Päivä ystäville

Ensin "epäonnenpäivä" eli 13 perjantai, jolloin taikauskon mukaan sattuu ja tapahtuu huonoja asioita. Ei tietysti kaikkien kohdalla pidä paikkaansa ja ainakin itse onnistuin suurimmilta kömmähdyksiltä välttymään, vaikka ainahan sitä rapatessa roiskuu kuten sanontakin sanoo. Eikä liika varovaisuus tai taikauskoisuus muuta kuin omasta mielestäni lisää mahdollisuuksia sille että jotain sattuu.

Seuraavaksi sitten toinen teemapäivä eli ystävänpäivä, jolloin muistetaan niitä rakkaimpia ja tärkeimpiä ihmisiä joita elämässä kullakin on. Vaikka toisaalta mikä tahansa päivä kalenterivuodessa voisi ja pitäisi olla ystävänpäivä, kuten mikä vain päivä voi olla isän-/äitienpäivä. Ystäviä ei voi koskaan muistaa liikaa ja kertoa sitä kuinka rakkaita sekä tärkeitä he ovat.

Kuten aiemmin kirjoitin ystävistä niin heillä omassa sydämessäni jokaisella paikka on ja heidän olemassaolo korvaamatonta, kun miettii elämän kulkua tähän päivään asti ja kaikkea mitä yhdessä koettu niin hyvän kuin vähemmän hyvän merkeissä. 

Nykypäivänä kuitenkin ystävänpäivästä tullut hiukan liian kaupallinen ja markkinamiesten juhla, mitä nyt kuunnellut muiden mielipiteitä ja itsekin tuota mieltä olen. On kaikenlaista krumeluuria, juhlaa ja tapahtumaa sekä härpäkkeitä myynnissä kaupoissa. Ostetaan isolla rahalla tavaraa toisille osoittaakseen sen, että toinen tärkeä ja merkityksellinen on.

Vaikka merkityksellisyyden ja tärkeyden voi parhaiten osoittaa toiselle sanoilla ja teoilla sekä sillä, että on toiselle läsnä/olemassa. Kyllä sen jokainen omalla kohdallaan ja sydämessään tietä ketkä tärkeitä on ja kenelle on merkityksellinen. Ja mitä kaupallisuuteen ja myytäviin tavaroihin ja härpäkkeisiin tulee niin kauppamiehet siinä voittaa, kun ihmiset tavaroita ostaa. Eikä noita tavaroita välttämättä edes muisteta enää muutaman kuukauden kuluttua.

Ja lähtökohtaisestihan ystävänpäivä lontoon kielellä valentines day ymmärykseni mukaan tarkoittaa päivää jolloin muistetaan sitä omaa rakasta puolisoa. Vaikka nuoruudessani muistan kuinka oli mukava koulussa tehdä kavereille ystävänpäiväkortteja ja pieniä lahjoja joita sitten antaa ystävänpäivänä.

Muistetaan siis kertoa itselle tärkeille ihmisille mitä he merkitsevät ja että ovat tärkeitä. Ja ollaan kiitollisia niistä ihmisistä joita elämässä on, koska ei ole hyvä olla yksin eikä ystäviä koskaan voi olla liikaa. 

Kiitos ystävilleni kun olette!

Metsään meni

Vanhan sanonnan Mennä metsä/Meni metsään tarkoitetaan, että joku asia menee huonosti tai kertakaikkisen pieleen. Sinällään mielenkiintoinen tuo vertaus pilalle menemiseen, koska nykypäivänä ei ainakaan näin PK-seudulla isompia metsäalueita löydy. Eli toisin sanoen asiat ei mene pieleen/huonosti.

Itselleni metsä ja luonto ylipäätään on sellainen paikka johon pääsemistä ihan odottaa ja sinne halajaa takaisin uudestaan ja uudestaan. Linnun laulu korvissa, metsän tuoksu nenässä, itikoiden vieno surina (hyttyset pois luettuna toki) korvissa ja silmien edessä aukeaa vehreä ja luonnon tilassa oleva metsä kera puiden, pensaiden, oksistojen, kivien sekä maanmuotojen. Tuo on sitä mitä viimeistään näin keski-ikäisenä kaupungissa asuvana arvostaa todella korkealle.

Pienenä poikana muistan kuinka luonto ja metsä oli aina lähellä ja sinne pääsi milloin vain. Kavereiden kanssa saattoi useampi tunti ellei jopa koko päivä mennä metsässä rymytessä ja leikkiessä. Ja seuraavana päivänä sai mennä jatkamaan metsäleikkejä. Lisäksi muistissa on muutama erityinen metsäretki kera oman isän ja Vaarin. Miesten kesken mentiin halki maiden, mantujen ja peltojen Vaarin salaiselle sammakkolammelle. Ja voi että kuin pieni poika oli innoissaan luontoa tutkimassa ja siellä touhutessa.

Lisäksi kesäisin isän kanssa vietetyt useat viikot maaseudulla olivat todellista kulta-aikaa, kun jokapuolella aukesi pellot, hiekkatiet, järvimaisema ja metsät. Maaseudulla oma Pappa käytti melkein kaikki päivät ulkona touhutessa ja tehdessä pienen pojan mielestä hianoja miesten juttuja joita sai seurailla.

Noita aikoja todella kaipaa ja muistelee enemmän kuin lämmöllä näin vanhemmalla iällä ja katsellessa ikkunasta aukeavaa betoniviidakkoa. Eikä välttämättä ihan kävelymatkan päässä ole kunnon metsälämpärettä johon mennä ja jossa kulkea rauhassa luonnosta nauttien. Välillä meinaa ahdistus iskeä, mutta onneksi etäämmälle suuntautuvat metsäretket esim. lasten kanssa eväät mukana on mahtavia pieniä suuria seikkailuita. Eikä eväänä tarvitse leipää kummempaa olla.

Nykyihminen on  surullisella tavalla vieraantunut luonnosta, eikä luonnossa kulkeminen ole enää itsestäänselvyys vaan näin suurkaupungissa tuntuu ylellisyydeltä, jota harvoin saa. Edellä mainitusta syystä jokaisen tulisi tasaisin väliajoin vaan mennä metsään ja viettää siellä aikaa hyvä tovi. Ilman puhelimen ääni ja nettiä sekä muita aistiärsykehärpäkkeitä. Pitäisi vain hieman "nähdä vaivaa" ja liikkua hieman kauemmaksi, jos/kun metsä ei heti ulko-ovelta ala.

Onneksi näin pääkaupunkiseudulla kuitenkin on luonnonpuistoja ja pieniä metsäplänttejä siellätäällä sekä itselleni tuttu Nuuksion kansallispuisto, jossa muutamaan otteeseen vuodessa tulee käytyä retkillä ja tekemässä nuotiolla ruokaa oli vuodenaika mikä hyvänsä.

Kiitollinen saa olla lapsuudesta, jonka sai viettää niin että luonto oli lähellä ja siellä vietti aikaa. Ja tuosta syystä jälkipolville ja miksei muillekin koitan opettaa luonnossa liikkumisen hienouden ja sen, että välillä on hyvä vaan mennä metsään.

Kuppi kahvia kiitos

Kahvi tuo jumalten nektari tai musta kulta kuten toiset sitä kutsuu. Itselleni iso osa nuoruutta sekä aikuisuutta on kahvi ollut ja jo lapsen opin sitä juomaan. Muistan kuin eilisen päivän kuinka pappa ja mummo isän kanssa kahvia joivat ja sain kahvia ensimmäisen kerran maistaa. Pappa kaatoi kahvin tassille, laittoi sokeripalan huulien väliin ja ryysti kahvia tassilta. Tuossa oli jotain taianomaista pienen ihmisen silmissä.

Tottakai kokeilin heti perässä tassilta juoda mustaa kahvia, mutta ei onnistunut. Ensinnäkin kahvi valui minne sattui ja oli jumalattoman kuumaa eikä niin hyvän makuista. Tyydyin siis maistelemaan kahvia maidon kera kupista. Tuosta hetkestä eteenpäin opin ja opettelin kahvin juontia ja nyttemmin kahvia menee (jos sitä vain tarjolla on) vaikka kuinka monta kuppia päivässä. Ja yövuoroissa saattoi pannullinen jos toinenkin mennä. 

Ei sillä että kahvi hyvää tekisi suurina määrinä nautittuna, mutta itseeni useaan vuoteen kahvi ei sinällään ole vaikuttanut piristävästi ja sitä voi nauttia mihin aikaan vuorokaudesta vain. Ja on toki olemassa kofeiiniton vaihtoehto nykymaalimassa, kun pitää valinnanvaraa olla, mutta ei se vaan samalta maistu(lienee tuo makujuttu pään sisäinen asia).

Mitä sitten valinnanvaraan tuleen niin huh, kun vähänkin isompaan kauppaan menee niin kahvia on hyllyssä jos jonkinlaista. On purkkia, pussia, purnukkaa ja papuina sekä erilaisina jauhatuksina ja pikakahveina. Sitten on vielä sen sataa sorttia makuja ja paahtoasteita sekä niiden kombinaatioita. Ei ihan yksinkertainen asia ole keski-ikäiselle yksinkertaiselle miehelle kahvin ostaminen enää. 

Ja sitten toki on hintapolitiikka, joka kahvissa nykypäivänä on jokseenkin päätähuimaava. Sillä hinnalla millä muutama vuosi sitten sai ihan ok kahvin niin ei ole edes enää varaa katsoa kyseistä kahvia nykypäivänä. Tuntuu että bitkoinit ja muut kryptovaluutat sivuutetaan kohta ja kahvista tulee se ihmiskunnan vaikutusvaltaisin valuutta. Onneksi töissä voi kahvia juoda ns. firman piikkiin niin paljon kun napa vetää ja siihen vielä kupillinen päälle. 

Kaikenkaikkiaan kahvin rooli ihmisten elämissä on isohko. Kun kahvikupin äärellä on hyvä parantaa maailmaa keskusteluin ja jokaisessa palaverissa sekä tapaamisessa on kahvia aina tarjolla. Unohtamatta ystävän kanssa vietettyjä hetkiä joko huoltoasemilla kahvikupin äärellä tai sitten ihan kotosalla vaan kahvia ryystäen. 

Itse pidän kahvista ihan kahvin makuisena, mustana, ilman sokeria tai muita härpäkkeitä (jos kiire on niin tilkan maitoa voi laittaa). Mutta nauttikoon jokainen kahvinsa niin kuin tahtoo, ei ole väärää tapaa sitä juoda. 

Nyt kupillinen kahvia nenän eteen.

Tulevaisuuskysymys: MIKSI?

Nuoriso tuo ihmisryhmittymä, jossa ainakin PikkuG:n mukaan on joskus ollut meidän tulevaisuus. Ei välttämättä ihan jokaisessa tosin, kun tässä seurannut kotinurkilla nuorisolaisten toimintaa. Saa keski-ikään ehtinyt ihminen useaan kertaan pyörittää mielessään kysymystä: MIKSI?

Omassa nuoruudessani kavereiden kanssa leikittiin tai pelattiin ulkona erinäisiä pelejä ja touhuttiin liikkumisen riemusta nauttien. Ei tarvinnut kökkiä nurkissa luuria (eikä sellaista ollutkaan) räpläämässä tai pyöriä ostareilla pahennusta aiheuttamassa. Toki joskus tuli tehtyä jotain töllin töitä, mutta poikkeus vahvistaa säännön kuten sanontakin sanoo. 

Nyttemmin kiinnostavin ja lähestulkoon ainoa tapa viettää vapaa-aikaa nuorisolaisilla näyttää olevan juuri tuo kauppakeskuksissa norkoilu. Eikä siinä mitään pahaa olisi, jos osaisi käyttäytyä. Omalle kohdalle kun useaan otteeseen sattunut nuoria jotka huutavat, kulkevat kuin omistaisivat koko keskuksen tai ovat huomioimatta kanssakulkijoita tönien ja runnoen muita sekä pomppien "pitkin seiniä". Sitten on tietysti se pieni osa, joka oikeasti tekee tuhojaan ja aiheuttaa suurempaa pahennusta.

Itse kokemuspohjalta olen päässyt todistamaan kuinka näin talviaikaan joukko nuoria heitellyt vanhuksia ja muita sekä itseäni (ollessani lasteni kanssa puistossa) jääkököillä sekä ohi ajavia autoja samaisilla kököillä viskonut. Kumpaankin tilanteeseen puututtu sanallisesti omasta ja muutaman muun toimesta, mutta ei mennyt viesti yllättäen perille ja toiminta jatkui. Kunnes sitten joku soittanut poliisit paikalle, jonka jälkeen porukka hajaantunut eri suuntiin juosten. Ihan kun poliisin pieni resurssi olisi tarkoitettu tuollaisiin asioihin?

Itselleni lapsuudessa ja nuoruudessa korostettiin kasvatuksessa sitä, että vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa ja antaa tilaa, kuten pitämällä ovea auki tai päästämällä kulkemaan ensin. Onko tämä kasvatuspointti monelta mennyt nykymaalimassa ohi? Kun näkee sitäkin, että metrosta tai bussista rynnitään niin, että vanhemmat ihmiset kaatuilevat ja olevat hädissään huutometakan kynsissä tai liikuntarajoitteiset ja raskaana olevat eivät pääse istumaan. Ja kun asiasta koittaa ystävällisesti mainita niin vastaus on V*ttuilua ja V:n viljelyä joka toisena sanana.

Eikä tuo sana tietääkseni hedelmää kanna vaikka sitä kuinka viljelee. Ja kun on terveet (suuremmalla osalla ainakin) jalat niin uskon, että jaksaa kyllä seistä ja odottaa vuoroaan niin, että vanhemmat ihmiset ja muut pääsee ensin saaden istua . Kuten esimerkiksi metrolta jotkut juoksevat hissiin ohi lastenvaunujen ja liikuntarajoitteisten (joille hissit pääsääntöisesti on) ja painavat napista ovet nopeammin kiinni. 

Enkä nyt millään muotoa yleistä tai sano, että tämä läheskään jokaista nuorisoista koskee, mutta ne räikeimmät tapaukset jäävät mieleen ja tulevat huomatuksi. On miljoonasti hyvääkin nuorissa ja heissähän meidän tulevaisuus on, on se sitten millainen hyvänsä. 

Omassa kasvatuksessa koitan parhaani mukaan (aina tosin onnistumatta) opettaa samaa perinnettä kuin omat vanhempani minulle opettivat, eli kunnioita vanhempia ihmisiä ja anna tilaa. Ja jos se nykyajan itsekehitetty vitsaus Kiire iskee, niin ei siinä kiroilu ja muiden tuuppiminen auta, vaan katsottava peiliin ja seuraavalla kertaa lähdettävä aiemmin liikkeelle.

Saattaa nyt tämä teksti hiukan vaikuttaa valitukselta ja nuorien syyllistämiseltä, mutta sitä tämä ei tosiaankaan ole. Nostin vain esiin asian, joka ainakin oman lähipiirinikin mielestä nostanut päätään tässä nyky-yhteiskunnassa, jossa rakenteet murroksessa sekä kansaryhmät myös muutoksessa. Ja kyllä myönnän olevani karvahattupäinen mielensäpahottaja toisinaan ja sanon kyllä herkästi jos itse tai omat lapseni tai muut joutuvat kolhituksi tai kirjaimellisesti ylirunnotuksi toisten toimesta.

Ollaan kaikki siis ystävällisiä toisillemme (tai yritetään ainakin)

Otoksia ympäriltä

Kuten aiemmin kirjoitin aiheesta Kiire, niin monella se tuppaa olemaan vallitseva mielentila ja toimintamalli.

Ei kuitenkaan saisi unohtaa pysähtyä arjessa. Ihan vaikka vaan seistä aloillaan ja katsella ympärilleen. Oli sitten missä hyvänsä päin Suomea.

Itse noita seisahduksia arjessa ja ulkoillessa harrastan usein. Ihan omasta aloitteesta tai lasten kanssa touhutessa. Jokainen pysähdys, kuvakulma, varjo ja heijastus luonnossa ympärillä on erilainen.

Noita arjen seisahdushetkiä koitan mahdollisuuksien mukaan tallentaa puhelimella jakaakseni niitä esim. täällä ja palatakseni uudelleen hetkeen ja tunnelmaan jossa kuvan otin. 

Nauttikaamme siis arjen ja miksei toki juhlankin jokaisesta hetkestä sekä asioista ympärillä. Unohtamatta tietenkään aiemmin kirjoittamieni neljän vuodenajan vaikutusta ympäröivään maailmaan.

Kevättä ja kesää kohti siis kovaa kyytiä :)

Musiikkia korville

Jokainen ihminen on ihan kaikkina päivinä ainakin jollain tavalla musiikin kanssa tekemisissä. Koska musiikkia eri muodoissa tuutataan tärykalvoillemme monesta eri suunnasta. Kaupoissa soi musiikki ämyreistä mainoksilla sävytettynä, radiot soittaa musiikkia autoissa, kotona ja työpaikoilla jopa puhelimen soittoääni lasketaan jollain asteikolla musiikiksi. 

Useimmiten musiikki on niin sanottuna taustaäänenä meidän arjessa. Aina siihen ei kiinnitä huomiota, ainakaan tarkoituksella. Huomaamattaan kuitenkin ihminen saattaa esimerkiksi kaupan kassajonossa alkaa heilumaan/"tanssimaan" taustalla kuuluvan musiikin tahtiin. Autoissa sitten radiosta tulvan musiikin tahtiin voi heilua ja mikä parasta laulaa ja nähdä mielikuvissaan samalla itsensä isolla stagella esiintymässä. 

Sitten on ihmisiä joihin myös itse lukeudun, jotka musiikkia tarkoitushakuisesti ja tarkoituksenmukaisesti kuuntelevat musiikkia esimerkiksi kuulokkeistaan. Tuolloin on helppo ja hyvä itse valita se millaista ja mitä musiikkia haluaa kulloinkin kuunnella ja välttyy "turhalta" puhejargonilta, jota radiossa on. Jokaisella meistä on oma musiikin tyylilaji, josta pitää ja jota kuuntelee tai sitten useampikin. 

Useimmiten tyylilaji on sitä omaa suosikkia, mutta toisinaan tyylilaji valitaan mielen maailman sekä mielentilan mukaan. Useaan tekemiseen sekä suoritteeseen arjessa on jokin tarkoituksen mukainen biisi tai tyylilaji. Tyylilaji lisäksi kertoo jotain ihmisestä, mutta ei liiaksi tule lokeroida ihmistä pelkästään yhden tyylilajin tai biisin takia.

Monelle musiikki ja sen kuuntelu on hetkellinen "pakopaikka" arjessa/arjesta. Kuulokkeet korvilla ja silmät suljettuna voi olla hetken omassa kuplassaan. Tai sitten keskittyä äänikirjaan. 

Musiikkimaku ei kuitenkaan ihmisellä ole kymmenen käskyn tavoin kiveen hakattu vaan se voi vuosin mittaan muuttua. Kuten itselläni on käynyt ja näin keski-iän kynnyksellä olen useamman tyylilajin läpi käynyt. Ensimmäinen oli suomalainen rock-musiikki, jonka kuuntelun opin isältäni, seuraavan tuli Punk(joka edelleen mukana vahvasti kulkee) ehkäpä asenteellisuuden vuoksi, sitten astui kuvaan raskaampi metallimusiikki Dimmu Borgirin viitoittamana (tuo tyylilaji onkin löytymisen jälkeen ollut se suurin ja tärkein ja on edelleen), nyttemmin sitten on jostain syystä kiinnittänyt enemmän huomiota rap-musiikkiin eli lausuntamusiikkiin. Ei niinkään musiikillisesta näkökulmasta vaan sanoitusten vuoksi joihin kiinnittää huomiota.

Mahtava seikka eri musiikkimauissa on se, kun makuasioista syntyy hyviä keskusteluja ja ihmisten erilaisuus tulee hyvin esiin. Kuunnellun musiikin perusteella kuten jo mainitsinkin ei kannata tehdä yleistystä ihmisestä, hänen asenteestaan tai muusta. Itselläni kun esimerkiksi surullisen ja melankolisen musiikin kuunteleminen ei useinkaan yhdisty siihen että olisin kovinkaan surullinen. Lähinnä musiikki toimii jonkin laisena terapiana ja "keskustelukumppanina" jolla sama aaltopituus. 

Nauttikaamme siis musiikista ja annetaan sen tuoda arkeemme väriä sekä suuntaa. Ilma musiikkia arki sekä elämä olisi paljon tylsempää ja musiikista kun saa voimaa voimabiisin/biisien merkeissä ja eri tilanteet niin arjessa kuin juhlassakin nousevat uusiin ulottuvuuksiin musiikin voimin. 

Mää vai...No ei kun SÄÄ

Kahvipöytäkeskustelujen ja small talkin suosituin aihe eli Suomena vallitseva sää ja sen kehitys. Ja toki jos ei muuta puhumista keksi niin onhan sää aina turvallinen aihe, josta varmasti osaa jokainen jotain sano joko puolesta tai vastaan.

Nykyään sää ja sen muutokset ovat varsin erikoisia ja huomattavia verrattuna siihen aikaan kun itse oli nuori. Jolloin talvet olivat tasaisen lumisia sekä ymmärrettävän kylmiä ja kesät pitkän aikavälin muodossa tasaisen lämpöisiä. Nyttemmin sekä kesä, että talvi ovat pätkittäisiä ja varsin merkillisiä. 

Kesä saattaa pitkän matkaa joko kesäkuun lopulle tai heinäkuuhun asti olla viileä ja sateinen tai päinvastoin. Sitten alkaa huimat +30 asteen helteet, jolloin joka paikassa on kuuma vaikka kuinka hakeutuisi varjoon. Vastineeksi kuumuudelle on pitkät rankkasateen ajanjaksot, jolloin joka paikka tulvii ja vedenpinnat joissa sekä järvissä nousee yli äyräiden. 

Talvet puolestaan alkavat säiden puolesta nykyään pääsääntöisesti vasta joulukuun lopulla tai tammikuussa. Yleensä siihen malliin, että kerralla tulee se metri lunta ja koko Suomi on sekaisin eikä kukaan osaa liikkua (autolla tai ilman) ja lumiauroja ei koskaan ole tarpeeksi. Sitten tulevat kovat pakkaset, jotka yhtälailla saavat ihmiset sekaisin. Tai sitten vastaavasti lunta tulee alkutalvesta koko talven edestä. Ainakin näin eteläsuomessa asuessa lumeton jouluaatto ja vuodenvaihde eivät todellakaan ole mikään poikkeus.

Syksy ja kevät ainakin jotenkin ovat vielä paikoillaan ja kesän jälkeen mukava huomata kuinka illat pitenee ja pimeä tulee aikaisemmin. Luonto muuttaa värimaailmaa ollen joka päivä hieman erilainen. Ja keväällä valoisuuden määrä lisääntyy saaden illat pitenemään ja aurinko laskee helposti huomattavalla tavalla joka päivä myöhemmin ja myöhemmin. 

Oli sää millainen hyvänsä niin aina ihmisillä löytyy verukkeita ja syitä olla liikkumatta ulkona. On joko liian kuuma tai sataa liikaa ja on pimeä tai on kylmä ja tulee lunta. Mutta hei me asutaan Suomessa, jossa onneksi vielä ainakin on neljä selkeää vuodenaikaa. Ollen jokainen omalla jopa maagisella tavalla erilainen.

Ulos lähteminen ja luonnossa kulkeminen on aina hyvä vaihtoehto ihan säästä riippumatta. Jokainen  ihminen kun osaa joko itse tai avustettuna katsoa ikkunasta ulos, tarkastaa lämpötilan ja pukeutua sen mukaisesti. Ja ainakin itselle luonnossa kulkeminen erinäisissä sääoloissa antaa todella paljon hyvää oloa sekä mieltä, näkee luonnon monimuotoisuuden ja pääsee tutkimaan luontoa seuraten sen muutoksia joko yksin tai lasten kanssa.

Aina kun sää/vuodenajat muuttuu oppii luonnosta jotain uutta ja jokainen ulkoilukerta voi olla suuri seikkailu pienine sävyeroineen joita sääolot saavat aikaan.

Lähtekää siis ulos luontoon, tutkikaa, ihmetelkää ja pysähtykää siihen mitä ympärillä on. Luonto vuodenajanvaihteluineen sekä sääoloineen on todellinen rikkaus meille.