Ikuisuuskysymys

Se hassu juttu matkalla kalmistoon, nimittäin elämä, kun päättyy niin mitä sitten tapahtuu. Tuota olen itse miettinyt monesti ja pojan koulussa elämänkatsomuksen tunnilla oli asiasta keskusteltu niin jatkoimme keskustelua kotona.

Uskomuksia ja teorioita kuoleman jälkeisistä tapahtumista on varmaan yhtä monta kuin ihmistäkin maailmassa. Mutta eikö silloin, kun sydän lyö viimeisen kerran niin kaikki lopukaan siihen.

Tutkimusten mukaan ainakin aivojen toiminta saattaa jatkua vielä 10-15min viimeisen sydämenlyönnin jälkeen. Johtuen siitä, että aivot hyvin happirikkaat on. Joidenkin uskomusten mukaan aivojen viimeinen 10min aikana "Käydään läpi" parhaat, rakkaimmat ja tärkeimmät muistot. Tuota nyt ei voi tietää, kun kekään ei ole kertomassa, mutta kaunis ajatus.

Kuoleman hetkellä henki jättää kehon ja poistuu, häviää ja lakkaa olemasta. Toiset uskoo sen jäävän kiertelemään elävien maailmaan, tulevan toisessa olomuodossa jälleen elämään tai sitten päätyvän taivaaseen tai vaan häviävän.

Itse uskon, että kun vehreimmille niityille siirtyy niin kaikki loppuu eikä mitään jää.

Paitsi tietysti muistot edesmenneestä, joita hetimiten hautajaisissa käydään läpi ja muistellaan henkilöä. Kannetaan kauniita kukkia haudalle ja pidetään puheita, mutta ei täältä poistunut noita mukaansa saa tai kuule.

Jotenkin karua ajatella, että arkussa saat sitten läheiset, rakkaat ja sukulaiset sekä tutut ja kaverit vierellesi ja puhutaan kauniita asioita. Eiköhän olisi parempi jos ihmisen eläessä kertoisille tälle mitä merkitsee ja olisi silloin läsnä. Näyttäisi rakkauden ja tärkeyden, ettei sitten jää harmittamaan kun toinen poistuu, että olisi pitänyt sanoa sitä ja tehdä tätä.

Kun joku maallisen taipaleen päättä niin tosiaan jää muistot, kuvat, videot ja mitä ikinä on. Ja niin kauan, kun on nuo edellä mainitut asiat niin juuri niin kauna ihminen on meidän luona ja mukana. Sanotaan vaikka suojelusenkelinä/-henkenä.

Ollaan läheisillemme läsnä ja kerrotaan miten paljon he merkitsevät, kun he ovat täällä.

Yksin vai yksinäinen

Toisinaan ihminen mielessään käy pohdintaa noiden kahden pienen samanlaisen, mutta kuitenkin niin erilaisen sanan välillä. Eikä oikein osaa aina hahmottaa kummasta oikein on kyse. Toinen kuitenkin on ihmisen tietoinen valinta, johon voi itse vaikuttaa suurelta osin ja toinen ei niinkään.

Tietoisesti valittava olemisen ilmenemismuoto on yksin oleminen. Joka määritellään yksinkertaisuudessaan fyysisenä erillään olemisena muista ihmisistä. Tuon valinnan ihminen tekee itse ja usein syynä yksin olemiselle on tavoitteet joita kohden mennä, kuten urakehitys. Yksin oleminen voi ihmiselle hyvin usein olla arjesta palauttavaa(lyhytaikaisena yksin olemisena) ja voimaannuttavaakin aikaa. 

Lisäksi ihmisen tietoisesti yksin vietetty aikaa mahdollistaa itsetutkiskelun lisäten itsetuntemusta, kun on aikaa tuumailla asioita. Itsenäisyys sekä hyvinvointi siis usein lisääntyy kun ihminen valitsee yksin olemisen erillään kiireestä sekä häsästä ja voi milloin tahansa ns. palata halutessaan muiden saataville ja normaaliin vuorovaikuttavaan ihmiseloon.

Yksinäisyys puolestaan on ihmiselle usein haitallinen ja kivuliaskin kokemus siitä, että vuorovaikutusta muiden kanssa ei ole ja sosiaaliset suhteet puutteellisia tai huonolaatuisia. Yksinäisyys on ihmiselle negatiivinen kokemus, joka saattaa pitkään jatkuessaan ajaa ihmisen radikaaleihinkin tekoihin oman elon/olon suhteen. Kuten sanontakin sanoo: "yksinäisyys on vaarallisempaa kuin ylipaino".

Ihmisen ollessa yksinäinen tulee voimakkaasti kokemus siitä, että ei ole itse riittävä muiden silmissä. Jolloin alkaa syyllistämään itseään eikä pääse pois noidankehästä, jonka seuraukset kuten sanoin voivat olla mitä vain. Tuollainen ulkopuolisuuden tunne ihmiselle voi olla joko sosiaalista tai emotionaalista. Seurauksena terveysriskit, kuten mielenterveysongelmat.

Kuka tahansa voi ja saakin olla yksin omasta tahdostaan niin halutessaan. Mutta yksinäinen ei kuuluisi kenenkään olla, mutta Suomessa noin 1/5 ihmisistä kokee yksinäisyyttä eristäytyen yhteiskunnasta. Tukitoimia yksinäisyyden ehkäisemiseksi on jonkin verran ja keskusteluapua tarjolla esim kriisipuhelimen toimesta. Puhelimeen tarttuminen ei vaan aina ole niin helppoa. Varsinkin kun kokee jo valmiiksi ulkopuolisuutta eikä ihminen esim. halua myöntää, että on yksinäinen/heikko. On kuitenkin vahvuutta se, että myöntää heikkoutensa. 

Pidetään siis yhteyttä kavereihin, tuttuihin sekä sukulaisiin, eikä anneta keneenkään olla yksinäinen tai tuntea olevansa. Jokaisella on mahdollisuus auttaa ja tukea toista. Ihan vaikka vaan kysymällä mitä kuuluu ja antamalla ajan kertoa/vastata kuulumisensa. 

Sananen vanhemmuudesta

 Lapsen saaminen ja vanhemmaksi tuleminen on niitä elämä suuria ja ihmeellisiä hetkiä joita ei koskaan unohda. Eikä hekien suuruus saati ihmeellisyys muutu, vaikka lapsia useamman saisi.

Ensin moni varmasti miettii mielessään, että ei asiat suuresti muutu ja kaikki asiat rullaa omalla painollaan kyllä. Sitten kun syntymän jälkeen ensimmäisen kerran saa oman lapsen syliinsä kapaloituna tai ihonontaktiin paidan alle niin tajuaa miten suuri asia on kyseessä. Se pieni käärö tulee muuttamaan paljon asioita.

Kaikki on uutta ja ihmeellistä, kun pienen vauvan kanssa toimii. Alkuun on kokoajan varpaillaan ja ylireagoi kaikkeen. Pelkää että vauva menee rikki ja, vauva nukkuu tarkistaa monta kertaa että hengittäähän pieni. Aikaa, kun kuluu oppii toimimaan ja tekeminen alkaa tulemaan ns. selkärangasta varmoin ottein.

Ajan vieriessä eteenpäin ja vauvan kasvaessa taaperoksi ja siitä vielä eteenpäin, on oppinut monen monta uutta asiaa ja katsoo maailmaa uudesta vinkkelistä (itsellä ainakin noin kävi). Tajuaa miten julma ja raadollinen paikka maalima on pienelle ja, vanhemmalla suuren suuri vastuu lasta kasvattaessa ja tämän varttuessa.

Vanhemmaksi(omassa tapauksessa isäksi) ei vaan tulla niin, että hups. Jokainen päivä, tunti, minuutti ja hetki voi oppia ja oppiikin uutta. Kasvaa itse ihmisenä pienokaisen rinnalla. Yksikään päivä ei ole samanlainen ja tajuaa sen että kaikki voi hetkessä muuttua.

Oman toiminnan, tekemisen sekä olemisen tarkkailu lisääntyy ja esim. sanavalinnat, toimintamallit ja ylipäätään oleminen muuttuu/mukautuu lapsiarkeen sopivaksi. Pieni lapsi on aito oma itsensä joka hetkessä ja sanoo mielessä olevat asiat suoraan ja tuota omana itsenä olo moni tavoittelee vanhemmalla iällä (itse ainakin). Että ei tarvitse esittää muiden edessä mitään, mutta asioiden sanomisessa lienee hyvä ainakin pieni suodatin olla.

Itse mietin kasvattajan ja vanhempana paljon sitä miten omat vanhempani minut kasvattivat ja peilaan tekemistä siihen. Koska he rakastaen kasvattivat ja olivat tukena (niin ja ovat edelleen). Toki on seikkoja joita tekee erilailla kuin omat vanhemmat, kun maailma paljon muuttunut kasvatuksellisestikin. Mutta suuressa kuvassa toimii samalla tavalla.

Summasummaarum vanhemmuus ja isänä oleminen on parasta mitä tiedän. Virheitä tulee tehtyä, mutta niistä oppii. Lapsiaan rakastaa eniten maailmassa ja heidän eteensä on valmis tekemään mitä vaan. Eikä koskaan tiedä mitä eteen tulee ja siksi jokainen päivä on uusi suuri seikkailu.

Eletään hetkessä, nauttien siitä.

T:IsäMies

Haaveet elättää

 Monella ihmisillä ellei jopa kaikilla on haaveita ja unelmia. Niiden toteuttaminen usealla tosin odottaa aikaansa ja asiat hautuvat takaraivossa parempia aikoja odotellen. Toisilla sitte taas haaveet ja unelmat käyvät toteen nopeallakin aikataululla ja helponlaisesti.

Haaveiden toteuttamisen aloittaminen saati toteutuminen tai toteutumattomuus ei aina johdu saamattomuudesta tai laiskuudesta. Hyvin useasti toteutumiseen vaikuttaa vallitseva elämäntilanne tai budjetti. Jos haaveet suuria, aikaa ja rahaa vaativia on. Tokikaan ei voida saamattomuutta pois laskea. Varsinkin, kun välillä tuntuu, että nykyaikana ihmiset odottavat vaan että asiat tapahtuu ja tulee eteen kuin Manulle illallinen.

Edelliseen viitaten toteuttamisprosessi voi olla pitkäkin ja pitää nähdä vaivaa, että saa mitä haluaa. Ja kun vihdoin saavuttaa maalin ja saa mistä haaveillut niin se tunne on kyllä jotain sanoinkuvaamatonta ja säilyy mielessä pitkään.

Itse olen haaveillut muutaman vuoden maratonin juoksemisesta. Mikä sinällään ei rahaa toteutuakseen vaadi, mutta aikaa sekä sitoutumista sitäkin enemmän. Jos nyt ei kylmiltään kirmaamaan lähde.

Syyt miksi haavetta en ole tavoittanut ovat pitkälti terveydellisiä. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten, kun olin harjoittelussa jo pitkällä ja kisa tiedossa niin koira syöksyi jalkaan kiinni, jonka seurauksena takareisi repesi.

Nyt sitten uusi vuosi vanhat kujeet, eli pitkän tuumailun jälkeen päätin, että tänä vuonna maratonin juoksen tavalla tai toisella. Joko niin, että osallistun ihan viralliseen kisaan tai sitten vaan varaan aikaa ja juoksen omillani.

Paljon tosiaan sitoutumista vaatii ja erinäisiä toimia, että kuntoon pääsee sekä päättäväisyyttä ja aikaa. Mutta nyt tuo haave on tavoite ja seuraava askel on TOTEUTUS.

Jännä nähdä kuinka äijän käy. Seurataan prosessin kehitystä siis ja sitä toteutuuko tänä vuonna tuo...Ja kyllähän se toteutuu.

Huumori on taitolaji

Arki olisi kovin harmaata ja tylsääkin ilman huumorin kukkaa, joka kaikkien onneksi vielä saa osittain ainakin kukkia nyky yhteiskunnassa. Aina ei tarvitse olla hauskaa, mukavaa ja kivaa. Mutta liiallinen mököttäminen ja nyrpeys ei tee kenellekään hyvää (ja tulee mökötys ryppyjä olen kuullut). Pieni huumorin pilke silmäkulmassa ei vahingoita ketään ja pitää mielen virkeänä.

Huumoria on kovin montaa laatua tässä maailmassa, nimittäin yhtä monta mitä meitä täällä pallolla taivaltaan taittaa. Se mikä toisiin uppoaa kuin lämmin veitsi voihin niin saattaa toisille olla järkytyksen aiheuttaja mitä huumoriin tulee. Kaikkiaan ainakin itselläni huumori on mukana jokapäiväisessä tekemisessä ja piristää kivasti arkea.

Nykyinen maailmankuva kuitenkin on sellainen, että huumorin kuten monen muunkin asian tulisi kaikilla asettua samaan muottiin siitä lainkaan poikkeamatta. Ja auta jos poikkeat muotista niin siitähän sitä parran pärinää sitten vasta tuleekin. Vanhoja sketsiohjelmia ja niiden hauskoja hahmoja ja muita pyydellään anteeksi ja ollaan pahoillaan. Ja jos nyky tapaan somen kautta joku hauska sutkautus tulee niin lähes poikkeuksetta se jotakuta tai jotain ryhmittymää loukkaa, josta nousee äläkkä.

Huumori kuitenkin on vain huumoria. Ja itse olen mieltänyt niin, että kunakin aikana vallitseva huumori antaa hyvän kuvan ajasta, jota eletään. Eikä menneitä tai aiemmin tekemiään esim. juuri sketsejä tulisi tarvita sensuroida tai pyydellä anteeksi.

Kaikki elämässä ei kuitenkaan ole vitsiä vaan on asioita joita ei kuulu vitsiksi vääntää en muuta väitä. Itselleni kuten varmasti monelle muullekin huumori ja "hupiukon" rooli on sellainen tietynlainen suojamuuri, jonka taakse hyvä sekä helppo mennä. Vitsi lentää ja kokoajan tulee olla hauska. Varsinkin uusien ihmisten edessä, kun jännittää eikä tunne ketään ja oma rooli esim. työyhteisössä hukassa. Lisäksi itselläni huumoriksi asioiden kääntäminen ja esim. vitsiksi muuttaminen tai sananmuutoksen tekeminen auttaa muistamaan ja sisäistämään asiaa. Samoin kuten toisilla asian kirjoittaminen auttaa muistamaan jonkun tietyn asian.

Huumorilaaduista kun puhutaan niin omani on todella huono ja suosikkini on huumorimuodoista on musta huumori, joka sama pätee kahviin eli mustana kiitos. Kaikki ei kuitenkaan aina ymmärrä huumoria jota joku heittää ja saattaa kauhistuttaa ja esittää kysyviä katseita herättäen paheksuntaa. Tuolloin tulee vain rohkeasti kysyä jos joku asia mieltä painaa sanomisissa. 

Huumori sen lisäksi että se on hauskaa ja kivaa, niin voi myös satuttaa toista. Joskus huomaamatta, mutta toisinaan ihan tarkoituksella huumorin varjolla kiusataan toista. Huumorin (omasata mielestäni) kultaiset säännöt: ei pilkata tai loukata ketään, ei moitita ja osataan lopettaa ajoissa. Auttavat vitsin heiton kulkemista ilman ikäviä sivusävyjä. 

Ystävyyssuhteissa huumori itselläni isossa roolissa ja tosiaan kuten aiemmin kirjoitin, vaikka vuosia olisi mennyt ja vettä joessa virrannut niin huumori aina klikkaa ja toimii, vaikka sen taso huono olisikin. 

Muistetaan siis kaikki, että hymy tekee hyvää ja nauru vapauttaa. Pidetään yhdessä huumorin kukka kukkimassa huolimatta nykymaailman hömpötyksistä, sensurointikulttuurista ja anteeksipyytelyn tarpeesta/vaatimuksista.

Yksi kuva monta merkitystä

 

Joskus opiskeluaikoina oli tehtävä valita kuva joka kuvaa parhaiten itseäni tai elämääni. Ei ollut kovin laaja otanta kuvia joista valita, mutta valitsin vaan jonkun. Jotta pääsi nopeasti muiden edessä puhumisen suorittamaan, koska esiintyminen muiden edessä ei oma juttu ole.

Mutta enivei, kelailin ottamiani kuvia läpi puhelimesta ja tämä yllä oleva jotenkin todella kolahti.

Kuvan tunnelma on synkähkö, mutta silti rauhallinen ja jotenkin omintakeinen. Mustan taivaan verhoaa pilvet kuvasten sitä, että tulevasta ei voi tietää. Ja pari tähteä taivaalla on niitä omia tavoitteita jotka tiedän, mutta joihin matkaa. Tie näyttää tasaiselta ja suoralta, mutta todellisuudessa paljon on kuoppia ja liukkaita kohti joihin kaatua. Kuvastaen omia haasteitani. Suora loppuu osuvasti hautausmaalle, johon melkoisen monen maallinen taivallus päättyy.

Ja valo polun varrella on ne läheisimmät ja tärkeimmät ihmiset (omat lapset, ystävät sekä omat vahemmat), jotka iloa sekä valoa ja tukea/turvaa elämään tuovat. Kuva on vähän kuten elämässä: joku voi näyttää suunnan, mutta polku on itse kuljettava ja valinnat tehtävä.

Toinen kuppi kahvia kiitos

Kahvi, kun tuntuu ihmiskuntaa tai ainakin Suomea vahvasti pyörittävän. Ja olevan monen huulilla ihan kirjaimellisesti päivittäin niin jatketaan aiheesta lisää. Kahvin vaikutukset ihmisiin ja niin psyykkisesti kuin fyysisesti ovat hyvin erilaiset ja kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen aihe kokonaisuudessaan.

Miksi joku/jotkut ihmiset voivat juoda kupillisen jos toisenkin kahvia ihan mihin vuorokauden aikaan hyvänsä ja mennä sen jälkeen suoraan nukkumaan. Tuo saattaa jonkun mielestä kuulostaa ja vaikuttaa hassulta ja hauskalta toimintamallilta. Mutta kun asiaa miettii tarkemmin niin se monella tavalla on jopa surullista.

Toiset ihmiset, kun eivät kahvia juo herätäkseen tai virkistyäkseen päivän askareisiin saati sitten pelkän tavan vuoksi. He juovat kahvia tunteakseen edes jotain. Kuten lämmön tunteen, lohtua sekä hetken rauhan mielen pyörityksestä sekä ylianalysoinnista, joka on pitkän aikaa miltä riivannut toisilla jopa lapsuus tai nuoruusvuosista asti.

Kun ihminen varttuu ja elää jatkuvassa stressissä (mikä nykypäivänä yleistä), ahdistuneena tai alati kuljet arkeasi kuin tulisilla hiilillä. Ihmisen hermosto oppii olemaan sekä toimimaan päivästä toiseen jatkuvassa hälytystilassa.

Tuollaista tilaa ihmisellä kutsutaan ylivireyden aiheuttamaksi uupumukseksi, kun keho sekä mieli on tottunut ja muokkautunut olemaan jatkuvassa hälytystilassa. Eikä tilaa saati uupumusta millään keinolla noin vain saa pois. Siksi toiset pystyvät juomaan kahvia ja samalta seisomalta menemään nukkumaan.

Tuota kyseiset ihmiset (joihin itsekin lukeudun) eivät tee, koska ovat outoja tai jotenkin muuten kummallisia. Vaan, koska he ovat väsyneitä tavalla johon kahvi ja tarkemmin sanottuna kofeiini ei voi vaikuttaa. Tuo tila ja väsymys, joka syntyy, kun sinnittelee pitääkseen ns. paketin kasassa (psyykkisesti ja fyysisesti) aivan liian pitkään. Tuolloin ja tuossa tilassa ihminen ei enää muista miltä se oikea lepo tuntuu. 

Edellä kuvatussa tilassa ihmisen kroppa tai mieli ei kahviin reagoi, kuten muilla "normaaleilla" (miten normaali nyt sitten määritelläänkään) ihmisillä. Kroppa ja mieli on ollut hyvän tovin jopa vuosikausia selviytymistilassa. Kahvi ei piristä, koska mieli on ylikuormittunut toimien jatkuvasti äärirajoilla. 

Sen sijaan, kun vihdoin pääset istumaan alas kahvikupin ääreen rauhoitut ja mieli kera kropan ottaa/saa sen pienen lepohetken. Ja seurauksena kahvin jälkeen olet valmis hetimiten nukahtamaan.

Nyt toinen kupillinen kahvia, kiitos.

Yökyöpeleille

Joskus nukahtaminen ja unen saaminen saattaa olla todella hankaa ja yö menee enemmän valvomiseksi, kuin nukkumiseksi (ainakin itselläni noin on). Syitä valvomiseen ja unen saamattomuuteen on monenlaisia. Varsinkin nykymaailmassa aistiärsykkeet sekä ruutuajan suuri määrä ovat isoja vaikuttavia tekijöitä siihen, että ihminen ei unta saa. Lasten kohdalla ruutuaika ja sen rajoittaminen enemmän keskustelun sekä toimien piirissä, mutta samoja rajoitustoimenpiteitä voisi noudattaa myös aikuisilla.

Tutkimuksia nukkumisen vähyydestä ja unettomuudesta on paljon tehty ja ihan mielenkiintoista dataa saatu. Mitä oman unettomuuden vuoksi asiaa olen tutkinut sekä asiasta lukenut.

Oletko koskaan miettinyt minkä vuoksi jotkut ihmiset valvovat myöhään tai vaihtoehtoisesti kukkuvat hereillä pitkään, vaikka ovat lopen uupuneita sanoittaen sitä itse ja ihan silminnähdenkin. Noissa kaikissa tilanteissa ei ole kyse siitä yleisestä ensimmäisestä vaihtoehdosta, eli pahasta tavasta tai tottumuksesta.

Kyse saattaa olla paljon syvempi, jota ei itse tunnista tai, joka ei kaikille ihmisille avaudu. Kyse nimittäin saattaa olla tunteiden tunteiden puutteesta ja tarkemmin sanottuna tunne-elämän puutostilasta. Ja tuollainen puutostila ei näy päällepäin muille ihmisille välttämättä millään tavalla, mutta puutostilan omaava ihminen saattaa sen tiedostaa. 

Tuollainen puutostila syntyy ja muodostuu, kun joku ihminen on pidemmän aikaa tai jopa kasvaa ilman tunne-elämän ns. hyviä asioita. Kuten rakkaus ja ilo. Ja tuolloin yöstä ihmiselle tulee oiva pakopaikka. Koska vain yöllä tuollaiset ihmiset tuntevat olevansa itsensä herroja, rauhallisia ja vapaita.

Edellä mainituista syistä nämä/nuo ihmiset saattavat yöaikaan skrollata tuntien ajan puhelinta, ylianalysoida asioita tai muuten vaan miettiä elämäänsä ja muita asioita tai sitten olla luovia tuottaen asioita kuten esimerkiksi tekstiä. Tuo siksi, että hiljaisuus noista ihmisistä tuntuu miljoonasti paremmalta kuin uni ja mielellä on vihdoin tilaa hengittää. Vaikka hengittävässä mielessä ajatukset saattavat aiheuttaa tuskaa, ollen vaikeita ja satuttaa.

Joten jos/kun seuraavan kerran huomaat ihmisen joka on hereillä vielä esim. klo 04 aikaan tehden asioita, joita "normaalisti" päiväsaikaan tehdään niin hän ei välttämättä pakoile/välttele unta ja nukkumista. Vaan hän välttelee sitä loputonta sisäistä tyhjyyttä, jota psyykkisesti tuntee suurimman osan ajasta.

Itse todellakin lukeudun tuohon ihmisryhmään ja tunnistan itseni tuosta hyvin.

Hiekkalaatikkoterapiaa

Arjen hektisyys, aikataulut niin työn kuin harrastutenkin osalta ja kaikkiin näihin tulevat muuttujat kaupan päälle. Höystettynä toisilla tuolla itse tehdyllä kiireellä niin stressi/ahdistus onnistumisesta ja selviämisestä on taattu.

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut niin monesti arki ihmisillä menee suorittamiseksi ja päiväohjelman läpikäymiseksi. Sitten kun ilta koittaa ja hommat paketissa niin mennään unta etsimään vaan siksi että seuraavana päivänä saman rallin voi uudestaan aloittaa.

Tokikaan kaikilla ei noin ole mutta puhun nyt isossa kuvassa asiasta sen pohjalta mitä havaintoja arjesta tehnyt ja keskusteluja käynyt.

Pysähtyminen edellisiin teksteihin viitaten olisi paikallaan arkipyörityksessä, vaikka edes toviksi aikaa. Tuosta syystä ja muutenkin itse jo vuosia sitten keksin ns. hiekkalaatikkoterapian, kun lapsen kanssa arkea touhusin.

Lapsi kun pystyy olemaan ja touhuamaan leikkejä ja muuta vaikka kuinka pitkään eikä heillä ole ressiä tai muuta arjen taakkaa, niin mietin jos itsekin koittaisi. 

Elikkäs laitetaan puhelin ja muut multimediavälineet sivuun, vapautetaan se oma sisäinen pikkulapsi, ei mietitä (esim. ulkona ollessa) mitä muut ajattelee ja annetaan mennä. 

Ollaan lapselle 150%läsnä ja mennään hänen maailmaansa ja leikkiin. Esim. juuri hiekkalaatikolla rakennetaan teitä, kakkuja, linnoja, kuoppia ja muuta. Tai sitten yksinkin ollessa voi esimerkiksi mennä puistoon keinumaan, potkia palloa tai talvella lumikökköjä sekä tehdä lumienkeleitä tai hypähtää lehtikasaan syksyllä/keväällä.

Helppoa, halpaa ja mukavaa. Antaa vapauttavan aukon/ajan arkeen ja auttaa jaksamaan (ainakin omalla kohdallani).

Vapautetaan siis aina välillä se sisäinen lapsi joka kaikilla on olemassa ja unohdetaan aikuisnormit sekä se että mitä muut ajattelee. Tulee muillekin hyvä mieli kun näkee aikuisen esim. tekemässä lumienkeleitä, ihan omasta kokemuksesta tiedän.

Päivä ystäville

Ensin "epäonnenpäivä" eli 13 perjantai, jolloin taikauskon mukaan sattuu ja tapahtuu huonoja asioita. Ei tietysti kaikkien kohdalla pidä paikkaansa ja ainakin itse onnistuin suurimmilta kömmähdyksiltä välttymään, vaikka ainahan sitä rapatessa roiskuu kuten sanontakin sanoo. Eikä liika varovaisuus tai taikauskoisuus muuta kuin omasta mielestäni lisää mahdollisuuksia sille että jotain sattuu.

Seuraavaksi sitten toinen teemapäivä eli ystävänpäivä, jolloin muistetaan niitä rakkaimpia ja tärkeimpiä ihmisiä joita elämässä kullakin on. Vaikka toisaalta mikä tahansa päivä kalenterivuodessa voisi ja pitäisi olla ystävänpäivä, kuten mikä vain päivä voi olla isän-/äitienpäivä. Ystäviä ei voi koskaan muistaa liikaa ja kertoa sitä kuinka rakkaita sekä tärkeitä he ovat.

Kuten aiemmin kirjoitin ystävistä niin heillä omassa sydämessäni jokaisella paikka on ja heidän olemassaolo korvaamatonta, kun miettii elämän kulkua tähän päivään asti ja kaikkea mitä yhdessä koettu niin hyvän kuin vähemmän hyvän merkeissä. 

Nykypäivänä kuitenkin ystävänpäivästä tullut hiukan liian kaupallinen ja markkinamiesten juhla, mitä nyt kuunnellut muiden mielipiteitä ja itsekin tuota mieltä olen. On kaikenlaista krumeluuria, juhlaa ja tapahtumaa sekä härpäkkeitä myynnissä kaupoissa. Ostetaan isolla rahalla tavaraa toisille osoittaakseen sen, että toinen tärkeä ja merkityksellinen on.

Vaikka merkityksellisyyden ja tärkeyden voi parhaiten osoittaa toiselle sanoilla ja teoilla sekä sillä, että on toiselle läsnä/olemassa. Kyllä sen jokainen omalla kohdallaan ja sydämessään tietä ketkä tärkeitä on ja kenelle on merkityksellinen. Ja mitä kaupallisuuteen ja myytäviin tavaroihin ja härpäkkeisiin tulee niin kauppamiehet siinä voittaa, kun ihmiset tavaroita ostaa. Eikä noita tavaroita välttämättä edes muisteta enää muutaman kuukauden kuluttua.

Ja lähtökohtaisestihan ystävänpäivä lontoon kielellä valentines day ymmärykseni mukaan tarkoittaa päivää jolloin muistetaan sitä omaa rakasta puolisoa. Vaikka nuoruudessani muistan kuinka oli mukava koulussa tehdä kavereille ystävänpäiväkortteja ja pieniä lahjoja joita sitten antaa ystävänpäivänä.

Muistetaan siis kertoa itselle tärkeille ihmisille mitä he merkitsevät ja että ovat tärkeitä. Ja ollaan kiitollisia niistä ihmisistä joita elämässä on, koska ei ole hyvä olla yksin eikä ystäviä koskaan voi olla liikaa. 

Kiitos ystävilleni kun olette!

Metsään meni

Vanhan sanonnan Mennä metsä/Meni metsään tarkoitetaan, että joku asia menee huonosti tai kertakaikkisen pieleen. Sinällään mielenkiintoinen tuo vertaus pilalle menemiseen, koska nykypäivänä ei ainakaan näin PK-seudulla isompia metsäalueita löydy. Eli toisin sanoen asiat ei mene pieleen/huonosti.

Itselleni metsä ja luonto ylipäätään on sellainen paikka johon pääsemistä ihan odottaa ja sinne halajaa takaisin uudestaan ja uudestaan. Linnun laulu korvissa, metsän tuoksu nenässä, itikoiden vieno surina (hyttyset pois luettuna toki) korvissa ja silmien edessä aukeaa vehreä ja luonnon tilassa oleva metsä kera puiden, pensaiden, oksistojen, kivien sekä maanmuotojen. Tuo on sitä mitä viimeistään näin keski-ikäisenä kaupungissa asuvana arvostaa todella korkealle.

Pienenä poikana muistan kuinka luonto ja metsä oli aina lähellä ja sinne pääsi milloin vain. Kavereiden kanssa saattoi useampi tunti ellei jopa koko päivä mennä metsässä rymytessä ja leikkiessä. Ja seuraavana päivänä sai mennä jatkamaan metsäleikkejä. Lisäksi muistissa on muutama erityinen metsäretki kera oman isän ja Vaarin. Miesten kesken mentiin halki maiden, mantujen ja peltojen Vaarin salaiselle sammakkolammelle. Ja voi että kuin pieni poika oli innoissaan luontoa tutkimassa ja siellä touhutessa.

Lisäksi kesäisin isän kanssa vietetyt useat viikot maaseudulla olivat todellista kulta-aikaa, kun jokapuolella aukesi pellot, hiekkatiet, järvimaisema ja metsät. Maaseudulla oma Pappa käytti melkein kaikki päivät ulkona touhutessa ja tehdessä pienen pojan mielestä hianoja miesten juttuja joita sai seurailla.

Noita aikoja todella kaipaa ja muistelee enemmän kuin lämmöllä näin vanhemmalla iällä ja katsellessa ikkunasta aukeavaa betoniviidakkoa. Eikä välttämättä ihan kävelymatkan päässä ole kunnon metsälämpärettä johon mennä ja jossa kulkea rauhassa luonnosta nauttien. Välillä meinaa ahdistus iskeä, mutta onneksi etäämmälle suuntautuvat metsäretket esim. lasten kanssa eväät mukana on mahtavia pieniä suuria seikkailuita. Eikä eväänä tarvitse leipää kummempaa olla.

Nykyihminen on  surullisella tavalla vieraantunut luonnosta, eikä luonnossa kulkeminen ole enää itsestäänselvyys vaan näin suurkaupungissa tuntuu ylellisyydeltä, jota harvoin saa. Edellä mainitusta syystä jokaisen tulisi tasaisin väliajoin vaan mennä metsään ja viettää siellä aikaa hyvä tovi. Ilman puhelimen ääni ja nettiä sekä muita aistiärsykehärpäkkeitä. Pitäisi vain hieman "nähdä vaivaa" ja liikkua hieman kauemmaksi, jos/kun metsä ei heti ulko-ovelta ala.

Onneksi näin pääkaupunkiseudulla kuitenkin on luonnonpuistoja ja pieniä metsäplänttejä siellätäällä sekä itselleni tuttu Nuuksion kansallispuisto, jossa muutamaan otteeseen vuodessa tulee käytyä retkillä ja tekemässä nuotiolla ruokaa oli vuodenaika mikä hyvänsä.

Kiitollinen saa olla lapsuudesta, jonka sai viettää niin että luonto oli lähellä ja siellä vietti aikaa. Ja tuosta syystä jälkipolville ja miksei muillekin koitan opettaa luonnossa liikkumisen hienouden ja sen, että välillä on hyvä vaan mennä metsään.

Kuppi kahvia kiitos

Kahvi tuo jumalten nektari tai musta kulta kuten toiset sitä kutsuu. Itselleni iso osa nuoruutta sekä aikuisuutta on kahvi ollut ja jo lapsen opin sitä juomaan. Muistan kuin eilisen päivän kuinka pappa ja mummo isän kanssa kahvia joivat ja sain kahvia ensimmäisen kerran maistaa. Pappa kaatoi kahvin tassille, laittoi sokeripalan huulien väliin ja ryysti kahvia tassilta. Tuossa oli jotain taianomaista pienen ihmisen silmissä.

Tottakai kokeilin heti perässä tassilta juoda mustaa kahvia, mutta ei onnistunut. Ensinnäkin kahvi valui minne sattui ja oli jumalattoman kuumaa eikä niin hyvän makuista. Tyydyin siis maistelemaan kahvia maidon kera kupista. Tuosta hetkestä eteenpäin opin ja opettelin kahvin juontia ja nyttemmin kahvia menee (jos sitä vain tarjolla on) vaikka kuinka monta kuppia päivässä. Ja yövuoroissa saattoi pannullinen jos toinenkin mennä. 

Ei sillä että kahvi hyvää tekisi suurina määrinä nautittuna, mutta itseeni useaan vuoteen kahvi ei sinällään ole vaikuttanut piristävästi ja sitä voi nauttia mihin aikaan vuorokaudesta vain. Ja on toki olemassa kofeiiniton vaihtoehto nykymaalimassa, kun pitää valinnanvaraa olla, mutta ei se vaan samalta maistu(lienee tuo makujuttu pään sisäinen asia).

Mitä sitten valinnanvaraan tuleen niin huh, kun vähänkin isompaan kauppaan menee niin kahvia on hyllyssä jos jonkinlaista. On purkkia, pussia, purnukkaa ja papuina sekä erilaisina jauhatuksina ja pikakahveina. Sitten on vielä sen sataa sorttia makuja ja paahtoasteita sekä niiden kombinaatioita. Ei ihan yksinkertainen asia ole keski-ikäiselle yksinkertaiselle miehelle kahvin ostaminen enää. 

Ja sitten toki on hintapolitiikka, joka kahvissa nykypäivänä on jokseenkin päätähuimaava. Sillä hinnalla millä muutama vuosi sitten sai ihan ok kahvin niin ei ole edes enää varaa katsoa kyseistä kahvia nykypäivänä. Tuntuu että bitkoinit ja muut kryptovaluutat sivuutetaan kohta ja kahvista tulee se ihmiskunnan vaikutusvaltaisin valuutta. Onneksi töissä voi kahvia juoda ns. firman piikkiin niin paljon kun napa vetää ja siihen vielä kupillinen päälle. 

Kaikenkaikkiaan kahvin rooli ihmisten elämissä on isohko. Kun kahvikupin äärellä on hyvä parantaa maailmaa keskusteluin ja jokaisessa palaverissa sekä tapaamisessa on kahvia aina tarjolla. Unohtamatta ystävän kanssa vietettyjä hetkiä joko huoltoasemilla kahvikupin äärellä tai sitten ihan kotosalla vaan kahvia ryystäen. 

Itse pidän kahvista ihan kahvin makuisena, mustana, ilman sokeria tai muita härpäkkeitä (jos kiire on niin tilkan maitoa voi laittaa). Mutta nauttikoon jokainen kahvinsa niin kuin tahtoo, ei ole väärää tapaa sitä juoda. 

Nyt kupillinen kahvia nenän eteen.

Tulevaisuuskysymys: MIKSI?

Nuoriso tuo ihmisryhmittymä, jossa ainakin PikkuG:n mukaan on joskus ollut meidän tulevaisuus. Ei välttämättä ihan jokaisessa tosin, kun tässä seurannut kotinurkilla nuorisolaisten toimintaa. Saa keski-ikään ehtinyt ihminen useaan kertaan pyörittää mielessään kysymystä: MIKSI?

Omassa nuoruudessani kavereiden kanssa leikittiin tai pelattiin ulkona erinäisiä pelejä ja touhuttiin liikkumisen riemusta nauttien. Ei tarvinnut kökkiä nurkissa luuria (eikä sellaista ollutkaan) räpläämässä tai pyöriä ostareilla pahennusta aiheuttamassa. Toki joskus tuli tehtyä jotain töllin töitä, mutta poikkeus vahvistaa säännön kuten sanontakin sanoo. 

Nyttemmin kiinnostavin ja lähestulkoon ainoa tapa viettää vapaa-aikaa nuorisolaisilla näyttää olevan juuri tuo kauppakeskuksissa norkoilu. Eikä siinä mitään pahaa olisi, jos osaisi käyttäytyä. Omalle kohdalle kun useaan otteeseen sattunut nuoria jotka huutavat, kulkevat kuin omistaisivat koko keskuksen tai ovat huomioimatta kanssakulkijoita tönien ja runnoen muita sekä pomppien "pitkin seiniä". Sitten on tietysti se pieni osa, joka oikeasti tekee tuhojaan ja aiheuttaa suurempaa pahennusta.

Itse kokemuspohjalta olen päässyt todistamaan kuinka näin talviaikaan joukko nuoria heitellyt vanhuksia ja muita sekä itseäni (ollessani lasteni kanssa puistossa) jääkököillä sekä ohi ajavia autoja samaisilla kököillä viskonut. Kumpaankin tilanteeseen puututtu sanallisesti omasta ja muutaman muun toimesta, mutta ei mennyt viesti yllättäen perille ja toiminta jatkui. Kunnes sitten joku soittanut poliisit paikalle, jonka jälkeen porukka hajaantunut eri suuntiin juosten. Ihan kun poliisin pieni resurssi olisi tarkoitettu tuollaisiin asioihin?

Itselleni lapsuudessa ja nuoruudessa korostettiin kasvatuksessa sitä, että vanhempia ihmisiä tulee kunnioittaa ja antaa tilaa, kuten pitämällä ovea auki tai päästämällä kulkemaan ensin. Onko tämä kasvatuspointti monelta mennyt nykymaalimassa ohi? Kun näkee sitäkin, että metrosta tai bussista rynnitään niin, että vanhemmat ihmiset kaatuilevat ja olevat hädissään huutometakan kynsissä tai liikuntarajoitteiset ja raskaana olevat eivät pääse istumaan. Ja kun asiasta koittaa ystävällisesti mainita niin vastaus on V*ttuilua ja V:n viljelyä joka toisena sanana.

Eikä tuo sana tietääkseni hedelmää kanna vaikka sitä kuinka viljelee. Ja kun on terveet (suuremmalla osalla ainakin) jalat niin uskon, että jaksaa kyllä seistä ja odottaa vuoroaan niin, että vanhemmat ihmiset ja muut pääsee ensin saaden istua . Kuten esimerkiksi metrolta jotkut juoksevat hissiin ohi lastenvaunujen ja liikuntarajoitteisten (joille hissit pääsääntöisesti on) ja painavat napista ovet nopeammin kiinni. 

Enkä nyt millään muotoa yleistä tai sano, että tämä läheskään jokaista nuorisoista koskee, mutta ne räikeimmät tapaukset jäävät mieleen ja tulevat huomatuksi. On miljoonasti hyvääkin nuorissa ja heissähän meidän tulevaisuus on, on se sitten millainen hyvänsä. 

Omassa kasvatuksessa koitan parhaani mukaan (aina tosin onnistumatta) opettaa samaa perinnettä kuin omat vanhempani minulle opettivat, eli kunnioita vanhempia ihmisiä ja anna tilaa. Ja jos se nykyajan itsekehitetty vitsaus Kiire iskee, niin ei siinä kiroilu ja muiden tuuppiminen auta, vaan katsottava peiliin ja seuraavalla kertaa lähdettävä aiemmin liikkeelle.

Saattaa nyt tämä teksti hiukan vaikuttaa valitukselta ja nuorien syyllistämiseltä, mutta sitä tämä ei tosiaankaan ole. Nostin vain esiin asian, joka ainakin oman lähipiirinikin mielestä nostanut päätään tässä nyky-yhteiskunnassa, jossa rakenteet murroksessa sekä kansaryhmät myös muutoksessa. Ja kyllä myönnän olevani karvahattupäinen mielensäpahottaja toisinaan ja sanon kyllä herkästi jos itse tai omat lapseni tai muut joutuvat kolhituksi tai kirjaimellisesti ylirunnotuksi toisten toimesta.

Ollaan kaikki siis ystävällisiä toisillemme (tai yritetään ainakin)

Otoksia ympäriltä

Kuten aiemmin kirjoitin aiheesta Kiire, niin monella se tuppaa olemaan vallitseva mielentila ja toimintamalli.

Ei kuitenkaan saisi unohtaa pysähtyä arjessa. Ihan vaikka vaan seistä aloillaan ja katsella ympärilleen. Oli sitten missä hyvänsä päin Suomea.

Itse noita seisahduksia arjessa ja ulkoillessa harrastan usein. Ihan omasta aloitteesta tai lasten kanssa touhutessa. Jokainen pysähdys, kuvakulma, varjo ja heijastus luonnossa ympärillä on erilainen.

Noita arjen seisahdushetkiä koitan mahdollisuuksien mukaan tallentaa puhelimella jakaakseni niitä esim. täällä ja palatakseni uudelleen hetkeen ja tunnelmaan jossa kuvan otin. 

Nauttikaamme siis arjen ja miksei toki juhlankin jokaisesta hetkestä sekä asioista ympärillä. Unohtamatta tietenkään aiemmin kirjoittamieni neljän vuodenajan vaikutusta ympäröivään maailmaan.

Kevättä ja kesää kohti siis kovaa kyytiä :)

Musiikkia korville

Jokainen ihminen on ihan kaikkina päivinä ainakin jollain tavalla musiikin kanssa tekemisissä. Koska musiikkia eri muodoissa tuutataan tärykalvoillemme monesta eri suunnasta. Kaupoissa soi musiikki ämyreistä mainoksilla sävytettynä, radiot soittaa musiikkia autoissa, kotona ja työpaikoilla jopa puhelimen soittoääni lasketaan jollain asteikolla musiikiksi. 

Useimmiten musiikki on niin sanottuna taustaäänenä meidän arjessa. Aina siihen ei kiinnitä huomiota, ainakaan tarkoituksella. Huomaamattaan kuitenkin ihminen saattaa esimerkiksi kaupan kassajonossa alkaa heilumaan/"tanssimaan" taustalla kuuluvan musiikin tahtiin. Autoissa sitten radiosta tulvan musiikin tahtiin voi heilua ja mikä parasta laulaa ja nähdä mielikuvissaan samalla itsensä isolla stagella esiintymässä. 

Sitten on ihmisiä joihin myös itse lukeudun, jotka musiikkia tarkoitushakuisesti ja tarkoituksenmukaisesti kuuntelevat musiikkia esimerkiksi kuulokkeistaan. Tuolloin on helppo ja hyvä itse valita se millaista ja mitä musiikkia haluaa kulloinkin kuunnella ja välttyy "turhalta" puhejargonilta, jota radiossa on. Jokaisella meistä on oma musiikin tyylilaji, josta pitää ja jota kuuntelee tai sitten useampikin. 

Useimmiten tyylilaji on sitä omaa suosikkia, mutta toisinaan tyylilaji valitaan mielen maailman sekä mielentilan mukaan. Useaan tekemiseen sekä suoritteeseen arjessa on jokin tarkoituksen mukainen biisi tai tyylilaji. Tyylilaji lisäksi kertoo jotain ihmisestä, mutta ei liiaksi tule lokeroida ihmistä pelkästään yhden tyylilajin tai biisin takia.

Monelle musiikki ja sen kuuntelu on hetkellinen "pakopaikka" arjessa/arjesta. Kuulokkeet korvilla ja silmät suljettuna voi olla hetken omassa kuplassaan. Tai sitten keskittyä äänikirjaan. 

Musiikkimaku ei kuitenkaan ihmisellä ole kymmenen käskyn tavoin kiveen hakattu vaan se voi vuosin mittaan muuttua. Kuten itselläni on käynyt ja näin keski-iän kynnyksellä olen useamman tyylilajin läpi käynyt. Ensimmäinen oli suomalainen rock-musiikki, jonka kuuntelun opin isältäni, seuraavan tuli Punk(joka edelleen mukana vahvasti kulkee) ehkäpä asenteellisuuden vuoksi, sitten astui kuvaan raskaampi metallimusiikki Dimmu Borgirin viitoittamana (tuo tyylilaji onkin löytymisen jälkeen ollut se suurin ja tärkein ja on edelleen), nyttemmin sitten on jostain syystä kiinnittänyt enemmän huomiota rap-musiikkiin eli lausuntamusiikkiin. Ei niinkään musiikillisesta näkökulmasta vaan sanoitusten vuoksi joihin kiinnittää huomiota.

Mahtava seikka eri musiikkimauissa on se, kun makuasioista syntyy hyviä keskusteluja ja ihmisten erilaisuus tulee hyvin esiin. Kuunnellun musiikin perusteella kuten jo mainitsinkin ei kannata tehdä yleistystä ihmisestä, hänen asenteestaan tai muusta. Itselläni kun esimerkiksi surullisen ja melankolisen musiikin kuunteleminen ei useinkaan yhdisty siihen että olisin kovinkaan surullinen. Lähinnä musiikki toimii jonkin laisena terapiana ja "keskustelukumppanina" jolla sama aaltopituus. 

Nauttikaamme siis musiikista ja annetaan sen tuoda arkeemme väriä sekä suuntaa. Ilma musiikkia arki sekä elämä olisi paljon tylsempää ja musiikista kun saa voimaa voimabiisin/biisien merkeissä ja eri tilanteet niin arjessa kuin juhlassakin nousevat uusiin ulottuvuuksiin musiikin voimin. 

Mää vai...No ei kun SÄÄ

Kahvipöytäkeskustelujen ja small talkin suosituin aihe eli Suomena vallitseva sää ja sen kehitys. Ja toki jos ei muuta puhumista keksi niin onhan sää aina turvallinen aihe, josta varmasti osaa jokainen jotain sano joko puolesta tai vastaan.

Nykyään sää ja sen muutokset ovat varsin erikoisia ja huomattavia verrattuna siihen aikaan kun itse oli nuori. Jolloin talvet olivat tasaisen lumisia sekä ymmärrettävän kylmiä ja kesät pitkän aikavälin muodossa tasaisen lämpöisiä. Nyttemmin sekä kesä, että talvi ovat pätkittäisiä ja varsin merkillisiä. 

Kesä saattaa pitkän matkaa joko kesäkuun lopulle tai heinäkuuhun asti olla viileä ja sateinen tai päinvastoin. Sitten alkaa huimat +30 asteen helteet, jolloin joka paikassa on kuuma vaikka kuinka hakeutuisi varjoon. Vastineeksi kuumuudelle on pitkät rankkasateen ajanjaksot, jolloin joka paikka tulvii ja vedenpinnat joissa sekä järvissä nousee yli äyräiden. 

Talvet puolestaan alkavat säiden puolesta nykyään pääsääntöisesti vasta joulukuun lopulla tai tammikuussa. Yleensä siihen malliin, että kerralla tulee se metri lunta ja koko Suomi on sekaisin eikä kukaan osaa liikkua (autolla tai ilman) ja lumiauroja ei koskaan ole tarpeeksi. Sitten tulevat kovat pakkaset, jotka yhtälailla saavat ihmiset sekaisin. Tai sitten vastaavasti lunta tulee alkutalvesta koko talven edestä. Ainakin näin eteläsuomessa asuessa lumeton jouluaatto ja vuodenvaihde eivät todellakaan ole mikään poikkeus.

Syksy ja kevät ainakin jotenkin ovat vielä paikoillaan ja kesän jälkeen mukava huomata kuinka illat pitenee ja pimeä tulee aikaisemmin. Luonto muuttaa värimaailmaa ollen joka päivä hieman erilainen. Ja keväällä valoisuuden määrä lisääntyy saaden illat pitenemään ja aurinko laskee helposti huomattavalla tavalla joka päivä myöhemmin ja myöhemmin. 

Oli sää millainen hyvänsä niin aina ihmisillä löytyy verukkeita ja syitä olla liikkumatta ulkona. On joko liian kuuma tai sataa liikaa ja on pimeä tai on kylmä ja tulee lunta. Mutta hei me asutaan Suomessa, jossa onneksi vielä ainakin on neljä selkeää vuodenaikaa. Ollen jokainen omalla jopa maagisella tavalla erilainen.

Ulos lähteminen ja luonnossa kulkeminen on aina hyvä vaihtoehto ihan säästä riippumatta. Jokainen  ihminen kun osaa joko itse tai avustettuna katsoa ikkunasta ulos, tarkastaa lämpötilan ja pukeutua sen mukaisesti. Ja ainakin itselle luonnossa kulkeminen erinäisissä sääoloissa antaa todella paljon hyvää oloa sekä mieltä, näkee luonnon monimuotoisuuden ja pääsee tutkimaan luontoa seuraten sen muutoksia joko yksin tai lasten kanssa.

Aina kun sää/vuodenajat muuttuu oppii luonnosta jotain uutta ja jokainen ulkoilukerta voi olla suuri seikkailu pienine sävyeroineen joita sääolot saavat aikaan.

Lähtekää siis ulos luontoon, tutkikaa, ihmetelkää ja pysähtykää siihen mitä ympärillä on. Luonto vuodenajanvaihteluineen sekä sääoloineen on todellinen rikkaus meille.