainakin itselle luonnossa kulkeminen erinäisissä sääoloissa antaa todella paljon hyvää oloa sekä mieltä, näkee luonnon monimuotoisuuden ja pääsee tutkimaan luontoa seuraten sen muutoksia joko yksin tai lasten kanssa.

Aina kun sää/vuodenajat muuttuu oppii luonnosta jotain uutta ja jokainen ulkoilukerta voi olla suuri seikkailu pienine sävyeroineen joita sääolot saavat aikaan.

Lähtekää siis ulos luontoon, tutkikaa, ihmetelkää ja pysähtykää siihen mitä ympärillä on. Luonto vuodenajanvaihteluineen sekä sääoloineen on todellinen rikkaus meille.

Koulukiusaamisesta osa 2

Jatketaanpa vielä jokusen virkkeen verran koulukiusaamisesta, kun siitä kirjoittamisessa vauhtiin pääsi.

Kiusaaminen kohdistuu aina siihen, joka on heikko tai heikompi tai erilainen kuin kiusaaja/kiusaajat. Otetaan tuollainen nuori/aikuinen silmätikuksi, jonka jokaista tekemistä, liikettä, vaatetta ja tapaa tarkkaillaan ja isketään ilkeällä kuitilla, kun niin sanotusti "tulee syöttö lapaan". Nuo jotka kiusaavat hyvin harvoin toimivat yksin (lieneekö uskalluksen puute vai mikä) ja muodostavat siis kiusaajaporukoita, jotka dominoivat "valtakuntaansa". Siinä on vaikea yksin laittaa vastaa jos viisi kiusaajaa käy kimppuun ja alkaa muiluttaa.

Kiusaamisen lopettamiseksi edellisessä tekstissä mainitsemani kiusaamiskyselyn lisäksi on aina "varma ja kaiken ratkaiseva keskustelu" ja KiVa- koulu hanke, jossa koululla työryhmä käsittelemässä kiusaustapauksia jos tietty raja ylittyy kiusaamisessa (tuon rajan pitäisi olla paljon matalampi). Kuulemieni kokemusten perusteella tuo hanke ja sen olemassaolo on vain hetkittäinen ensiapu kiusaamistilanteisiin. Viimeiseksi sitten jää opiskelijan siirto toiseen kouluun. Ja tuo opiskelija lähes 100% varmuudella on kiusattu, vaikka olisi ehkä kuitenkin parempi purkaa kiusaaja porukkaa, eikä poistaa kiusattua, koska porukka löytää kyllä uuden uhrin hyvin nopeasti.

Kaiken kaikkiaan vuosin mittaan havaintoja tehdessä on koululaitos kiusaamisen edessä edelleen voimaton, eikä kiusaamista saa karsittua pois. Toki tuohon isona tekijänä on nykypäivänä kiusaamisen muodonmuutos ja "kiusaamisalustan" laajeneminen internettiin. Kouluilla tosiaan on hienoja ohjelmia ja suunnitelmia kiusaamisen karsimiseen ja siihen vaikuttamiseen, mutta toteutus ontuu monella tapaa. 

Iso ja ehkä jopa isoin vastuu on kiusatun vanhemmilla/tukiverkolla kiusatun itsensä lisäksi. Jos haluaa vaikuttaa kiusaamiseen ja sen mahdolliseen loppumiseen. Pitäisi uskaltaa puhua kiusaamisesta, lapset vanhemmilleen ja aikuisiässä läheisilleen ja esim. työpaikalla työkavereilleen. Olla vaan ottamatta vastaan sitä paskaa mikä kiusaajilta tulee ja puolustaa itseään. Vaikka tuo varmasti on vaikeaa jos on jo ajettu ahdinkoon ja miettii mielessään esim. päiviensä päättämistä. 

Eikä esimerkiksi nuoren koululaisen vanhempien asiaan puuttumisessa riitä se, että kerran ilmoitetaan asiasta opettajalle/rehtorille ja annetaan sitten olla ajatusmallilla "kyllä ne hoitaa asian koulussa". Pitää olla tukena ja turvana lapselle/nuorelle, osoittaa teoilla pelkkien sanojen lisäksi se että tekee kaikkensa kiusaamisen loppumiseksi.

Itse en nuorena uskaltanut kertoa vanhemmilleni kuinka pahaa kiusaaminen oli ja esim. selitin mustelmat kehossa pulkkamäellä tai vastaavalla lasten leikkitekemisellä. Tuosta nyt saa aikuisiällä kantaa taakkaa vieläkin ja parsia arpia jotka kiusaaminen jättänyt. 

Puhua pitää ja myös toimia. Kuten julkisuuteenkin nousi jokin aika sitten se, että kiusatun tulisi puolustaa itseään vahvasti "lyö kovempaa takaisin niin kiusaaminen loppuu" mentaliteetilla varmasti toimii paremmin kuin kauniit sanat ja asioiden vähättely. Oikeastihan kiusaamisessa vaan on kyse hyvin usein siitä että kiusaajalla itsellään on paha olla. On ongelmia kotona, koulunkäyntivaikeaa, koulumenestys heikkoa tai huono itsetunto. Kyllä se tyhmyys joukossa tiivistyy ja siitä saa sitten muut kärsiä.

Piti vain muutama sana kirjoittaa kiusaamisesta, mutta tulikin hiukan enemmän. Iso ja tärkeä aihe, joka koskettaa hyvin montaa ihmistä kautta maan. Turvataan lasten koulunkäynti ja ollaan työpaikoilla niin aikuisia, että jätetään kiusaaminen pois. 

Eikös juu!

Pakopaikka

Tähän nykyiseen maailman aikaan kaikilla (kuten aiemmassa tekstissä mainitsin) on kauhea kiire sekä hoppu joka paikkaan ja arki kaupungeissa ja miksi ei niiden ulkopuolellakin on hektistä. Joka puolella pauhaa musiikki, autot tööttäilee, on parfyymien tuoksua ja muuta. Aistiärsykkeitä vaikka muille jakaa siis.

Edellä mainituista syistä moni ihminen stressaantuu, osa paljonkin ihan tavallisesta arjesta selviämisessä. Tuohon vapaa-ajan arkeen kun lisää vielä työn tuoman paineen ja kuormituksen niin paketti on valmis. Seurauksena monella loppuun palaminen eli Burnout(ei siis se konsolipeli). Nuo syyt sekä stressi ja loppuun palaminen ajaa ihmisen haaveilemaan irtiotosta arjesta ja hermojen lepuutuksesta kera kunnon kovalevyjen nollaamisen. Enkä nyt tarkoita alkoholilla tapahtuvaa nollausta, joka varmasti monen aikatauluissa tasaisin välein on. 

Tuon hermojen lepuutuksen ja irtioton paikka sekä tyyssija on monelle ihmiselle joku tietty. Tuollaisessa paikassa ei arkihuolet paina ja saa olla kuin ellun kanat. Paikkaan ja sen valikoitumiseen saattaa vaikuttaa ympäristö sekä puitteet jotka ympärillä on (sellaiset, jotka ei painetta tai stressiä lisää) tai sitten muistot lapsuudesta ja nuoruudesta.

Lisäksi tuollaisessa rauhan tyyssijassa voi päästää sen sisäisen lapsen irti ja valloilleen. Hölmöillä ja hassutella. Heinän korsi suuhun ja nurmikolle/riippukeinuun makoilemaan. Kuitenkaan tuollaiseen paikkaan ei ole aina tai usein mahdollista päästä johtuen työstä ja muista velvoitteista joita on. Siksipä loma-ajat ja pitkät viikonloput jolloin edes hetkeksi "pakopaikkaan" pääsee nousevat arvoon arvaamattomaan ja ovat korvaamattomia.

Omalla kohdallani kuten varmasti monella muullakin tuollainen "pakopaikka" on mökki, jonka ympärillä on metsää, peltoja, vesistö ja yläpuolella avautuu taivas ilman betoniviidakon varjoja. Aiemmin luulin, että tuollainen paikka olisi yksi ja ainoa, mutta käsitykseni oli väärä. Lapsuudessani vietin elämäni parhaat kesät isän kanssa mökillä kalastellen ja pitkään tuo paikka oli se ultimaattinen rauhan tyyssija.

Vanhemmalla iällä ja etäisyyksistä (ehkä saamattomuudesta) johtuen lapsuuden kesien "pakopaikkaan" en ole päässyt/mennyt. Mutta tilalle on tullut toinen vastaavan lainen paikka. Mökki sekin suht samanlaisilla valmiuksilla kun alkuperäinen paikka. Omien läheisten ja rakkaiden seurassa.
 

Tuollaiseen paikkaan ei ketä tahansa viedä. Tunnearvoa on paikalla enemmän kuin keskuspankissa katetta ja siellä elää ns. omassa kuplassa. Ja aina kun "pakopaikkaan" ei pääse niin kaipaa sinne hyvin usein. 

Ottakaa aika kun mahdollista ja menkää/olkaa omassa "pakopaikassanne". Pienikin hetki on parempi kuin ei hetkeä olleenkaan. Ja ottakaan kuplaanne ne ihmiset jotka teille eniten merkitsee. Kesää odotellen läpi talven "pakopaikkaan" pääsyä odotellen.

Ehkä joskus "aikuisena" omistan mökin johon mennä ja jossa olla, mutta siihen on vielä aikaa. Koska keski-ikähän on uusi teini-ikä...vai miten se oli.