Ikuisuuskysymys

Se hassu juttu matkalla kalmistoon, nimittäin elämä, kun päättyy niin mitä sitten tapahtuu. Tuota olen itse miettinyt monesti ja pojan koulussa elämänkatsomuksen tunnilla oli asiasta keskusteltu niin jatkoimme keskustelua kotona.

Uskomuksia ja teorioita kuoleman jälkeisistä tapahtumista on varmaan yhtä monta kuin ihmistäkin maailmassa. Mutta eikö silloin, kun sydän lyö viimeisen kerran niin kaikki lopukaan siihen.

Tutkimusten mukaan ainakin aivojen toiminta saattaa jatkua vielä 10-15min viimeisen sydämenlyönnin jälkeen. Johtuen siitä, että aivot hyvin happirikkaat on. Joidenkin uskomusten mukaan aivojen viimeinen 10min aikana "Käydään läpi" parhaat, rakkaimmat ja tärkeimmät muistot. Tuota nyt ei voi tietää, kun kekään ei ole kertomassa, mutta kaunis ajatus.

Kuoleman hetkellä henki jättää kehon ja poistuu, häviää ja lakkaa olemasta. Toiset uskoo sen jäävän kiertelemään elävien maailmaan, tulevan toisessa olomuodossa jälleen elämään tai sitten päätyvän taivaaseen tai vaan häviävän.

Itse uskon, että kun vehreimmille niityille siirtyy niin kaikki loppuu eikä mitään jää.

Paitsi tietysti muistot edesmenneestä, joita hetimiten hautajaisissa käydään läpi ja muistellaan henkilöä. Kannetaan kauniita kukkia haudalle ja pidetään puheita, mutta ei täältä poistunut noita mukaansa saa tai kuule.

Jotenkin karua ajatella, että arkussa saat sitten läheiset, rakkaat ja sukulaiset sekä tutut ja kaverit vierellesi ja puhutaan kauniita asioita. Eiköhän olisi parempi jos ihmisen eläessä kertoisille tälle mitä merkitsee ja olisi silloin läsnä. Näyttäisi rakkauden ja tärkeyden, ettei sitten jää harmittamaan kun toinen poistuu, että olisi pitänyt sanoa sitä ja tehdä tätä.

Kun joku maallisen taipaleen päättä niin tosiaan jää muistot, kuvat, videot ja mitä ikinä on. Ja niin kauan, kun on nuo edellä mainitut asiat niin juuri niin kauna ihminen on meidän luona ja mukana. Sanotaan vaikka suojelusenkelinä/-henkenä.

Ollaan läheisillemme läsnä ja kerrotaan miten paljon he merkitsevät, kun he ovat täällä.

Yksin vai yksinäinen

Toisinaan ihminen mielessään käy pohdintaa noiden kahden pienen samanlaisen, mutta kuitenkin niin erilaisen sanan välillä. Eikä oikein osaa aina hahmottaa kummasta oikein on kyse. Toinen kuitenkin on ihmisen tietoinen valinta, johon voi itse vaikuttaa suurelta osin ja toinen ei niinkään.

Tietoisesti valittava olemisen ilmenemismuoto on yksin oleminen. Joka määritellään yksinkertaisuudessaan fyysisenä erillään olemisena muista ihmisistä. Tuon valinnan ihminen tekee itse ja usein syynä yksin olemiselle on tavoitteet joita kohden mennä, kuten urakehitys. Yksin oleminen voi ihmiselle hyvin usein olla arjesta palauttavaa(lyhytaikaisena yksin olemisena) ja voimaannuttavaakin aikaa. 

Lisäksi ihmisen tietoisesti yksin vietetty aikaa mahdollistaa itsetutkiskelun lisäten itsetuntemusta, kun on aikaa tuumailla asioita. Itsenäisyys sekä hyvinvointi siis usein lisääntyy kun ihminen valitsee yksin olemisen erillään kiireestä sekä häsästä ja voi milloin tahansa ns. palata halutessaan muiden saataville ja normaaliin vuorovaikuttavaan ihmiseloon.

Yksinäisyys puolestaan on ihmiselle usein haitallinen ja kivuliaskin kokemus siitä, että vuorovaikutusta muiden kanssa ei ole ja sosiaaliset suhteet puutteellisia tai huonolaatuisia. Yksinäisyys on ihmiselle negatiivinen kokemus, joka saattaa pitkään jatkuessaan ajaa ihmisen radikaaleihinkin tekoihin oman elon/olon suhteen. Kuten sanontakin sanoo: "yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ylipaino".

Ihmisen ollessa yksinäinen tulee voimakkaasti kokemus siitä, että ei ole itse riittävä muiden silmissä. Jolloin alkaa syyllistämään itseään eikä pääse pois noidankehästä, jonka seuraukset kuten sanoin voivat olla mitä vain. Tuollainen ulkopuolisuuden tunne ihmiselle voi olla joko sosiaalista tai emotionaalista. Seurauksena terveysriskit, kuten mielenterveysongelmat.

Kuka tahansa voi ja saakin olla yksin omasta tahdostaan niin halutessaan. Mutta yksinäinen ei kuuluisi kenenkään olla, mutta Suomessa noin 1/5 ihmisistä kokee yksinäisyyttä eristäytyen yhteiskunnasta. Tukitoimia yksinäisyyden ehkäisemiseksi on jonkin verran ja keskusteluapua tarjolla esim kriisipuhelimen toimesta. Puhelimeen tarttuminen ei vaan aina ole niin helppoa. Varsinkin kun kokee jo valmiiksi ulkopuolisuutta eikä ihminen esim. halua myöntää, että on yksinäinen/heikko. On kuitenkin vahvuutta se, että myöntää heikkoutensa. 

Pidetään siis yhteyttä kavereihin, tuttuihin sekä sukulaisiin, eikä anneta keneenkään olla yksinäinen tai tuntea olevansa. Jokaisella on mahdollisuus auttaa ja tukea toista. Ihan vaikka vaan kysymällä mitä kuuluu ja antamalla ajan kertoa/vastata kuulumisensa. 

Sananen vanhemmuudesta

 Lapsen saaminen ja vanhemmaksi tuleminen on niitä elämä suuria ja ihmeellisiä hetkiä joita ei koskaan unohda. Eikä hekien suuruus saati ihmeellisyys muutu, vaikka lapsia useamman saisi.

Ensin moni varmasti miettii mielessään, että ei asiat suuresti muutu ja kaikki asiat rullaa omalla painollaan kyllä. Sitten kun syntymän jälkeen ensimmäisen kerran saa oman lapsen syliinsä kapaloituna tai ihonontaktiin paidan alle niin tajuaa miten suuri asia on kyseessä. Se pieni käärö tulee muuttamaan paljon asioita.

Kaikki on uutta ja ihmeellistä, kun pienen vauvan kanssa toimii. Alkuun on kokoajan varpaillaan ja ylireagoi kaikkeen. Pelkää että vauva menee rikki ja, vauva nukkuu tarkistaa monta kertaa että hengittäähän pieni. Aikaa, kun kuluu oppii toimimaan ja tekeminen alkaa tulemaan ns. selkärangasta varmoin ottein.

Ajan vieriessä eteenpäin ja vauvan kasvaessa taaperoksi ja siitä vielä eteenpäin, on oppinut monen monta uutta asiaa ja katsoo maailmaa uudesta vinkkelistä (itsellä ainakin noin kävi). Tajuaa miten julma ja raadollinen paikka maalima on pienelle ja, vanhemmalla suuren suuri vastuu lasta kasvattaessa ja tämän varttuessa.

Vanhemmaksi(omassa tapauksessa isäksi) ei vaan tulla niin, että hups. Jokainen päivä, tunti, minuutti ja hetki voi oppia ja oppiikin uutta. Kasvaa itse ihmisenä pienokaisen rinnalla. Yksikään päivä ei ole samanlainen ja tajuaa sen että kaikki voi hetkessä muuttua.

Oman toiminnan, tekemisen sekä olemisen tarkkailu lisääntyy ja esim. sanavalinnat, toimintamallit ja ylipäätään oleminen muuttuu/mukautuu lapsiarkeen sopivaksi. Pieni lapsi on aito oma itsensä joka hetkessä ja sanoo mielessä olevat asiat suoraan ja tuota omana itsenä olo moni tavoittelee vanhemmalla iällä (itse ainakin). Että ei tarvitse esittää muiden edessä mitään, mutta asioiden sanomisessa lienee hyvä ainakin pieni suodatin olla.

Itse mietin kasvattajan ja vanhempana paljon sitä miten omat vanhempani minut kasvattivat ja peilaan tekemistä siihen. Koska he rakastaen kasvattivat ja olivat tukena (niin ja ovat edelleen). Toki on seikkoja joita tekee erilailla kuin omat vanhemmat, kun maailma paljon muuttunut kasvatuksellisestikin. Mutta suuressa kuvassa toimii samalla tavalla.

Summasummaarum vanhemmuus ja isänä oleminen on parasta mitä tiedän. Virheitä tulee tehtyä, mutta niistä oppii. Lapsiaan rakastaa eniten maailmassa ja heidän eteensä on valmis tekemään mitä vaan. Eikä koskaan tiedä mitä eteen tulee ja siksi jokainen päivä on uusi suuri seikkailu.

Eletään hetkessä, nauttien siitä.

T:IsäMies

Haaveet elättää

 Monella ihmisillä ellei jopa kaikilla on haaveita ja unelmia. Niiden toteuttaminen usealla tosin odottaa aikaansa ja asiat hautuvat takaraivossa parempia aikoja odotellen. Toisilla sitte taas haaveet ja unelmat käyvät toteen nopeallakin aikataululla ja helponlaisesti.

Haaveiden toteuttamisen aloittaminen saati toteutuminen tai toteutumattomuus ei aina johdu saamattomuudesta tai laiskuudesta. Hyvin useasti toteutumiseen vaikuttaa vallitseva elämäntilanne tai budjetti. Jos haaveet suuria, aikaa ja rahaa vaativia on. Tokikaan ei voida saamattomuutta pois laskea. Varsinkin, kun välillä tuntuu, että nykyaikana ihmiset odottavat vaan että asiat tapahtuu ja tulee eteen kuin Manulle illallinen.

Edelliseen viitaten toteuttamisprosessi voi olla pitkäkin ja pitää nähdä vaivaa, että saa mitä haluaa. Ja kun vihdoin saavuttaa maalin ja saa mistä haaveillut niin se tunne on kyllä jotain sanoinkuvaamatonta ja säilyy mielessä pitkään.

Itse olen haaveillut muutaman vuoden maratonin juoksemisesta. Mikä sinällään ei rahaa toteutuakseen vaadi, mutta aikaa sekä sitoutumista sitäkin enemmän. Jos nyt ei kylmiltään kirmaamaan lähde.

Syyt miksi haavetta en ole tavoittanut ovat pitkälti terveydellisiä. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten, kun olin harjoittelussa jo pitkällä ja kisa tiedossa niin koira syöksyi jalkaan kiinni, jonka seurauksena takareisi repesi.

Nyt sitten uusi vuosi vanhat kujeet, eli pitkän tuumailun jälkeen päätin, että tänä vuonna maratonin juoksen tavalla tai toisella. Joko niin, että osallistun ihan viralliseen kisaan tai sitten vaan varaan aikaa ja juoksen omillani.

Paljon tosiaan sitoutumista vaatii ja erinäisiä toimia, että kuntoon pääsee sekä päättäväisyyttä ja aikaa. Mutta nyt tuo haave on tavoite ja seuraava askel on TOTEUTUS.

Jännä nähdä kuinka äijän käy. Seurataan prosessin kehitystä siis ja sitä toteutuuko tänä vuonna tuo...Ja kyllähän se toteutuu.

Huumori on taitolaji

Arki olisi kovin harmaata ja tylsääkin ilman huumorin kukkaa, joka kaikkien onneksi vielä saa osittain ainakin kukkia nyky yhteiskunnassa. Aina ei tarvitse olla hauskaa, mukavaa ja kivaa. Mutta liiallinen mököttäminen ja nyrpeys ei tee kenellekään hyvää (ja tulee mökötys ryppyjä olen kuullut). Pieni huumorin pilke silmäkulmassa ei vahingoita ketään ja pitää mielen virkeänä.

Huumoria on kovin montaa laatua tässä maailmassa, nimittäin yhtä monta mitä meitä täällä pallolla taivaltaan taittaa. Se mikä toisiin uppoaa kuin lämmin veitsi voihin niin saattaa toisille olla järkytyksen aiheuttaja mitä huumoriin tulee. Kaikkiaan ainakin itselläni huumori on mukana jokapäiväisessä tekemisessä ja piristää kivasti arkea.

Nykyinen maailmankuva kuitenkin on sellainen, että huumorin kuten monen muunkin asian tulisi kaikilla asettua samaan muottiin siitä lainkaan poikkeamatta. Ja auta jos poikkeat muotista niin siitähän sitä parran pärinää sitten vasta tuleekin. Vanhoja sketsiohjelmia ja niiden hauskoja hahmoja ja muita pyydellään anteeksi ja ollaan pahoillaan. Ja jos nyky tapaan somen kautta joku hauska sutkautus tulee niin lähes poikkeuksetta se jotakuta tai jotain ryhmittymää loukkaa, josta nousee äläkkä.

Huumori kuitenkin on vain huumoria. Ja itse olen mieltänyt niin, että kunakin aikana vallitseva huumori antaa hyvän kuvan ajasta, jota eletään. Eikä menneitä tai aiemmin tekemiään esim. juuri sketsejä tulisi tarvita sensuroida tai pyydellä anteeksi.

Kaikki elämässä ei kuitenkaan ole vitsiä vaan on asioita joita ei kuulu vitsiksi vääntää en muuta väitä. Itselleni kuten varmasti monelle muullekin huumori ja "hupiukon" rooli on sellainen tietynlainen suojamuuri, jonka taakse hyvä sekä helppo mennä. Vitsi lentää ja kokoajan tulee olla hauska. Varsinkin uusien ihmisten edessä, kun jännittää eikä tunne ketään ja oma rooli esim. työyhteisössä hukassa. Lisäksi itselläni huumoriksi asioiden kääntäminen ja esim. vitsiksi muuttaminen tai sananmuutoksen tekeminen auttaa muistamaan ja sisäistämään asiaa. Samoin kuten toisilla asian kirjoittaminen auttaa muistamaan jonkun tietyn asian.

Huumorilaaduista kun puhutaan niin omani on todella huono ja suosikkini on huumorimuodoista on musta huumori, joka sama pätee kahviin eli mustana kiitos. Kaikki ei kuitenkaan aina ymmärrä huumoria jota joku heittää ja saattaa kauhistuttaa ja esittää kysyviä katseita herättäen paheksuntaa. Tuolloin tulee vain rohkeasti kysyä jos joku asia mieltä painaa sanomisissa. 

Huumori sen lisäksi että se on hauskaa ja kivaa, niin voi myös satuttaa toista. Joskus huomaamatta, mutta toisinaan ihan tarkoituksella huumorin varjolla kiusataan toista. Huumorin (omasata mielestäni) kultaiset säännöt: ei pilkata tai loukata ketään, ei moitita ja osataan lopettaa ajoissa. Auttavat vitsin heiton kulkemista ilman ikäviä sivusävyjä. 

Ystävyyssuhteissa huumori itselläni isossa roolissa ja tosiaan kuten aiemmin kirjoitin, vaikka vuosia olisi mennyt ja vettä joessa virrannut niin huumori aina klikkaa ja toimii, vaikka sen taso huono olisikin. 

Muistetaan siis kaikki, että hymy tekee hyvää ja nauru vapauttaa. Pidetään yhdessä huumorin kukka kukkimassa huolimatta nykymaailman hömpötyksistä, sensurointikulttuurista ja anteeksipyytelyn tarpeesta/vaatimuksista.

Yksi kuva monta merkitystä

 

Joskus opiskeluaikoina oli tehtävä valita kuva joka kuvaa parhaiten itseäni tai elämääni. Ei ollut kovin laaja otanta kuvia joista valita, mutta valitsin vaan jonkun. Jotta pääsi nopeasti muiden edessä puhumisen suorittamaan, koska esiintyminen muiden edessä ei oma juttu ole.

Mutta enivei, kelailin ottamiani kuvia läpi puhelimesta ja tämä yllä oleva jotenkin todella kolahti.

Kuvan tunnelma on synkähkö, mutta silti rauhallinen ja jotenkin omintakeinen. Mustan taivaan verhoaa pilvet kuvasten sitä, että tulevasta ei voi tietää. Ja pari tähteä taivaalla on niitä omia tavoitteita jotka tiedän, mutta joihin matkaa. Tie näyttää tasaiselta ja suoralta, mutta todellisuudessa paljon on kuoppia ja liukkaita kohti joihin kaatua. Kuvastaen omia haasteitani. Suora loppuu osuvasti hautausmaalle, johon melkoisen monen maallinen taivallus päättyy.

Ja valo polun varrella on ne läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset (omat lapset, ystävät sekä omat vahemmat), jotka iloa sekä valoa ja tukea/turvaa elämään tuovat. Kuva on vähän kuten elämässä: joku voi näyttää suunnan, mutta polku on itse kuljettava ja valinnat tehtävä.

Toinen kuppi kahvia kiitos

Kahvi, kun tuntuu ihmiskuntaa tai ainakin Suomea vahvasti pyörittävän. Ja olevan monen huulilla ihan kirjaimellisesti päivittäin niin jatketaan aiheesta lisää. Kahvin vaikutukset ihmisiin ja niin psyykkisesti kuin fyysisesti ovat hyvin erilaiset ja kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen aihe kokonaisuudessaan.

Miksi joku/jotkut ihmiset voivat juoda kupillisen jos toisenkin kahvia ihan mihin vuorokauden aikaan hyvänsä ja mennä sen jälkeen suoraan nukkumaan. Tuo saattaa jonkun mielestä kuulostaa ja vaikuttaa hassulta ja hauskalta toimintamallilta. Mutta kun asiaa miettii tarkemmin niin se monella tavalla on jopa surullista.

Toiset ihmiset, kun eivät kahvia juo herätäkseen tai virkistyäkseen päivän askareisiin saati sitten pelkän tavan vuoksi. He juovat kahvia tunteakseen edes jotain. Kuten lämmön tunteen, lohtua sekä hetken rauhan mielen pyörityksestä sekä ylianalysoinnista, joka on pitkän aikaa miltä riivannut toisilla jopa lapsuus tai nuoruusvuosista asti.

Kun ihminen varttuu ja elää jatkuvassa stressissä (mikä nykypäivänä yleistä), ahdistuneena tai alati kuljet arkeasi kuin tulisilla hiilillä. Ihmisen hermosto oppii olemaan sekä toimimaan päivästä toiseen jatkuvassa hälytystilassa.

Tuollaista tilaa ihmisellä kutsutaan ylivireyden aiheuttamaksi uupumukseksi, kun keho sekä mieli on tottunut ja muokkautunut olemaan jatkuvassa hälytystilassa. Eikä tilaa saati uupumusta millään keinolla noin vain saa pois. Siksi toiset pystyvät juomaan kahvia ja samalta seisomalta menemään nukkumaan.

Tuota kyseiset ihmiset (joihin itsekin lukeudun) eivät tee, koska ovat outoja tai jotenkin muuten kummallisia. Vaan, koska he ovat väsyneitä tavalla johon kahvi ja tarkemmin sanottuna kofeiini ei voi vaikuttaa. Tuo tila ja väsymys, joka syntyy, kun sinnittelee pitääkseen ns. paketin kasassa (psyykkisesti ja fyysisesti) aivan liian pitkään. Tuolloin ja tuossa tilassa ihminen ei enää muista miltä se oikea lepo tuntuu. 

Edellä kuvatussa tilassa ihmisen kroppa tai mieli ei kahviin reagoi, kuten muilla "normaaleilla" (miten normaali nyt sitten määritelläänkään) ihmisillä. Kroppa ja mieli on ollut hyvän tovin jopa vuosikausia selviytymistilassa. Kahvi ei piristä, koska mieli on ylikuormittunut toimien jatkuvasti äärirajoilla. 

Sen sijaan, kun vihdoin pääset istumaan alas kahvikupin ääreen rauhoitut ja mieli kera kropan ottaa/saa sen pienen lepohetken. Ja seurauksena kahvin jälkeen olet valmis hetimiten nukahtamaan.

Nyt toinen kupillinen kahvia, kiitos.