Ihmisluonne on varsin mielenkiintoinen asia ja eroavaisuuksia on lähestulkoon yhtä paljon kuin tallaajia tällä pallolla. Lähestulkoon mahdoton löytää kahta täysin saman luonteista ihmistä. Ja tuo hyvä seikka on, koska viimeistään luonne tekee meistä yksilöitä. Vaikka ulkoisesti voikin ihminen toista kopioida.
Luonteista kuten ihmisistä ylipäätään löytyy vikoja ja luonne kehittyy ihmisen mukana. Ihan sen mukaan mitä ajan luistin uurtaa ihmiseen . Luoeteeltaan kiltit jäävät niiden kovien ja karskiluonteisten jalkoihin. Vaikka kuinka koittaisi niin toiset vaan pärjää paremmin.
Mutta entä sitten, kun näillä kilttiluonteisilla ns tulee raja vastaan eikä enää jaksa vaan olla kiltti. Jotkut tietoviisaat sanovat, että tuollaiset ihmiset ovat ns “vaarallisimpia” ja pahimpia kohdata.
Pääsääntöisesti kun hyvät ja kiltit ihmiset ovat Hiljaa omista asioistaan, vaikka kuinka olisi vaikeaa ja sattuisi. Annetaan aina anteeksi, vaikka toinen tekisi mitä ja mahdollisuuksia tarjotaan aina uusia. Mieluummin ymmärretään toista ennemmin kuin lähdetään toimintaa kostamaan.
Sitten vaan kun raja ylittyy niin “naps” hyvyys jää niille sijoilleen eikä sana kärsivällisyys kuulu enää sanavarastoon. Kuitenkaan ei järjestetä mitään ylimääräistä draamaa, mutta ei tarjota myöskään varoitusta siitä, että “kiitti mulle riitti”.
Turha odottaa mitään selvittelyä tai asioiden läpikäyntiä enää tuossa vaiheessa. Hyvyys on tiessään kuten ennen niin hyvä/kiltti ihminen toisen elämästä. Tuo pelottavaa on ja vaikea toisen käsittää, että kerran se, joka aina kuunteli, ymmärsi ja auttoi on poissa. Täysin muissa ympyröissä jo katsomatta kertaakaan taakseen.
Kohdellaan toisiamme arvostavasti ja ei ohiteta toista, sen tarpeita tai mielessä olevia asioita. Jokainen ihmisluonne ansaitsee ajan, paikan ja ymmärryksen. Vähän meteliä pitävät vaan usein jäävät paitsioon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti